Focus on eyes

Nyt oikeasti alan purkamaan noita luonnoksia tuolta! Siellä on vaikka mitä tallessa, yksi liittyi meikkeihin ja päivittäisiin luottotuotteisiin, joista joskus mainitsin.


Yksi ehdottomista löydöistä viime tammikuun ikäkriiseilyn seurauksena oli Lancômen silmänympäryvoide - Rénergie Multi-Lift Yeux Duo, ihon nuorekkuutta lisäävä silmnympärysduo. Kyse on siis silmänympärysvoiteesta, jonka juju on pakkauksen korkissa mukana tuleva valovoide. Nuo on tarkoitettu käytettäväksi parina, niin että alle levittää siis voiteen ja päälle valovoiteen tuomaan välitöntä illuusiota. Purkki on mielisairaan kallis, mutta maksaa ehdottomasti itsensä käytössä takaisin ja on t o d e l l a riittoisa. Oman kappaleeni ostin kesän alussa ja vieläkin on reippaasti voidetta jäljellä. 


6 näkyvää vaikutusta. Silmänympäryshoidon huippusaavutus.


Nuorekkaat kasvot alkavat nuorekkaasta katseesta. Kasvutekijöiden tutkimuksen inspiroimana, Lancôme on kehittänyt Rénergie Yeux Multiple Lift silmänympäryshoidon, kaksi voidetta yhdessä tuotteessa.  Kaksi koostumusta. Kuusi näkyvää vaikutusta.


Voide 1. Hoitovoide, joka auttaa silottamaan, kohottamaan ja kiinteyttämään silmänympärysihoa. Levitetään aamuin illoin ennen heleyttävää voidetta. 


Voide 2- Heleyttävä voide, jonka ”lähes näkymätön” koostumus täydentää ensimmäisen tuotteen vaikutusta. Se auttaa häivyttämään näkyvästi tummia silmänalusia, pienentämään silmäpusseja ja tekemään katseesta välittömästi kirkkaamman. Levitetään aamulla hoitovoiteen päälle ja illalla tarpeen mukaan.¨


- Lancôme


1-IMG_7854


Tarinan taustallahan oli meidän tammikuinen Hollannin reissu ja yhden typerän miehen typerä kommentti, ettei mun kuulemma pitäisi hymyillä niin paljon, kun silmärypyt näkyy. Ette usko sitä sisäistä vihaa ja loukkaantumista, jota silloin tunsin... mutta ei auttanut. Suomessa Stockalle ryppyvoiteiden pariin, joiden luota ihana myyjä pelasti ja sanoi, että kyseessä on vaan ilmejuonteet, jotka korostuu kuivan silmänympärysihon takia. Jokaisen naisen olisi parinkympin jälkeen käyttää jotain erillistä kosteuttavaa voidetta silmien ympärillä. Sain erilaisia voiteita testiin, mutta tästä Lancômen tuotteesta luin jostain blogista ja laitoin sitten samantien tilaukseen, olin vakuuttunut.


Tuote on todella kosteuttava ja koostumus sellainen samettisen pehmeä. Iltaisin käytän yleensä Body Shopin E-vitamiinivoidetta, joka taas on huomattavasti juoksevampaa koostumukseltaan. Joka tapauksessa, tähän Lancômen ihmeeseen olen todella ihastunut ja tuote todella tekee ihmeitä omalle kuivalle silmänympärysiholleni. Sanonkin aina kaikille hinnasta marmattaville, että hei... tämä on mun 23-vuotiaan ulkonäköni salaisuus!! Ja muutenkin, pitkän bileillan jälkeisenä aamuna se valovoide oikeasti tekee ihmeitä :D


Katselin netistä, että ainakin Sokos näyttäisi ko. tuotetta myyvän, mutta kympin kaksi halvemmalla voi mahdollisesti päästä, jos osaa metsästää tuotteen esim. jostain UK:n nettikaupasta.


Ja kun silmistä puhuttiin, niin mites sitten ne ripset. Toinen ikuinen murheenkryyni, johon olen pelastukseksi bongannut myöskin Lancômen riveistä Virtuôse mascaran. Tuote lupaa taivuttaa ja pidentää, ja molemmathan se tekeekin. Ostin pari kappaletta noita varastoon, kun täällä Hollannissa oli yhdessä kosmetiikkaliikkeessä kaikki ripsarit -40% alessa.


Tykkään tästä ripsiväristä kovasti, mutta kuten kaikkien ripsareiden kanssa, heti kun se pääsee vähän kuivahtamaan, niin joutuu ottamaan uutta peliin. Superärsyttävää, kun periaatteessa tuotetta on vielä jäljellä, mutta käyttöä ei enää ole. Se on syy, miksi ripsarista maksaminen kaivelee kaikista kosmetiikkatuotteista eniten, sitä kun ei voi koskaan käyttää ihan loppuun. Olen pitkään itkenyt "sen oikean" perään ja alan pikkuhiljaa myöntämään itselleni, että monia hyviä on tullut vastaan, joista tämä ehdottomasti kärkikahinoissa, mutta se oma ongelmani on, että haluan ripsivärin, joka kestää käytössä pitkään. Kuukauden ikä tuntuu niin lyhyeltä.


1-IMG_7869

Joka tapauksessa Virtuôse tekee mitä lupaa: taivuttaa ja pidentää, mutta myös tuuheuttaa. Ongelma useiden pidentävien ripsareiden kanssa on se, että ripsistä tulee sellaiset hämähäkin jalat. Tämän kanssa en ole sitä fiilistä kokenut ja siksi tuotteesta niin kovasti tykkään.


Jälleen kerran, tätäkin myydän esim. Sokoksella, mutta edullisemminkin löytyy, kun nettikauppoja hieman selailee. Briteistä tilaamalla ainakin, mutta nyt kun aloin noita hintoja googlettelemaan, huomasin, että NordicFeel-nettikaupasta ko. ripsarin saa melkeen 15e suositushintaa edullisemmin! Ja näyttäisi sama pätevän muihinkin Lancômen tuotteisiin tuolla, ei paha lainkaan.


Ainut "mutta" ja kysymysmerkki näidenkin lemppareiden kanssa on ne iänikuiset eläinkokeet. Olen pääsääntöisesti vannonut meikkien kanssa Yves Rocherin ja Body Shopin tuotteisiin, mutta siinä vaiheessa, kun TBS myi itsensä L'orealin alle ja YR putosi eläinkokeettomalta kosmetiikkalistalta lähtiessään Kiinan markkinoille tuli jotenkin tyhmä olo... Mihin tuotteisiin sitä voi oikeasti luottaa?


Tämän vuoden maaliskuussa tuli voimaan EU:ssa kosmetiikan eläinkokeiden täyskielto, joka on mieletön edistysaskel ja sen myötä kuluttajan pitäisi voida luottaa, ettei EU:n sisällä myytäviä tuotteita ole eläimillä testattu. Mutta niin, kuten arvata saattaa, valvonta ei ole täysin aukotonta ja edelleenkin tuotteiden ainesosien eläinkokeettomuus voi olla kyseenalaista. Mikäänhän ei ole koskaan niin varmaa kuin epävarma, mutta joka tapauksessa tämä kosmetiikkateollisuuden eläinkoekielto paitsi pelastaa vuosittain koe-eläimiä kärsimykseltä, myös edistää koe-eläimiä korvaavien menetelmien käyttöönottoa kaikkialla maailmassa. Ehdottomasti pitää olla iloinen näinkin suuresta edistyksestä asian suhteen :)


Taistelu jatkuu siis edelleen, mutta ehkä tämän jälkeen voi pikkuisen pienemmillä omantunnontuskilla ostaa niitäkin tuotteita, jotka aikaisemmin oli ehdottomalla syntilistalla. Isoimmat valtiot Aasiassa Kiina myöten ovat myös osoittaneet kiinnostusta eläinkokeiden käytön vähentämiseen, joten parempaan päin mennään koko aika. Itse ainakin vahvasti uskon näin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

DIY: ikkunalautojen uudistus

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti