25 December 2013

Holidays

Terveiset Tallinnasta. Ollaan tänään ja eilen ahmittu vatsat täyteen buffassa, käyty ihailemassa vanhan kaupungin joulumarkkinoita ja muuten vaan rentoiltu. Takana on eilinen illallisbuffee, aamiaisbuffee, lounasbuffee ja kohta olisi taas illallisbuffee. Halkean. Mikä siinä onkin, ettei buffassa vaan osaa syödä "kohtuullisesti"?!


Koko reissun tarkoitus oli saada muuta ajateltavaa kuin joulu ja se mitä se on aikaisemmin ollut, aikaa perheen kanssa ja Vilin pakettien avaamisen katselua. En osannut kuvitella joulua ilman jälkimmäistä, vaikka ensimmäinen toteutuukin. Onhan tää loma ollut kaikin puolin vähän tällaista masistelua ja se on kyllä näkynyt täällä bloginkin puolella, ei ole oikein ollut mitään sanottavaa mistään.


1499513_10151833778566190_1908666591_n


Joka tapauksessa loman ensimmäinen viikko kului pitkälti koulutehtävien parissa ja perjantaisen palautuksen jälkeen olen viettänyt turhankin paljon aikaa koneen äärellä Gleen parissa. En edes tiedä mikä siinä sarjassa viehättää niin paljon, mutta hyvinpä on koukuttanut. Ehkä se yksinkertaisuus, ja tietysti musiikki (ja Blaine). Olenko joskus maninnut viehättyksestäni hyviin covereihin (ja lyhyisiin miehiin)? Pakko on myöntää, että monet noista Gleen versioista on ihan mielettömän hyviä ja toisaalta onhan The Overtoneskin ollut lempparibändejäni jo pidempään... Loppuunkulutetuista biiseistä voi saada niin paljon irti, kun joku vetää ne uusina versioina! Niin ja joo, se Blaine. 173cm Glee-homo on vienyt sydämeni - se niistä miesten pituuskriteereistä, ottaisin Darrenin käsipuoleeni milloin vain! <3


Ja näissä fiiliksissa hyvät joulut kaikille, palaillaan jossain vaiheessa taas :)

http://youtu.be/LFufE3mCTyU

http://youtu.be/ro4BPEMqlgI

17 December 2013

Breda-Helsinki-Lahti

No ei auttanut sormet ristissä tervehtymisen toivominen. Onnea oli tosin siinä, että perjantaina pääsin matkustamaan ihan kohtalaisissa fiiliksissä ja illalle sovitut treffailut kavereidenkin kanssa sujui suunnitellun mukaisesti. Nyt on kuitenkin olo edelleen niin tukkoinen ja nuutunut, että kyllä se flunssa tosiaan hiipi sitten kunnolla silloin ensimmäisen Suomessa vietetyn yön aikana ja aamulla herätessä pää oli niin tukossa ettei ole hetkeen ollut.


Enpä muuten edes muistanut, että täällä oli oikein kunnon pikkujoulukausikin menossa. Apollon pikaisella visiitillä kuulumisia tuli kyllä vaihdettua vaikka kuinka monen kanssa, mutta ne kaikki oli henkilökuntaa. Yhtään tuttua ei vastaan tullut ja fiilis oli omalla kohdalla vähän lässähtänyt. Sama Maxinessa, mitäs suosin tuollaisia kaiken kansan paikkoja, tiedän. Eikä siinä mitään, ei se varmaan niiden ihmisten vika ole, vaan sen pikkujoulukulttuurin... Pikkujoulut tuntuu antavan kaikille ainakin kerran vuodessa olla oikeutetusti todella noloja. Kyllähän suomalaiset muutenkin juo ja on baarissa miten on, mutta ei se käytös silti koskaan vedä vertoja näille pikkujouluperjai-illoille, ei niin millään.


En tiedä oliko syynä perjantain ilottelut vai mikä, mutta flunssa todellakin iski ja kovaa sillä myös eiliselle sovitut sulkapalloilut tuli peruttua kaiken muun toiminnan ohella ja oikeastaan koko viikonloppu lauantaista alkaen on mennyt sellaisessa fiiliksessä, että jos nyt huomiseen selviytyisi. Lauantaina tuli itkettyä koko ilta niin, ettei sunnuntaina silmät meinanneet aueta. Ei käynyt samaa Hollannissa, joten kyllä tässä Suomen talvi-ilmastossa on se oma juttunsa... huulet rohtuivat kahdessa päivässä, ihoa saa rasvata kolmesti päivässä ja tosiaan kuivan ilman havaitsee oikein kunnolla ensimmäistä kertaa. Ikinä aikaisemmin ei ole näin voimakkaasti kyllä ero tuntunut, kun siihen on aina ehtinyt silleen hiljalleen tottua.


Joka tapauksessa monet itkut tuli lauantai-illan aikana itkettyä Vilin tavaroita pakkaillessa ja niiden kohtaloa miettiessä. Suurimman osan tosin päätin niistäkin säästää, sillä tiedän satavarmasti, että jonain päivänä annan vielä kodin jollekin pienelle onnettomalle elämän alkutaipaleen kolhimalle tapaukselle... Siihen päivään menee ehkä vielä hetki, mutta vain koiran omistajat tietävät sen fiiliksen, minkä ne karvapallerot tuovat. Sitä vaan ei korvaa mikään. Monelta on kuullut sitä samaa, että nauti nyt hetki siitä vapaudesta, kun saat mennä ja tehdä, että eikös se Vili kuitenkin sitonut aika paljon?! - No ei. En ole koskaan hetkeäkään miettinyt, että Vili olisi jotenkin "sitonut"... Rakensin kyllä arkeni pikkuisen ympärille, mutta täysin vapaaehtoisesti, ja jokainen koiran takia aikaisempi kotiinpaluu oli jälleennäkemisen iloa täynnä. Aina.


asu


Sunnuntaina iltapäivällä lähdin äidin seuraksi käväisemään Lahden joulumarkkinoilla, mutta eipä sieltä mitään mukaan tarttunut. Otin ennen lähtöä itsestäni peilin kautta kuvan, että katsokaa kuinka masentunutta tää pukeutuminen on, mutta ei nuo harmaat housut tuossa kuvassa tuoneet sitä samaa viestiä, kuin luonnossa :D Huono kamera. Ajattelin tosin tänne tullessa, että nytpä otan sen ihan oikean kameran mukaan, että saa kunnon kuvia blogiinkin... Niin, otin kyllä sen kameran, mutta laturi jäi, joten säästelen suosiolla sitä akkua Tallinnan joululle ja Titanic-näyttelyyn.


Onneksi tänä jouluna ei nyt sitten tarvitse juurikaan lahjoja ostella. Oikeastaan hankin perheellekin vain jotain hollantilaisia herkkuja (ai mitenniin ennalta-arvattavaa?) ja suklaakirjaimet. Hollannissa kun vietetään joulun sijaan joulukuun alussa Sinterklaasia, jossa sellainen joulupukin näköinen ukko (Sinterklaas) tulee espanjasta laivalla pienten mustien miesten (Svarte Piet) kanssa Hollantiin, ratsastaa valkoisella hevosella ja jakaa lahjoja. Tuhmat lapset ei tässä tarinassa saa risuja, vaan ne pakataan säkkiin ja viedään Espanjaan. Tuosta Svarte Piet-hahmosta on viime aikoina ollut hieman vääntöä, että onko se nyt liian rasistinen ja muinaiseen orjakulttuuriin heijastava, mutta niin, tällä tarinalla kuitenkin toistaiseksi siellä mennään.


Ja tosiaan ne suklaakirjaimet viittaa siis juurikin tuohon Sinterklaasiin, jolloin hollantilaiset antaa toisilleen suklaakirjaimia etunimeen viitaten ja liittää niihin jotain runoja. Tämän lisäksi luin jostain, että toisinaan harrastetaan itse tehtyjä lahjoja, että jos joku vaikkapa toivoo uutta televisiota, niin ollaan tosi vitsikkäitä ja askarrellaan sille tyyliin pahvilaatikosta tv... jossain taisin nähdä kuvan pyörästä, joka oli askarreltu paperista. Toivon tosin, että tämä on vain jotain tosi huonoa huumoria, koska noh, ei naurata :D Miettikää nyt kun itse ostais toiselle jotain tosi hienoa ja sitten saisi itse jonkun pahvin palan. Hetken saisi nieleskellä. Huomasin myös viikon takaisilla synttäreillä, että Hollannissa ollaan oikeasti paljon pihimpejä (pihi - miten tuo sana taipuu?!) lahjojen suhteen. Itse ostin kaverille 20e lahjakortin kirjakauppaan ja mietin pitkään, että onkohan se liian pieni summa. Noh, koska kyseinen kirjakauppa oli synttärisankarin suosikkeja, oli muutkin niitä lahjakortteja hankkineet; mm. tytön työkaverit hieman isommalla porukalla keränneet kasaan peräti 30e lahjakortin. Miten tunsinkin itseni tosi hyväksi ystäväksi sillä hetkellä. Ja suomalaiseksi.


sinterklaas

Opin siis ainakin pari asiaa, hollannissa on tosi ok olla pihi, mutta ehkä turha myös odottaa poikaystävältä sitä merkkilaukkua ensimmäiseksi lahjaksi. Tai sitten sen saattaa saada pahvisena versiona. Saatan tosin olla oletuksineni myös todella väärässä ja joku hollantilaisesta kulttuurista vielä enemmän perillä oleva saa korjata, jos siltä tuntuu, mutta tällaista on vastaan tullut... Olen kyllä kaiken kaikkiaan tosi tyytyväinen, että päätin ulkomaille lähteä, koska niin monia asioita katsoo ihan eri tavalla jopa näinkin lyhyen ajan jälkeen. Ja vitsit, että tämä Suomen kuiva ilma ärsyttää ihan liikaa tällä hetkellä!


Mutta nyt palaan noiden koulutehtävien pariin. 8 tehtävän palautus on perjantaina klo 12 ja mulla on tehtynä sellainen reilu neljä niistä. Aikaahan on tietenkin ollut koko syksy, mutta mitäs tässä turhaan kiirehtiä... Ei vaan. Kiire on. Tosin olen ne pahimmat saanut alta pois, joten nuo jäljellä olevat odottaa vaan kirjoittajaansa... Ja nyt ne sen saa, joten palaillaan taas asialla myöhemmin.


Ps. Yves Rocherilta saa muuten vielä 20.päivään asti -20% alennuksen koko ostoskorin sisällöstä koodilla YRXMAS20. Itse laitoin tilaukseen peitevoiteen ja detox-kuurin. Tiukkaakin tiukempi linja tällä kertaa. Tuo edellinen peitevoidepurkki on kestänyt käytössä melkeen kaksi vuotta (!!) ja on kyllä tuotteena todella hyvä. Detox-kuurin sain joskus aikoinaan YR:lta testiin ja tykkäsin sen mausta niin paljon, että tuli uudelleenkin tilailtua... Lähinnä tuo on erittäin kiva limppareiden korvike, kun se vähentää turvotusta ja maistuu superhyvälle ;)

13 December 2013

Kohti Helsinkiä

Terkut täältä Schipholin kentältä. Viimeisimmän viikon blogiaika on kadonnut johonkin koulutehtävien, nukkumisen ja harrastusten jalkoihin, joten ei ole tullut päiviteltyä. Nyt kuitenkin odottelen täällä kentällä josko kohta pääsisi koneeseen ja kohti kotia.


Luonnollisesti jätin pakkaamisenkin ihan viime tinkaan ja eilen tennistunnilla tuntui, ettei voimat ihan riitä niinkuin normaalisti... Kotiin päästyä se sitten iskikin, kunnon nuutuminen, kurkkukipu ja flunssainen olo. Kumosin siinä illan aikana yliannostuksen buranaa ja finrexiä kurkkuun, että jollain keinolla jaksaisi yöllä pakata ja aamulla selviytyä kentälle asti. Sormet ristissä tässä vaiheessa totean, että säikähdyksellä selvittiin, mutta on kyllä pirullinen tuo kylmän kostea ilmasto, kun pyörällä joka paikkaan liikkuu. Ei näiltä vilustumisilta oikein välty millään.


Joka tapauksessa seuraavat 3,5 viikkoa menee aikalailla äidin hoivissa ja jouluksi päädyttiin sitten perheen voimin varata jouluinen buffeeruokailujen täyteinen risteily. Sellainen pako todellisuudesta, joulu kotona ilman Viliä ei vaan ole joulu, joten pakko päästä karkuun. Ja edelleenkin, kiitos kaikille ihanista viesteistä tuohon parin viikon takaiseen postaukseen... olen jokaisesta saanut kyyneleet silmiini ja ne on tuntuneet niin helpottavilta. Jotenkin lohduttavaa, että siellä ruudun toisella puolella on niin paljon saman kohtalon jakaneita, ja nimenomaan sellaisia, jotka todella tajuavat millainen ystävä tuollainen pikkuinen karvapallo voi ihmiselle olla, kiitos <3


Nyt nuo kuulutavatkin jo koneeseen. Palataan taas Suomesta! Kivat viikonloput kaikille :)


Kuva otettu 13.12.2013 klo 10.45

7 December 2013

Arkea ja päivien täyttöä

Edellisestä kunnon postauksesta on melkein viikko. Päivät on menneet todella vauhdilla ja kouluhommien deadlinet painaa päälle kovemmin kuin koskaan. Eilinen itsenäisyyspäivä oli meillä sattumoisin vapaapäivä ja se kului itsellä aikalailla nukkuessa. Olen viime aikoina nukkunut todella paljon ja hereillä olo päiväsaikaan on tuntunut ihan mahdottomuudelta, jos vapaata on ollut. Eilen kuitenkin päätin paljosta nukkumisesta huolimatta mennä myös illalla ajoissa sänkyyn ja siitä johtuen heräsin tänään aamulla ennen seiskaa. Huikeaa.


Olen tähän mennessä pessyt käsipyykillä varmaan kolmetkymmenet pikkuhousut (sen määrän tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun niitä pesee käsin) ja aloittanut yhtä koulutehtävääkin ihan mallikkaasti. Tässä meidän opiskelijatalokompleksissa on useampi rakennus ja meidän kaksi kerroksisessa talossa on yksi pesukone, joka on ilmeisestikin rikki. Pesin torstaina pyykkiä ja ne oli ihan märät, kun koneen avasin. Yritin lingota uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta heitin ne kuivaajaan ja kun otin ne sieltä pois, haju oli todella tunkkainen... olin siis periaatteessa kuivannut ne pyykit suoraan siitä paskavedestä. Kiva.


Tänään aamulla mietin, että jos sitten uusi yritys saman satsin kanssa, mutta nyt se kone ei edes käynnistynyt enää. Ei muuta kuin nyrkkipyykillä koko vaatekasa läpi ja sitten sinne kuivausrumpuun uudelleen. Noh, nyt ne on pesty, mutta olipa taas duuni. Voi kun joku jaksaisi siitä pesukoneesta käydä valittamassa ja saataisiin uusi. Se edellinenhän varastettiin (en vieläkään tajua, miten kukaan ei ole asiaa huomannut, kun se on tapahtunut?) ja sitten tuo tuli tilalle, mistä lie hankittu.


1-1396072_10202421701926056_1643886582_n


Alla olevat kuvat on itseasiassa jo puolitoista viikkoa vanhat, mutta sisältö ei sinäänsä ole muuttunut. Sulkapalloa on tullut pelattua (joskaan ei nyt reilu viikkoon) ja viime maanantaina alkoi myös tennis. Olin siellä tunnilla jotenkin tosi turhautunut, kun mikään ei mennyt niinkuin piti ja tuntui, että kaikki mitä joskus osasi oli taas parissa kuukaudessa kadonnut. Sama oli sulkapallon kanssa - alkuun tuntui, ettei ollut koskaan sitä pelannut, kunnes se jostain sieltä taas löytyi... toivottavasti sama tulee myös tenniksen kanssa. Se meidän ryhmä on kyllä tosi kiva, mutta on kyllä pakko sanoa, ettei siitä tunnista saa millään samaa irti mihin on tottunut sellaisessa privaatissa valmennuksessa. Jotenkin tenniksessä on aina ollut se fiilis, että tunnin jälkeen on ihan kuollut ja nyt ollaan kaukana siitä... pitää käydä treenailemassa omalla ajalla sitten, kunhan sen kaverin vaan löytää.


Näiden lisäksi kävin vajaa pari viikkoa takaperin osallistumassa Swing City Bredan Jazz-tunnilla, joka tosin osoittautui erittäin lyhykäiseksi ja kauden viimeiseksi. Kyseinen säätiö vetää lähinnä vain Lindy Hopia paritanssikursseina, koska noilla soolotunneilla ei ole ollut niin paljoa kysyntää viime aikoina. Joka tapauksessa nuo ihmiset tuolla paikan päällä oli aivan mielettömän mukavia ja sanoivat, että ensi kevätkaudelle he alkoivatkin jo ryhmää miettimään ja kysyivät olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan. No olisinko, todellakin!! Kyseessä olisi enemmän sellainen "Performance group"-tyylinen ratkaisu, joka sitten esiintyisikin eri tilaisuuksissa aina kun siihen olisi mahdollisuus. Kuulostaa niin kivalta, että sormet ja varpaat ristissä toivon sen toteutuvan!


1-994983_10151778236181190_1271162581_n 1-1454902_10151778236116190_460586746_n


Tuo tanssitunti oli tosiaan vajaan parin viikon takaa maanantailta ja silloin oli hyvä fiilis. Keskiviikko toi tullessaan suru-uutiset ja niiden käsittelyssä meni koko viikonloppu ennenkuin pääsi taas arkeen kiinni. Suurempia itkukohtauksia en ole nyt pariin päivään saanut, mutta eniten pelottaa tämä tämänhetkinen tunne. Kun katson Vilin kuvia, en ajattele, että poika olisi poissa. Koska en ollut paikalla, kun tilanne tapahtui, en jotenkin osaa käsitellä tätä menetystä sen pahimman shokin jälkeen. Olin täysin koomassa loppuviikon tapahtuneen jälkeen, mutta koska en koe sitä tyhjää asuntoa päivittäin niinkuin äiti sen tällä hetkellä kokee, kaikki tapahtunut tuntuu vain isolta painajaiselta. Ajattelen jotenkin alintajuntaisesti edelleen, että kun kotiin menen, Vili odottaa siellä. Totta kai se odottaa, eihän voi olla kotia ilman Viliä, eihän?


Toisaalta olen myös huomannut suhtautuvani asioihin viime päivinä paljon tunteettomammin. Osallistun ja teen asioita, mutta en ole niissä mukana samalla tunteella kuin ennen. Tennistunnilla tuli ensimmäisen paha fiilis, kun sain jostain päähäni ajatuksen, että tämän jälkeen pitää viedä Vili heti ulos. Niinkuin kesällä, jolloin edellisen kerran pelasin tennistä hallissa, menin aina tunnin jälkeen niissä samoissa tennisvaatteissa puistoon Vilin kanssa kävelemään. Oikeastaan vain nämä mielleyhtymät aiheuttaa jonkinlaisia tunnetiloja, muuten olo on jotenkin kylmä. Mikään ei tunnetasolla kiinnosta pätkän vertaa. Voin lähteä kavereiden kanssa ulos, mutta jos aikaisemmin turhauduin tyhmistä miehistä ja nillitin asiaa blogiin, tällä hetkellä en tunne mitään. Ei kiinnosta. Koen, että se tietty arjen rytmi kaikkine sisältöineen pitää olla kasassa ja teen kaiken kuten ennenkin, mutta jotenkin tosi pinnallisesti.


1-1477890_10151778235536190_1299393107_n 1-1469961_10151778235571190_1919512607_n


En edes osaa selittää tätä, ja tavallaan toivon, että se menisi ohi. Luulen, ja toivon, että kun Suomeen pääsen ja tulee se hetki, että Vilin tavaroita alan käymään läpi, saan jollain tavalla nämä omat fiilikset järjestykseen. Se hetki, kun äidin kanssa noudetaan Vilin tuhkat ja oikeasti tajuan tilanteen. En ole sanonut niitä hyvästejä vielä, enkä osaa niitä täältä käsin sanoa. Ollaan äidin kanssa edelleen puhuttu pitkiä puheluita ja äiti on lähettänyt puhelimessaan olleita kuvia, joita viime kerralla tuli otettua. Olen käynyt läpi vanhoja valokuvakansioita koneella ja kerännyt kaikki Vilistä kuvatut videot ja ladannut ne YouTubeen. Enkä oikein tiedä mitä tällä toiminnalla teen tai käsittelen. Ehkä sitä surua, en tiedä. En edes tiedä miten tämä kuuluu tehdä oikein?


Joka tapauksessa ajatukset on aika sekavat kokonaisuudessaan ja eteenpäin mennään tällä kylmän viileällä tunteella. Katse on ensi perjantaissa, kun pääsen kotiin ja Helsinkiin. Lauantaihin asti olen Helsingissä, näen kavereita perjantaina ja lauantaina käydään äitin kanssa palauttamassa Vilin loput avaamattomat lääkkeet eläinlääkärille ja sitten suunnataan Lahteen. Ensimmäinen viikko menee koulutöiden viimeistelyssä ja palautuksessa, jonka jälkeen pitäisi sitä joulua viettää... mietittiin ehkä jotain risteilyä, jossa pääsisi valmiiseen buffeeseen kolme kertaa päivässä eikä tarvitsisi miettiä yhtään mitään. Oletteko olleet koskaan jouluristeilyllä, millaista se on?


1-IMG_5187 1-IMG_5188

Koska yhdistän kaiken siihen tuskaiseen keskiviikkoon, yhdistän myös tämän punaisen huivin. Tilasin sen kyseisenä keskiviikkoaamuna Fb:n chatin kautta Vivveltä, on se kätevää, kun ystäviä työskentelee vaatekaupoissa, joissa myydään kaikkea ihanaa. Siltikin sitä miettii, että varmaan tosin olisi jäänyt tuokin viimeinen kappale tilaamatta paria tuntia myöhemmin....


Joka tapauksessa, eilen sain paketin postissa ja tuo Acnen Canadahan on jo melkeen yhtä bloggaajatuote kuin mitä Michael Korssin rannekellot, mutta viime talvena ensimmäisen hankittuani, en ole hetkeäkään ostostani katunut. Tai ostoksia, tänä syksynä kun ostin sinisen ohelle harmaan ja nyt vielä tuon viininpunaisen. Mietin pitkään, ettei se ole yhtään oma väri, mutta lopulta kelkka kuitenkin kääntyi ja tässä sitä ollaan. Se ei sovi siniseen syys/talvitakkiini, mutta mustan villakangastakin kanssa se näyttää hyvältä ja erityisesti jokaisen omistamani valkoisen vaatekappaleen kanssa tuo nimenomainen glöginen väri on tyrmäävä! Valkoinen jotenkin tuo sen sävyn niin täydellisesti esille. Laitan jossain vaiheessa jotain asukuvaa, kun taas niiden makuun jossain vaiheessa pääsen. Nyt on ollut hieman laiskaa viime aikoina.


1-IMG_8168

1-IMG_8167

Pitkään aikaan en ole oikeastaan juurikaan ostoksia tehnyt, mutta tuo huivin hankinta nyt katkaisi senkin sitten. Lisäksi huomasin kosmetiikkavarastoni ehtyvän kovaa vauhtia ja useamman viikon ajan pohdin, että kohta täytyy täydennysostoksilla käydä. Käyn usein Body Shopissa ostoksilla nimenomaan silleen "kerralla kaikki"-periaatteella ja näissä tilanteissa sinne katoaakin usein parikin sataa kerralla.


Täällä Hollannissa TBS tuotteet on jo alkaeenkin Suomen hintoja edullisempia, mutta lisäksi liikkeissä oli viime viikolla Sinterklaasin alla kamppis, että joka toisesta tuotteesta sai -50% alea (käytännössä -25% alea kaikesta) + yli 30e ostoksista sai vartalovoiteen kaupan päälle. Jo pelkästään näillä eduilla shoppailu oli todella kannattavaa, jos näin voisi sanoa, mutta lisäksi sain siihen päälle vielä kaverin -20% henkilökuntaedun. Kaikkineen kuvassa olevat tuotteet (+lahjakassin kasvovoide ja luomiväri äidille) maksoivat aikalailla 100e. Alennusta tuli kaikkineen siinä 75e pintaan... Melkeen kuin olisi rahaa säästänyt :)


1-IMG_8163

Rakastan noita E-vitamiinisarjan tuotteita ihan suunnattomasti ja useamman vuoden on päivittäisessä käytössä olleet nuo kasvovoiteet sekä tuo maitomainen kasvojenpuhdistusaine. Sillä saa suihkussa laiskana myös silmämeikin pestyä kätevästi pois. Lisäksi ostoskoriin lähti heleyttävä kuultovoide kasvoille, aurinkopuuteri, kultaan kimmeltävä luomiväri (luottosävy päivittäisessä meikissä), teepuuöljyä sisältävä peitepuikko satunnaisille finneille ja mantelisella tuoksullaan lukioajat mieleen tuovan kynsinauhaöljykynä... muistan kun tuo tuote kulki aikoinaan aina mukana laukussa. Käytin joskus ahkerasti sitä käsirasvaakin ja sitten kun Viliä pussaili ja halaili, niin pikkuinen tuoksui aina ihan mantelille <3


Jos jollain on joululahjoja hankkimatta tai omat kosmetiikkavarastot kaipaamassa täytettä, Body Shopin nettikaupassa on Suomen puolella tällä hetkellä menossa kamppanja, jossa saa -10% alennusta kaikista tuotteista koodilla: PNKB4JDJ. Tarjous on voimassa huomiseen sunnuntaihin 8.12. asti. Lisäksi nettikaupassa on ilmainen toimitus yli 60 euron tilauksissa 17.12 saakka.


Tällaista sekalaista tällä kertaa... Vielä viikko ja sitten Suomeen. Nyt palaan koulujuttujen pariin ja illalla Marliesin synttäreille. Kivaa viikonloppua kaikille!

2 December 2013

Potkupuku jouluksi?

Aikaisemmin tänä syksynä esittelin blogissakin saamani tummansininen OnePiecen. Tykkään kyseisestä potkupuvusta ihan tuhottomasti ja vaikka se kuinka laadukas onkin, en tykkää ollenkaan noiden kyseisten vaatekappaleiden hinnoittelusta. Ne on ainkin näin opiskelijabudjetille ihan tuhottoman kalliita.


Huomasin kuitenkin tänään, että sähköpostiin oli tullut OnePiecen mainosmeili, jossa luvattiin tälle maanantaille kaikista tuotteista -15% alennus! Lisäksi, jos tilailee kerralla kolme jumpsuittia, saa ne kahden hinnalla! Ja tänään voi tosiaan yhdistää nuo molemmat tarjoukset, joten jos on missään vaiheessa itselleen tai perheelle miettinyt tällaista lämpöistä joululahjaa, niin nyt on ehdottomasti se hetki, kun ne kannattaa tilailla. Joulun myötä on vaihto- ja palautusaikaakin pidennetty 10. tammikuuta asti.


1-Kuvankaappaus 2013-12-2 kello 8.44.37


-15% alennuksen saa siis myös muistakin OnePiecen tuotteista kuin vain noista jumpsuiteista. Tuolla on paljon muitakin kivoja oloasuja huppareista lökäpäksyihin ja itse olen jo monet kerrat käynyt ihailemassa ale puolella muutamaa svetaria, jotka ehkä voisi pikkuhiljaa tilatakin... Tosin niiden kanssa ei onneksi ole tuon alekoodin kanssa hirveä kiire, kun joka tapauksessa hinnasta on pätkäisty jo vähintään se -50%. Koot tietysti alkaa pikkuhiljaa käymään vähiin, mutta kuitenkin.


Jotenkin vaan tän hetkinen olotila on kaikkea muuta kuin jouluinen. Sovittiin jo kotona, ettei tänä vuonna edes lahjoja ostettaisi. Muutenkin joulusta on tähän asti aidosti nauttinut ainoastaan Vili, joten fiilis on todellakin niin poissa kuin poissa voi vaan olla. Se oli se perheen ainut pikkuinen kakara, joka siitä lahjojen avaamisesta oikeasti tykkäsi, eikä sitä touhua voinut hymyilemättä katsoa (laitan teille joskus jonkun videon tänne). En tiedä. Todella ahdistava vuodenvaihde tulossa...


Mutta tosiaan, jos jollain on ollut tuon potkupuvun tai jonkun muun OnePiece-tuotteen tilailu mielessä, niin nyt se on ehkäpä kannattavinta. Ja noista kevyistä potkupuista taisi tuo alennus olla voimassa ihan koko viikon, jos oikein ymmärsin :) OnePiecen valikoimaa pääset selailemaan TÄÄLTÄ.


1-IMG_8054

1 December 2013

Selviytymistä.

Olen lukenut tuon keskiviikon postauksen muutamaan kertaan läpi, koska en ihan rehellisesti muistanut mitä siihen kirjoitin. Olin sillä hetkellä niin jossain pimeässä, että piti vaan saada purkaa asioita ja äkkiä. Samaa on oikeastaan ollut nämä viimeiset päivät.


Keskiviikkona en tehnyt muuta kuin itkin. Kirjoitin postauksen ja itkin lisää. Illalla puhuin äidin kanssa Skypessä kolme tuntia, jonka jälkeen yritin käydä nukkumaan. Pyörin sängyssä useamman tunnin, nukuin ehkä puoli tuntia ja taas heräsin. Viiden aikaan päädyin katsomaan netistä useamman jakson Big Bang Theorya (sarja, joka ei varmasti herätä mitään tunteita) ja lopulta nousin ylös ja pakotin itseni kouluun.


Torstain koulupäivä meni ihan koomassa. Menin paikalle suosiolla ilman meikkiä, koska tiesin, ettei se kuitenkaan silmissä kestäisi. Olin jo etukäteen laittanut luokkakavereille viestiä tapahtuneesta, jottei tarvitse kymmeneen kertaan selittää miksi olen vain varjo itsestäni. Siltikin se itku tuli jokaisesta kohtaamisesta ja siinä vaiheessa kun isä soitti huolestuneena, kuinka voin, ei siitä meinannut tulla loppua. Meidän isä ei oikeastaan koskaan ole ollut koiraihmisiä ja voitte vaan arvata, että Vilinkin takia on noiden vuosien aikana tullut muutamat sanasodat vaihdettua. Nyt kuitenkin sain lisäkyyneleitä pelkästään siitä, kuinka empaattinen meidän isäkin osasi olla, se oli oikeasti todella huolissaan. Kuten kaikki muutkin. On ollut niin vaikea selittää ihmisille, ettei kyseessä ollut mikään "koiran menetys" vaan oikeasti ystävän, oman pikkuisen lapsen, meidän perheenjäsenen menetys. Oikeastaan vain ne ihmiset, jotka omaa Vili-keskeistä elämääni ovat vuosien aikana seuranneet, ovat tajunneet kuinka suuresta surusta tässä on kyse.


Torstai-iltana luokkakaverit pakottivat mukaan keskustaan, että saisin muuta ajateltavaa. Tarkoitus oli alkuilta tehdä koulujuttuja, mutta sekin aika meni äitin kanssa skypessa. En pystynyt edes miettimään jotain kouluraportteja siinä vaiheessa, halusin vaan purkaa ajatuksia ja puhua. Puhua Vilistä. Meni siinä taas reilu kolme tuntia. Kymmenen aikaan kuitenkin raahauduin keskustaan ja yritettiin kavereiden kanssa muutamaakin paikkaa, mutta kaikki ärsytti ja mistään ei löytynyt fiilistä. Yritin äitinkin pyynnöstä ajatella jotain muuta edes hetken, muttei siitä mitään tullut. Viimeisessä paikassa kaakaon äärellä tuli sitten se koko illan pidätelty itkukin. Yritys hyvä kymmenen. Pääsin kotiin ja nukuin lähes putkeen 19h. Nukkuminen tuntui henkisesti helpommalta kuin hereillä olo. Lopulta heräsin perjantaina kymmenen aikaan illalla ja kun äiti kotiutui yhdentoista aikaan työpaikan pikkujouluista, puhuttiin taas kolme tuntia skypessa Vilistä.


Pahintahan koko tilanteessa on se, että olen jo nyt ihan hajalla ja siltikään en ole edes vielä kokenut sitä tyhjän asunnon tuskaa. Täällä Hollannissa Vili ei ole koskaan ollut, joten en osaa pikkuista kuvitella tänne pyörimään, mutta tunnen sen tuskan äitini kautta. Ja muistan ne ensimmäiset viikot täällä, kun heräsin paniikissa aamulla, että Vili pitää viedä ja kieltäydyin automaattisesti kaikista koulun jälkeisistä drinkeistä tai muusta ajanvietteestä, kun piti mennä kotiin. Se vaan oli siellä alitajunnassa niin syvällä, että joka paikasta mennään aina suoraan kotiin Vilin luo. Nyt olen jo täällä oppinut, että ei tarvitse, mutta Suomessa saan vielä opetella tuonkin uudestaan. Kipeimmän kautta.


993740_10151766071701190_868803932_n

Olen täällä Hollannissa ollessa soitellut paljon äidin kanssa Skypen kautta. Äiti on parhaimman mukaan käännellyt konetta, että kamera pysyisi Vilin perässä, mutta pieni oli usein niin levoton, ettei siitä oikein mitään tullut. Toisinaan Vili käveli näppäimistön päältä ja sammutti koko puhelun, kun äiti jätti koneen vaan lattialle, että sain seurata Vilin touhuja tai kun se söi ruokaansa siinä koneen edessä. Tiedän, kuulostaa tyhmältä, mutta itse nautin ihan vain noiden arkisten tilanteiden seuraamisesta, ikävä oli niin kova. Ja nyt se vasta kova onkin.


En ole ikinä elämässäni kärsinyt unettomuudesta. Sen koin ekana yönä. Sen jälkeen en olekaan muuta kuin nukkunut. Nukuin koko perjantain ja melkeinpä sitten lauantainkin. Toinen kadoksissa ollut on ruokahalu. Oikeasti rakastan ruokaa. Vili rakasti ruokaa ja sitä me tehtiin paljon yhdessä, syötiin. Usein kun tulin keskellä yötä Apollosta kotiin, hain matkalla jotain pikaruokaa kahden edestä ja voi sitä Vilin onnea, kun kotona niiden kimppuun päästiin. Eipä koskaan ollut olo, että menee tyhjään kotiin, ja tuollaiset keskiyön mätöt ei tuntuneet lähellekään niin säälittäviltä, kun ne jakoi Vilin kanssa. Sama homma, jos joskus päädyttiin tilaamaan pizzaa... piti ottaa aina ilman mitään liian vahvoja mausteita, koska vuorotellen niistä slaisseista haukkailtiin. Pitääpä miettiä annoskootkin uusiksi, kun Suomessa taas tuollaisia tilailee. Mutta tosiaan täällä ei ole pariin päivään ollut ongelmia tuon asian kanssa... Jotain olen pakottanut itseni syömään, mutta mikään ei vaan maistu miltään. Olo on liian paha. En ole ikinä elämässäni menettänyt ruokahalua minkään tilanteen takia. Kerta se on näköjään ensimmäinenkin.


Tänään puhuttiin äitin kanssa puhelimessa melkein viisi tuntia. Oikeasti, viisi tuntia. Olen lataillut YouTubeen videoita Vilistä, joita olen koneelta löytänyt ja linkittänyt niitä äitille. Ollaan itketty ja naurettu, prosessoitu surua. Haluan tässä vaiheessa muuten kiittää ihan jokaista edelliseen postaukseen kommentin jättänyttä, todella arvostan! Olen lukenut jokaisen niistä läpi useaan kertaan - kaikki aivan ihania rakkauden täyteisiä tarinoita omista lemmikeistä. Ollaan luettu niitä äidin kanssa yhdessä ääneen ja ette edes usko kuinka paljon teidän henkilökohtaiset kertomukset ovat tuoneet lohtua tässä surussa. Ja se kuinka siellä joukossa on niin monta nimimerkkiä, jotka on kulkeneet blogin mukana jo monta vuotta ja todellakin seuranneet Vilin elämää samalla pidemmän aikaa. On niin ihanaa ja helpottavaakin kuulla, että se rakkaus tuota karvakasaa kohtaan on välittynyt myös sinne.


Pyysin äidiltä, ettei se siivoaisi mitään Vilin tavaroita pois ennen kuin tulen sinne kahden viikon päästä. Haluan itse tehdä sen. Haluan käydä sen surutyön läpi Vilin omassa huoneessa, kaataa vedet kiposta ja kerätä kuivaruuat pois. Haluan pakata Vilin harjat ja tavarat itse säilöön, jos vaikka joskus niille uusi käyttäjä löytyy. Tiedän, että se tulee tekemään todella kipeää, mutta haluan käydä sen läpi.


Tämä tunne on oikeasti kymmenen kertaa pahempaa, kuin koskaan kuvittelin sen olevan.

28 November 2013

Suuri suru.

Siitä on jo yli 17 vuotta, kun koin elämäni parhaimman päivän. Se oli sen vuoden syyslomaa edeltävä perjantai jolloin sain ensimmäistä kertaa syliini oman pienen karvapalloni, Vilin. Otettiin hieman varaslähtöä tuolloin, koska Vili oli vasta 8 viikon ikäinen eikä pikkuista ollut vielä rokotettukaan, haluttiin tehdä se itse, kunhan vain saataisiin lapsi kotiin syyslomaksi. Olin tuolloin 11-vuotias ja onnellisempi kuin ikinä.

17 vuotta, 3 kuukautta ja 8 päivää.

Tänään oli elämäni kamalin päivä. Vili nukkui pois. Vain kaksi viikkoa ja kaksi päivää ennen joululoman alkua.

Tiesin, että tämä päivä tulee. Tiesin sen jo 11-vuotiaana, että joskus tulee se hetki, kun joudun Vilistä luopumaan. Viimeiset viikot on olleet todella epävarmoja, ja olen jo muutamaan kertaan meinannut blogissakin kysellä tietääkö joku Lahden alueelta kotikäyntejä tekevää eläinlääkäriä ihan vain varmuuden vuoksi, jos ja kun se tilanne tulee, että päätös pitää tehdä. Olin vain sokeasti ajatellut, että se tapahtuu silloin kun itse olen paikalla.

Äiti tuli tänään töistä kotiin ja löysi Vilin toisen makuuhuoneen nurkasta makaamasta. Vili oli tehnyt kakat lattialle eikä päässyt enää jaloilleen. Vili oli todella huonossa kunnossa. Äiti teki päätöksen ja soitti eläinlääkärille. Ensimmäisestä paikasta ei kotikäynnit onnistuneet, mutta kaupungin eläinlääkäri tuli reilun tunnin viiveellä, päivystysajalla kotikäynnille. Vili sai nukahtaa omaan sänkyyn äitin ollessa vierellä ja silitellessä sitä loppuun asti.

Tiesin kyllä, että Vili on ollut viime aikoina selkeästi huonommassa kunnossa ja dementoitunut entisestään, mutta silti tilanne on ollut vakaa. Sovittiin äitin kanssa, että teemme päätöksen yhdessä joululoman aikana, kunhan vain Vilin kunto kestää sinne asti. Halusin niin kovasti vielä nähdä pikkuisen. Varasin lennot viikkoa ennen varsinaista koulun loppumista, jotta saisin viettää Vilin kanssa melkein kuukauden laatuaikaa. Täytyy nyt sitten miettiä uudestaan mitä sen kuukauden tekee.

1-524664_10151763752821190_223875955_n


Sain oheisen kuvan siskolta pari viikkoa sitten whatsappissa. Viestissä luki: "Vili halus skarpata sulle. Se nauttii aurinkoisesta kelistä. Se sanoo, että odottaa sua tääl".

Laitoin kuvan jälkeenpäin Instagramiin kuvatekstillä:

"It's just the most amazing thing to love a dog, isn't it? It makes our relationships with people seem as boring as a bowl of oatmeal." 4 weeks to go! Without you every day is a rainy day. #Vili #darling #missyou #iwillloveyouforeverandaday

Tekisi mieli kirjoittaa, että te ette tiedä kuinka pahalta musta tuntuu, mutta uskon, että vaikka tämä suru onkin oma, jokainen rakkaan lemmikkinsä menettänyt sen tietää. Itse olen menettänyt kaikki isovanhempani, yhden siskon ja yhden koiran. Jälkimmäisten osalta olin todella nuori, mutta kyllä nuo hetket muistaa. En tiedä miten tän voi edes pukea sanoiksi. Ainut tunne on vain se, ettei mikään, ei mikään kipu tai menetys tässä elämässä ole vielä tähän mennessä sattunut niin paljon kuin mitä nyt sattuu. Ja se sattuu paljon.

"They say memories are golden
well maybe that is true.
I never wanted memories,
I only wanted you.
A million times I needed you,
a million times I cried.
If love alone could have saved you
you never would have died.
In life I loved you dearly,
in death I love you still.
In my heart you hold a place
no one could ever fill.
If tears could build a stairway
and heartache make a lane,
I'd walk the path to heaven
and bring you back again.
Our family chain is broken,
and nothing seems the same.
But as God calls us one by one,
the chain will link again."

Vili eli harvinaisen pitkän elämän koiraksi. Joku mies joskus koirapuistossa kysyi, että mitä ihmettä me sille syötetään, kun se on niin vanha? Vili oli tuolloin 12-vuotias. Vastasin hetkeäkään miettimättä: "Rakkautta". Sitä Vili on saanut. Vilillä oli hyvä olla, siksi se meidän kanssa niin pitkään viihtyi. Otettiin silloin reilu 17 vuotta sitten parin viikon varaslähtö onneen ja saatiin vielä näin paljon jatkoaikaa. En voisi kiitollisempi olla, vaikka tällä hetkellä suru onkin päällimmäisenä.

Vili eli pitkän ja onnellisen elämän. Sitä rakastettiin niin paljon, että moni koira olisi kateellinen. Jos Vili olisi tienannut euron, tai vaikka vaan sentin, jokaisesta saamastaan suukosta tai halauksesta, se olisi jättänyt jälkeensä miljoonaperinnön. Vili on aina ollut prioriteetti numero yksi kaikissa tilanteissa. Työhaastatteluissakin tein aina selväksi, ettei sitten tarvitse töihin odotella, jos Vilillä joku hätä on. En olisi voinut kuvitellakaan työskenteleväni firmassa, jossa tätä ei olisi ymmärretty.

Vili oli perheenjäsen, yksi meistä ja se kyllä tiesi sen. Vili tiesi paikkansa, ja kyllä sitä monet silmien pyörittelyt noiden vuosien aikana nähtiin, kun Vilin "oikeuksia" puolustettiin. Koiranomistajia on erilaisia, ja itse lukeudun ehdottomasti niihin, joille koira ei ole vain koira. Koira on todellakin ihmisen paras ystävä, Vili oli mun paras ystävä. Se tyyppi kulki rinnalla kaikki ylä- ja alamäet näiden vuosien varrella, lapsuudesta kaikkien teinikriiseilyjen läpi aikuisuuteen. Kuten joskus Vilille omistetussa postauksessakin totesin:

"Oikeastaan näitä asioita ei voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen koiranomistaja. Koira antaa miljoona kertaa enemmän, kuin mitä se ottaa, enkä usko liioittelevani pätkääkään sanoessani, että Vili on viimeisen 15 vuoden 17 vuoden ajan kasvattanut minua enemmän, kuin minä sitä :)"


Kuuntelin, siis oikeasti kuuntelin, tämän biisin lyriikat ensimmäisen kerran, kun olin lenkillä Vilin kanssa Pitäjänmäellä noin reilu viisi vuotta takaperin. Muistan, että silloin oli lunta ja oli kylmä. Itkin. Sillä hetkellä tajusin, ettei tämä ole ikuista. Tulee vielä se päivä, kun kuuntelen tätä samaa biisiä ja itken omaa yksinäisyyttäni. Nyt on se päivä.

Mietin sillä hetkellä, että miten koskaan pääsen sen yli, kun Vilistä aika jättää? Sanoin aina kaikille, että ihan oikeasti kuolen, kun se päivä tulee. Vili oli tuolloin noin 11-vuotias. Siitä on ikuisuus, mutta se on kuin eilinen.

Olo on tällä hetkellä niin tyhjä. En tiedä mitä seuraavaksi. Tuntuu kuin sydämestä olisi repäisty pois niin iso pala, ettei se enää tee muuta kuin pidä yllä välttämätöntä. Tuntuu niin pahalta.

25 November 2013

Alicante 2013

Valencian jälkeen oli tällä kertaa vuorossa Alicante. Itseasiassa alunperin lennettiinkin suoraan Alicanteen, koska Valenciaan en ole vielä tähän mennessä onnistunut todella edullisia lentoja bongaamaan. Tästä syystä itse asiassa joka vuosi ollaankin lennetty johonkin toiseen kaupunkiin, josta sitten ollaan tehty reissu myös Valenciaan.


2011 toisena kaupunkina oli Barcelona, 2012 Madrid ja nyt siis Alicante. Näistä jokainen on ehdottomasti Valenciaan verrattuna enemmän turisteille suunnattuja, ja Alicante on todellakin eniten sellainen "rantalomakohde", koska vaikka kaupungissa onkin nähtävää noin niinkuin muutenkin, en silti lähtisi sitä kaupunkilomailijoille suosittelemaan. Ranta oli kuitenkin todella kiva ja lähellä keskustaa (toisin kuin Valenciassa) ja monet isoimmat hotellit olikin sijoitettu heti siihen rannan tuntumaan. Itse majoituttiin Hotelli Mayassa, joka sijaitsi pikkuisen kauempana, mutta tässäkin tapauksessa puhutaan sellaisesta kilometrin matkasta keskustaan ja rannalle.


1-IMG_3162 1-IMG_3163 1-IMG_3189 1-IMG_3195

1-IMG_7178

1-IMG_3150

1-IMG_3225 1-IMG_3226

1-IMG_3237 1-IMG_3258

1-IMG_3240 1-IMG_3247 1-IMG_3249 1-IMG_3250

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, meillä kävi vähän tylsä tuuri noiden säiden kanssa ja rusketuksen buustauslomasta tulikin enemmän shoppailu- ja nähtävyystäyteinen. Rannalla viihdyttiin parina päivänä ja hotellin lähellä sijaitsevassa ostoskeskuksessa tuli vierailtua useammankin kerran. Kerran käytiin myös keskustassa kiertelemässä, mutta ostosten suhteen oli ehdottomasti tuo ostoskeskus parempi kohde. Jotenkin tuo Alicanten keskusta ei sytyttänyt eikä sieltä päiväsaikaan paljoa irronnut.


Explanada de España rantapromedani tosin oli muutenkin ihan kiva kävellä, joskin siitä tuli tosi sellainen "Kanariansaaret" fiilis :D Ja olipa muuten ensimmäinen kerta, kun tuli lomalla tutustuttua myös hotellin kuntosalitarjontaan, kun illalla oli ylimääräistä aikaa.


Yöelämään tutustuttiin vain yhtenä päivänä koko reissun aikana, hämmentävää sinäänsä, kun yleensä lomilla tulee todellakin enemmän juhlittua. Mutta kuten sanottu, tämä olikin tällainen eläkeläisreissu ;) Perjantaina keskustassa järjestettiin couchsurfing-event, johon päätettiin käydä tutustumassa. Couchsurfing-sivusto ei siis tosiaan ole pelkästään yöpaikkaa etsiville, vaan sitä kautta voi bongata myös kivoja tapahtumia eri kaupungeissa ja siten tavata paikallisia tai muita matkailijoita. Huutelin ryhmään jo matkaa edeltävällä viikolla, mitä myöten sain paljon kivoja vinkkejä ja mm. kutsun tähän Alicanten viikottaiseen meetinkiin. Ilta alkoi siis tuollaisessa pienessä baarissa, joka löytyi Calle de los Labradores-bilekadulta. Kyseisen baarin nimeä en todellakaan muista, mutta tosiaan tuolle kadulle on klusteroitunut baari poikineen, joten jos yöelämään Alicantessa suuntaa, suosittelen ehdottomasti lähtemään tuolta liikkeelle :)


1-IMG_7207

1-IMG_3262 1-IMG_3274 1-IMG_3277 1-IMG_7190 1-IMG_7191 1-IMG_7193 1-IMG_7220

1-IMG_3318 1-IMG_3317 1-IMG_3316

1-IMG_3264 1-IMG_7208

Santa Bárbaran linnoitus on ehdottomasti Alicanten tunnetuin nähtävyys ja siksi se oli myös meidän must see-listalla ykkösenä. Kuten kuvista näkyy, olin liikkeellä ihan vain läpsykkäissä, koska mitään kovin suuri ponnistuksia ei tarvitse tehdä tuonne kiivetäkseen. Linnaan pääsee helpoiten hissillä, joka nousee linnoitukselle Explanada de España -kävelykadulta. Jos ihan oikein ymmärsin, yleensä hissin käyttö maksaa jotain, ehkä euron kaksi, mutta meidän tuolla käydessä se oli jostain syystä ilmainen, kun ne lippukoneet ei toimineet. Joka tapauksessa ehdottomasti kätevin tapa päästä huipulle nopeasti.


Nauratti jälkikäteen nuo Hennan ottamat kuvat, koska luulin tuolloin kauempaa katsoessani, että tuosta reunalta oli oikeasti ihan suora pudotus alas, enkä siksi kyennyt ilman heikotusta siihen reunalle menemään. Kuitenkaan ihan näin ei ollut, vaan tuosta reunalta oli 'vain' n. 20m pudotus seuraavalle kalliotasanteelle, eikä se sitten läheltä tarkasteltuna ollutkaan niin paha. Kärsin vain yleisesti aivan järkyttävästä korkeanpaikankammosta, joten tuo oli vaikutti todella pahalta alkuun :D Tosin kun sen fiiliksen yli pääsi, kyllähän noista maisemista todella nautti!


1-IMG_3294

1-IMG_3295 1-IMG_3328 1-IMG_3329 1-IMG_3331 1-IMG_3332 1-IMG_3333 1-IMG_3334 1-IMG_3335 1-IMG_3336

1-IMG_3310 1-IMG_7234 1-IMG_7235

Nähtävyyksien lisäksi käytiin tietysti testailemassa myös paikalliset paellat erittäin traditionaalisin alkupaloin. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan kehua kuinka herkullista ruoka oli, mutta ei pysty. Ei edes näin puolen vuoden jälkeen, koska nuo friteeratut merenelävät oli kamalinta ikinä, eikä tuo paellakaan makuhermoja hivellyt. Hyh hyh. Edelleenkään en ole vakuuttunut espanjalaisesta ruokakulttuurista jälkiruokia lukuunottamatta sitten niin yhtään! :D


Mutta katutaide viehätti ja vietettiinkin noiden runojen ääressä hetki jos toinenkin niitä kuvaten ja ihmetellen. Näin jälkeenpäin nuo hymyilyttää vielä enemmän, kun nyt syksyllä on tullut tuota ajankäyttöä ja sen historiaa luettua... olisihan ne extratunnit vuorokauteen ja lisäpäivät kuukausiin ihan tervetulleita.


Ja ah tuo ranta vikana iltana auringon laskiessa... Ihana. Espanja on kyllä kaikin puolin yksi lempparilomakohteista, ja itseasiassa kun kouluun keväällä hain, tutkin myös Valencian ja muutaman muun kaupungin opiskelumahdollisuuksia. Olihan niitä, mutta lukukausimaksut oli aivan älyttömiä ja lopulta tulin siihen tulokseen, että haluan pitää kyseisen maan muutenkin ihan vaan sellaisena stressittömänä lomakohteena, johon on aina kiva palata uudelleen. En usko, että olisin kestänyt niitä kulttuurieroja päivittäisessä elämässä, kielen kanssa taistelusta puhumattakaan.


Saa nähdä mitä ensi kevät tuo tullessaan tai tuoko mitään. Seuraavalla kerralla voisin haluta Valencian ohella matkustaa Alteaan. Kyseisestä kylästä tuli viime reissun aikana niin monet suositukset, ettei niitä vain voi ohittaa... Sinne on päästävä!


Mutta tosiaan edellisessä postauksessa linkkailin entiset Valencian postaukset, ja jos Espanjan kuulumiset kiinnostaa, muiden kaupunkien kuulumiset löytyy näiden linkkien takaa: