SO LONG | Days of V 2.0

Terveiset Tallinnasta. Ollaan tänään ja eilen ahmittu vatsat täyteen buffassa, käyty ihailemassa vanhan kaupungin joulumarkkinoita ja muuten vaan rentoiltu. Takana on eilinen illallisbuffee, aamiaisbuffee, lounasbuffee ja kohta olisi taas illallisbuffee. Halkean. Mikä siinä onkin, ettei buffassa vaan osaa syödä "kohtuullisesti"?! Koko reissun tarkoitus oli saada muuta ajateltavaa kuin joulu ja se mitä se on aikaisemmin ollut, aikaa perheen kanssa ja Vilin pakettien avaamisen katselua. En osannut kuvitella joulua ilman jälkimmäistä, vaikka ensimmäinen toteutuukin. Onhan tää loma ollut kaikin puolin vähän tällaista masistelua ja se on kyllä näkynyt täällä bloginkin puolella, ei ole oikein ollut mitään sanottavaa mistään. Joka tapauksessa loman ensimmäinen viikko kului pitkälti koulutehtävien parissa ja perjantaisen palautuksen jälkeen olen viettänyt turhankin paljon aikaa koneen äärellä Gleen parissa. En edes tiedä mikä siinä sarjassa viehättää niin paljon, mutta hyvinpä on kou

No ei auttanut sormet ristissä tervehtymisen toivominen. Onnea oli tosin siinä, että perjantaina pääsin matkustamaan ihan kohtalaisissa fiiliksissä ja illalle sovitut treffailut kavereidenkin kanssa sujui suunnitellun mukaisesti. Nyt on kuitenkin olo edelleen niin tukkoinen ja nuutunut, että kyllä se flunssa tosiaan hiipi sitten kunnolla silloin ensimmäisen Suomessa vietetyn yön aikana ja aamulla herätessä pää oli niin tukossa ettei ole hetkeen ollut. Enpä muuten edes muistanut, että täällä oli oikein kunnon pikkujoulukausikin menossa. Apollon pikaisella visiitillä kuulumisia tuli kyllä vaihdettua vaikka kuinka monen kanssa, mutta ne kaikki oli henkilökuntaa. Yhtään tuttua ei vastaan tullut ja fiilis oli omalla kohdalla vähän lässähtänyt. Sama Maxinessa, mitäs suosin tuollaisia kaiken kansan paikkoja, tiedän. Eikä siinä mitään, ei se varmaan niiden ihmisten vika ole, vaan sen pikkujoulukulttuurin... Pikkujoulut tuntuu antavan kaikille ainakin kerran vuodessa olla oikeutetusti todella n

Terkut täältä Schipholin kentältä. Viimeisimmän viikon blogiaika on kadonnut johonkin koulutehtävien, nukkumisen ja harrastusten jalkoihin, joten ei ole tullut päiviteltyä. Nyt kuitenkin odottelen täällä kentällä josko kohta pääsisi koneeseen ja kohti kotia. Luonnollisesti jätin pakkaamisenkin ihan viime tinkaan ja eilen tennistunnilla tuntui, ettei voimat ihan riitä niinkuin normaalisti... Kotiin päästyä se sitten iskikin, kunnon nuutuminen, kurkkukipu ja flunssainen olo. Kumosin siinä illan aikana yliannostuksen buranaa ja finrexiä kurkkuun, että jollain keinolla jaksaisi yöllä pakata ja aamulla selviytyä kentälle asti. Sormet ristissä tässä vaiheessa totean, että säikähdyksellä selvittiin, mutta on kyllä pirullinen tuo kylmän kostea ilmasto, kun pyörällä joka paikkaan liikkuu. Ei näiltä vilustumisilta oikein välty millään. Joka tapauksessa seuraavat 3,5 viikkoa menee aikalailla äidin hoivissa ja jouluksi päädyttiin sitten perheen voimin varata jouluinen buffeeruokailujen täyteinen r

Edellisestä kunnon postauksesta on melkein viikko. Päivät on menneet todella vauhdilla ja kouluhommien deadlinet painaa päälle kovemmin kuin koskaan. Eilinen itsenäisyyspäivä oli meillä sattumoisin vapaapäivä ja se kului itsellä aikalailla nukkuessa. Olen viime aikoina nukkunut todella paljon ja hereillä olo päiväsaikaan on tuntunut ihan mahdottomuudelta, jos vapaata on ollut. Eilen kuitenkin päätin paljosta nukkumisesta huolimatta mennä myös illalla ajoissa sänkyyn ja siitä johtuen heräsin tänään aamulla ennen seiskaa. Huikeaa. Olen tähän mennessä pessyt käsipyykillä varmaan kolmetkymmenet pikkuhousut (sen määrän tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun niitä pesee käsin) ja aloittanut yhtä koulutehtävääkin ihan mallikkaasti. Tässä meidän opiskelijatalokompleksissa on useampi rakennus ja meidän kaksi kerroksisessa talossa on yksi pesukone, joka on ilmeisestikin rikki. Pesin torstaina pyykkiä ja ne oli ihan märät, kun koneen avasin. Yritin lingota uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut. Lopult

Aikaisemmin tänä syksynä esittelin blogissakin saamani tummansininen OnePiecen. Tykkään kyseisestä potkupuvusta ihan tuhottomasti ja vaikka se kuinka laadukas onkin, en tykkää ollenkaan noiden kyseisten vaatekappaleiden hinnoittelusta. Ne on ainkin näin opiskelijabudjetille ihan tuhottoman kalliita. Huomasin kuitenkin tänään, että sähköpostiin oli tullut OnePiecen mainosmeili, jossa luvattiin tälle maanantaille kaikista tuotteista -15% alennus ! Lisäksi, jos tilailee kerralla kolme jumpsuittia, saa ne kahden hinnalla! Ja tänään voi tosiaan yhdistää nuo molemmat tarjoukset, joten jos on missään vaiheessa itselleen tai perheelle miettinyt tällaista lämpöistä joululahjaa, niin nyt on ehdottomasti se hetki, kun ne kannattaa tilailla. Joulun myötä on vaihto- ja palautusaikaakin pidennetty 10. tammikuuta asti. -15% alennuksen saa siis myös muistakin OnePiecen tuotteista kuin vain noista jumpsuiteista. Tuolla on paljon muitakin kivoja oloasuja huppareista lökäpäksyihin ja itse olen jo mone

Olen lukenut tuon keskiviikon postauksen muutamaan kertaan läpi, koska en ihan rehellisesti muistanut mitä siihen kirjoitin. Olin sillä hetkellä niin jossain pimeässä, että piti vaan saada purkaa asioita ja äkkiä. Samaa on oikeastaan ollut nämä viimeiset päivät. Keskiviikkona en tehnyt muuta kuin itkin. Kirjoitin postauksen ja itkin lisää. Illalla puhuin äidin kanssa Skypessä kolme tuntia, jonka jälkeen yritin käydä nukkumaan. Pyörin sängyssä useamman tunnin, nukuin ehkä puoli tuntia ja taas heräsin. Viiden aikaan päädyin katsomaan netistä useamman jakson Big Bang Theorya (sarja, joka ei varmasti herätä mitään tunteita) ja lopulta nousin ylös ja pakotin itseni kouluun. Torstain koulupäivä meni ihan koomassa. Menin paikalle suosiolla ilman meikkiä, koska tiesin, ettei se kuitenkaan silmissä kestäisi. Olin jo etukäteen laittanut luokkakavereille viestiä tapahtuneesta, jottei tarvitse kymmeneen kertaan selittää miksi olen vain varjo itsestäni. Siltikin se itku tuli jokaisesta kohtaamisest

Siitä on jo yli 17 vuotta, kun koin elämäni parhaimman päivän. Se oli sen vuoden syyslomaa edeltävä perjantai jolloin sain ensimmäistä kertaa syliini oman pienen karvapalloni, Vilin. Otettiin hieman varaslähtöä tuolloin, koska Vili oli vasta 8 viikon ikäinen eikä pikkuista ollut vielä rokotettukaan, haluttiin tehdä se itse, kunhan vain saataisiin lapsi kotiin syyslomaksi. Olin tuolloin 11-vuotias ja onnellisempi kuin ikinä. 17 vuotta, 3 kuukautta ja 8 päivää. Tänään oli elämäni kamalin päivä. Vili nukkui pois. Vain kaksi viikkoa ja kaksi päivää ennen joululoman alkua. Tiesin, että tämä päivä tulee. Tiesin sen jo 11-vuotiaana, että joskus tulee se hetki, kun joudun Vilistä luopumaan. Viimeiset viikot on olleet todella epävarmoja, ja olen jo muutamaan kertaan meinannut blogissakin kysellä tietääkö joku Lahden alueelta kotikäyntejä tekevää eläinlääkäriä ihan vain varmuuden vuoksi, jos ja kun se tilanne tulee, että päätös pitää tehdä. Olin vain sokeasti ajatellut, että se tapahtu

Valencian jälkeen oli tällä kertaa vuorossa Alicante. Itseasiassa alunperin lennettiinkin suoraan Alicanteen, koska Valenciaan en ole vielä tähän mennessä onnistunut todella edullisia lentoja bongaamaan. Tästä syystä itse asiassa joka vuosi ollaankin lennetty johonkin toiseen kaupunkiin, josta sitten ollaan tehty reissu myös Valenciaan. 2011 toisena kaupunkina oli Barcelona, 2012 Madrid ja nyt siis Alicante. Näistä jokainen on ehdottomasti Valenciaan verrattuna enemmän turisteille suunnattuja, ja Alicante on todellakin eniten sellainen "rantalomakohde", koska vaikka kaupungissa onkin nähtävää noin niinkuin muutenkin, en silti lähtisi sitä kaupunkilomailijoille suosittelemaan. Ranta oli kuitenkin todella kiva ja lähellä keskustaa (toisin kuin Valenciassa) ja monet isoimmat hotellit olikin sijoitettu heti siihen rannan tuntumaan. Itse majoituttiin Hotelli Mayassa, joka sijaitsi pikkuisen kauempana, mutta tässäkin tapauksessa puhutaan sellaisesta kilometrin matkasta keskustaan j