UV-aatto

Mulla roikkuu taas joku kymmenen postausluonnosta kuvineen tuolla odottelemassa jonkinlaista kirjoitusinspiraatiota. Nyt oon siis se vaihe menossa, että on kuvia, muttei aikaa kirjoitella asiaa niiden ympärille. "Asiaa" on tietysti aika vahva sana, kun puhutaan tän blogin yleisestä sisällöstä, mutta kuitenkin.

Miten teidän UV meni? Itsehän olin töissä tekemässä vähän extraa, mutta kylläpä tuli taas ajankohta valittua! En tiedä onko se vaan uusi vuosi vai baarit yleensä, mutta oma asiakaspalveluhenkeni kyllä hieman kärsii sitä myötä, kun ihmiset ympärillä humaltuu. Tietenkin tavoite on pitää se hymy naamalla viimeiseen asti, mutta helppoa se ei aina ole. Totuus on se, että mua ärsyttää tässä maailmassa monikin asia, mutta yks suurimmista on ihmiset, jotka ei hallitse humalaansa. Ja voi kuulkaa, niitä tuli illan aikana nähtyä :D Myös se fakta on edelleen fakta, ettei pari lasia liikaa tee kenestäkään tanssijaa, jos ei siis jo valmiiksi ole sellainen. Niin ja ne ratikoissakin pyörivät "kännissä olet ääliö"-mainokset pitää ihan paikkansa. Koska moni on.

Mutta muuten oli ihan hyvä ilta ja homma toimi. Eikä edes tuntunut uudelta vuodelta... Miten muiden juhlinnat sujui? Vaihtuiko uusi vuosi millaisissa merkeissä? :)



Illan pukukoodina oli muuten ihan vaan oma pikkumusta ja promotuotteemme myötä siihen tuli sitten lisätä tuollainen vihreä pitkä huivi. Anu heitti sen päähänsä pannaksi, itse kipautin pariin kertaan vyötärölle vyöksi ja se toimi ihan hyvin tuon Mangon mekon kaverina. Ne jotka on tehneet koskaan promohommia tietää kyllä sen tuskan, kun toisinaan tuli mitä oudompia "asusteita", jotka pitäisi jollain tavalla päällensä kehitellä tuntematta itseään idiootiksi, mutta tällä kertaa ei sitä ongelmaa ollut.

Niin ja illan parhaimmat, erityisesti meille kohdistetut kyssärit oli seuraavat:

"Ottaisin pari tequilaa!"... "Ai mitenniin, ette tässä myy?"
"Tuolla tanssilattialla on tappelu, voitko tulla auttamaan?" 
"Yksi tequila!"... "Ai ei vieläkään löydy?!"
"Tonne vessaan on sammunu joku, voitko tehdä asialle jotain?" 
"Tuutko tanssimaan?"..."Ai miksette muka voi tanssia?"

Ja tässä vaiheessa on todellakin todettava, että musta ei olisi koskaan ikinä vakkaristi baarityöntekijäksi :D Sen verran kovaa hommaa tuo on.

Näitä elämänviisauksia löytyi lasinalusten lisäksi myös pullonkorkeista.


Muuten vaihtui vuosi ihan kyllä positiivisissa merkeissä, ja lähtipä kotiinkin muistoksi tuollainen kiva naamari, jota tuli illan verran omallakin otsalla kannettua. Olin miettinyt sen niin, että jos joku tuttu vaikka sattuisi näkymään, niin voi sitten sen taakse piiloutua, mutta ei niitä onneksi vastaan tullut, haha :D

Niin ja tosiaan Kiila on ihan viihtyisä paikka noin niinkuin muuten, mutta yllätyin kävijoiden nuoresta ikähaarukasta. Kuvittelin paikan enemmänkin ehkä +25 tyyppiseksi ratkaisuksi, mutta pääosin porukka oli n. 20-vuotiaita ainakin tuohon "klubiaikaan" keittiön sulkeuduttua. Apolloa ei siis tule hetkeen vaihdettua. Vieläkään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti