Cravings....

En tiedä mikä siinä on, että noissa nettikaupoissa aina ne parhaimmat tarjoukset tulee juurikin helmikuuksi. Stockmann on yksi erittäin hyvä esimerkki siitä, sillä ne jotka kyseisen puljun kanta-asiakkaita ovat, tietävätkin, että juurikin niitä hyvän omantunnon shoppailun oikeuttavia etuseteleitä voi aina odotella joulukuun lisäksi juurikin helmikuussa. 

Itse olen jo pitkään katsellut yhtä Michael Korssin laukkua, jonka kävinkin jo Helsingin keskustan myymälässä varailemassa ja nyt vaan sormet ristissä odottelen sen saapuvaksi helmikuun aikana, jotta pääsen omani siihen hyödyntämään :)

Tänä vuonna tosin huomasin yllätyksekseni, että nyt noiden etuseteleiden lisäksi kantikset saavat myös –20 % alea verkkokaupan kertaostoksesta muodin ja kodin tuotteiden osalta koko helmikuun ajan! Alen saa itselleen kantiskortilla ja koodilla 02LOYAL2013. Niissä etuseteleissähän on se idea, että kun ostat tyyliin 50e saat 10e alea, eli juurikin sen n. -20%... Mutta tuo nettikaupan etuhan on ihan huikeasti kätevämpi! Tietysti tästä innostuneena lähdin selailemaan valikoimaa ja etenkin nuo laukkuvalikoimat saa aina ihan fiiliksiin...

Kuinka paljon esim. himottaisi kesäksi tuollainen oranssi Michael Korsin hobo?! Aika hemmetin paljon!! :D Ja -20% on jo ihan kiva ale mitä tuon hintaisiin tuotteisiin tulee...



Jos et muuten vielä ole Stockmannin kanta-asiakas, sellaiseksi voi liittyä täällä! Suosittelen, sillä kantiksena noita etuja saa tuosta lafkasta ihan oikeasti tosi paljon :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti