This is how I do it...

Sain kuukausi sitten läksäripostauksen yhteydessä kyselyä sekä kauneuden hoidosta, että käyttämistäni meikeistä, joten ajattelin ihan erillisen postauksen tästä aiheesta väsätä. Olen vastaavia varmaan joskus aikaisemminkin kirjoitellut, mutta hyvähän näitä on aina päivitellä :)


Mitään hienoja ennen- ja jälkeen-meikkauskuvia en tähän väsännyt, mutta siis tällaisella naamalla läksäri-iltana mentiin eikä tuo nyt ihan hirveästi tavallisesta arkimeikistä eroa, mitä nyt on muutama ripsitupsu omien lisäksi laitettu...


1-8 Elokuu 20131


Näitä "kauneussalaisuuksia" tiedusteltiin viitaten ihan jo ikääni, ja oikeastaan nyt kun täällä Hollannissa noiden about viisi 4-5 vuotta nuorempien kanssa tulee paljon aikaa vietettyä, olen saman kysymyksen kuullut useamminkin... Miten voin näyttää niin paljon nuoremmalta?!


Faktat faktoina, tuskin oikeasti edes näytän. Hollannissa koulut käydään huomattavasti nopeammalla syklillä ja vaikka Suomessa 28-vuotias maisteriopiskelija onkin ihan normaali tapaus, täällä olen auttamatta vanhimmasta päästä. Veikkaankin vahvasti, että isoin osa tästä "Woah, really? I thought you are 23 or something..." on suurimmaksi osaksi sitä oletusta, että sen ikäisiä täällä ollaan! Kun jonkun ikää lähdetään arvailemaan, yleensä ollaan opiskelijahaarukassa välillä 21-25. Noh, 23, olen ihan tyytyväinen :D


Papereita kysytään niin Suomessa kuin ulkomaillakin yleensä silloin, kun olen liikenteessä ilman meikkiä. Varsinaisesti yleisilmeeltäänhän tuo meikitön kuva ei siitä perusmeikistä eroakaan muuta kuin silmien värittömyyden osalta, koska en ole koskaan varsinaisesti meikannut kovinkaan vahvasti. En esimerkiksi käytä ikinä minkäänlaista meikkivoidetta, en yksinkertaisesti osaa. En osaa levittää sitä tasaisesti, ja vaikka vuosi takaperin jonkun verran kokeilin noita BB-voiteita, jotenkin nekin tuntui kauhealta töhnäkerrokselta iholla.


1-Hiljattain päivitetty2


Ehkä yksi kauneussalaisuus voikin olla loppujen lopuksi todella vähäinen meikin käyttö. Nykyäänhän meikkivoiteet on todella hengittäviä ja jopa suojaavia, mutta en silti usko, että se meikittömyys huonoakaan tekee. En ole myöskään koskaan elämässäni tupakoinut ja noin niinkuin yleisesti ottaen elämäntavat on ihan suhteellisen terveelliset. Vettä juon, mutta voisin juoda enemmänkin, mikä usein on kerrottu olevan kauniin ihon salaisuus... Niin joo ja yksi: En stressaa! Stressi ja murehtiminen kuulemma aiheuttaa ryppyjä ;) Ja sanotaanhan sitä, että nauru pidentää ikää, joten ehkä sellainen yleinen positiivisuus ja iloisuus on myös avain nuorekkuuteen, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.


Ihon hoito taas on ihan omansa, ja itseasiassa viime talvena ensimmäistä kertaa säikähdin silmäkulmiin ilmestyneitä ryppyjä... Noh, ryppyjä ja ryppyjä, kuivan ihon naurujuonteita, jotka on olleet miltei samanlaiset läpi elämän ja saatiinpa sitäkin paremmaksi aloittamalla aktiivinen silmänympärysvoiteen käyttö :D Ja itseasiassa äitiltä kuulin juuri tuossa tarinan, että kun hän oli viettämässä jossain Kreikassa 30-vuotissynttäreitään aikoinaan, niin oli kuulemma joku 17-vuotias poika kovasti halunnut viettää aikaa samassa seurassa... että ehkä se on perinnöllistä?! :)


Joka tapauksessa tämä siis lähtökohta ja jotta päästään tuohon ensimmäisten kuvien tulokseen, vaiheet on yksinkertaisuudessaan todella helpot. Kaikki tuotteet kasvorasvoista siveltimiin löytyy linkkeineen postauksen lopusta, josta voi ne kätevästi halutessaan kurkkailla.


Aamuisin pesen huuhtelen kasvot yksinkertaisesti vedellä ja levitän päivävoiteen, joka on jo vuosia ollut Body Shopin E-vitamiini-sarjasta. Lisäksi käytän Lancomen ihan mielettömän hyvää silmänympärysvoidetta, jonka korkkiin on piilotettu lisäksi valovoide - aivan mieletön tuote (siitä tulee ihan oma postauksensa myöhemmin)! Iltaisin taas pesen meikit E-vitamiinsarjan kasvonjenpesuaineella ja jos silmissä on ollut paljon meikkiä, putsaan ne ensin Lancomen silmämeikin puhdistusaineella. Lisäksi levitän kasvoille E-vitamiiniyövoiteen sekä E-vitamiinisilmänympärysvoidetta.


1-2013-09-17

Minkäänlaisia meikinpohjustusaineita en käytä, vaan aloitan meikkaamisen tuolle kasvorasvan jälkeiselle pohjalle. Käytän koko kasvoille YR:n aurinkopuuteria, keskittyen luonnollisesti otsan yläosioon, poskiin, nenänvarteen ja dekolteealueeseen. Levitykseen käytän BodyShopin isoa sivellintä, joka on parhain ikinä! Poskille lisään yleensä vielä lisäksi pikkuisen poskipunaa.


Tummat silmänaluset peitän levittämällä sormin YR:n peitevoidetta, ja lisäksi korjailen kulmakarvojen muotoa kulmakynällä ja kulmakarvageelillä.


Silmiin levitän yleensä poikkeuksetta kullansävyistä hieman kimaltelevaa luomiväriä, jota arkisin käytän koko luomella, mutta iltamenoissa yleensä tehostan meikkiä lisäämällä ulkonurkkaan myös tummempaa sävyä. Luomivärin levityksen jälkeen lisään joko ohuella rajaustussilla rajaukset ohuelti ripsien tyveen tai arkisemmassa lookissa käytän tehosteena rajauksen sijaan sisäluomella kajaalia (jota tosin levitän vain ulkonurkasta sisäluomen puoleenväliin ohentaen viivaa keskikohtaa kohden).


Omat ripseni on tosi taipuisat ja aika pitkätkin, joten en yleensä taivuta ripsiä, vaan lisään niihin suoraan ripsiväriä sekä ylä- että alaripsiin. Jälkimmäisiin tosin vain silmän ulkonurkan ripsiin, ettei lopputulos ole liian "hämähäkkimäinen". Alla kuva, jota käytin esimerkkinä myös tässä postauksessa.



Joskus baari-iltoina saatan liimata ripsiin myös ripsitupsuja, joihin käytän aina väritöntä DUO-ripsiliimaa. Millään muilla tököteillä en olekaan niitä uskaltanut liimailla, mutta tuo liima on ihan parhautta ja puteli kestää ikuisuuden. Sitä saa myös mustana, mutta itse olen toistaiseksi käyttänyt väritöntä ja koskaan ei ole mitään paakkuja jäänyt. Ripsitupsujen kanssa tosiaan kannattaa käyttää sitä ylärajausta, niin ne tupsujen mahdolliset päät ei erotu ripsien tyvestä lainkaan :) Itse yleensä laitan tupsuja n. 7-9kpl/silmä mm välein. Ulkonurkkaan yleensä 4-5kpl pitkiä ja siitä jatkona sisänurkkaa kohden keskikokoa loput. Lisäksi usein tasotan sen keskikohdan (jossa pitkä ja keskikokoinen tupsu on vierekkäin) leikkaamalla pitkän tupsun hieman viistoon, että lopputulos olisi luonnollisempi. Saman teen myös sille vikalle keskikokoiselle tupsulle, joka usein jää useamman millin sisäsänurkasta, että leikkaan sitäkin hieman viistommaksi, jotta se häivytys omiin ripsiin olisi luonnollisempi. Lopuksi vielä lisään ohuen kerroksen ripsiväriä, joka "kiinnittää" tupsut vielä paremmin omien ripsien sekaan.


Usein palaute onkin, että miten sun ripset on noin pitkät vai oletko ottanut ripsipidennykset? Ja kun sanon, että ne on tupsuja, niin palaute on, ettei kyllä yhtään huomaa... Kannattaa siis vähän fiksata siinä loppuvaiheessa, niin ero on huomattava :) Avasiko tämä yhtään vai haluaako joku mahdollisesti havainnollistusta kuvien kera?! :D


Ja sitten vielä loppuun se tuotelistaus + kivat alekoodit viikonlopulle ihan kaikkiin tuotteisiin, jos joku noista kiinnostuksen herätti :)




Kaikki Lancomen linkit on Sokoksen sivuille, josta saa sunnuntaihin 22.9. asti kanta-asiakkaat -15% alennusta normaalihintaisista tuotteista + toimituskulut veloituksetta!


The Body Shopin nettikaupassa on vastaavasti kanta-asiakkaille kaikki meikit ja kasvotuotteet -20% alennuksella lauantaihin 21.9. saakka!


Yves Rocherilla jatkuu 35-vuotisjuhla, ja tilauksen loppusummasta lähtee -30% alennusta sunnuntaihin 22.9. saakka syöttämällä koodi YR30 ostoskoriin!


Ja tosiaan kaikki nuo mainitsemani meikit on todellakin päivittäisessä käytössä ja ihan ehdottomia vakkarisuosikkeja jokainen :)


Mutta sitten kaipasin hieman vinkkiä myös teiltä... Sanoin tosiaan, etten käytä mitään meikkivoiteita, mutta olen pitkään kaivannut jotain väritöntä pohjustusainetta, joka ehkä jollain tavalla tasottaisi ihoa ja kiinnittäisi tuon aurinkopuuterinkin pikkuisen paremmin...  Osaatteko suositella mitään?


Käytin joskus Yves Rocherin sellaista kausituotetta, joka vastaa varmaan hieman tätä Body Shopin kuultovoidetta. Mikä ero esim. on kuultovoiteella ja meikinpohjustusaineella? Kun noitakin näyttää olevan vaikka mitä. Esim. juurikin Body Shopilla on lisäksi tällainen pohjustusvoide sekä mattavoide. Tuota mattavoidetta myytiin vissiin joskus aikanaan sellaisissa ihan pienissä tuubeissa, vai onkohan tuo kokonaan eri tuote? Ja Yves Rocherilta löysin tämän pohjustusvoiteen, mutta tuo on vissiinkin ihan kunnolla värillinen, vai onko jollain ihan käyttökokemusta?


Hankalaa! :D Itse olen niin jumiutunut muutamaan merkkiin, joten siksi lähinnä nuo selailin, mutta kaikki vinkit on tervetulleita! :)


generell_FI

Kommentit

  1. näytätpä muuten oikeasti tosi nuorelta ilman meikkiä :)) mut sehän on just hyvä juttu!

    VastaaPoista
  2. Sitä on kuultu :) Mutta niinhän se on, positiivista ehdottomasti! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti