Wednesday, 25 December 2013

Holidays

Terveiset Tallinnasta. Ollaan tänään ja eilen ahmittu vatsat täyteen buffassa, käyty ihailemassa vanhan kaupungin joulumarkkinoita ja muuten vaan rentoiltu. Takana on eilinen illallisbuffee, aamiaisbuffee, lounasbuffee ja kohta olisi taas illallisbuffee. Halkean. Mikä siinä onkin, ettei buffassa vaan osaa syödä "kohtuullisesti"?!


Koko reissun tarkoitus oli saada muuta ajateltavaa kuin joulu ja se mitä se on aikaisemmin ollut, aikaa perheen kanssa ja Vilin pakettien avaamisen katselua. En osannut kuvitella joulua ilman jälkimmäistä, vaikka ensimmäinen toteutuukin. Onhan tää loma ollut kaikin puolin vähän tällaista masistelua ja se on kyllä näkynyt täällä bloginkin puolella, ei ole oikein ollut mitään sanottavaa mistään.


1499513_10151833778566190_1908666591_n


Joka tapauksessa loman ensimmäinen viikko kului pitkälti koulutehtävien parissa ja perjantaisen palautuksen jälkeen olen viettänyt turhankin paljon aikaa koneen äärellä Gleen parissa. En edes tiedä mikä siinä sarjassa viehättää niin paljon, mutta hyvinpä on koukuttanut. Ehkä se yksinkertaisuus, ja tietysti musiikki (ja Blaine). Olenko joskus maninnut viehättyksestäni hyviin covereihin (ja lyhyisiin miehiin)? Pakko on myöntää, että monet noista Gleen versioista on ihan mielettömän hyviä ja toisaalta onhan The Overtoneskin ollut lempparibändejäni jo pidempään... Loppuunkulutetuista biiseistä voi saada niin paljon irti, kun joku vetää ne uusina versioina! Niin ja joo, se Blaine. 173cm Glee-homo on vienyt sydämeni - se niistä miesten pituuskriteereistä, ottaisin Darrenin käsipuoleeni milloin vain! <3


Ja näissä fiiliksissa hyvät joulut kaikille, palaillaan jossain vaiheessa taas :)

http://youtu.be/LFufE3mCTyU

http://youtu.be/ro4BPEMqlgI

Tuesday, 17 December 2013

Breda-Helsinki-Lahti

No ei auttanut sormet ristissä tervehtymisen toivominen. Onnea oli tosin siinä, että perjantaina pääsin matkustamaan ihan kohtalaisissa fiiliksissä ja illalle sovitut treffailut kavereidenkin kanssa sujui suunnitellun mukaisesti. Nyt on kuitenkin olo edelleen niin tukkoinen ja nuutunut, että kyllä se flunssa tosiaan hiipi sitten kunnolla silloin ensimmäisen Suomessa vietetyn yön aikana ja aamulla herätessä pää oli niin tukossa ettei ole hetkeen ollut.


Enpä muuten edes muistanut, että täällä oli oikein kunnon pikkujoulukausikin menossa. Apollon pikaisella visiitillä kuulumisia tuli kyllä vaihdettua vaikka kuinka monen kanssa, mutta ne kaikki oli henkilökuntaa. Yhtään tuttua ei vastaan tullut ja fiilis oli omalla kohdalla vähän lässähtänyt. Sama Maxinessa, mitäs suosin tuollaisia kaiken kansan paikkoja, tiedän. Eikä siinä mitään, ei se varmaan niiden ihmisten vika ole, vaan sen pikkujoulukulttuurin... Pikkujoulut tuntuu antavan kaikille ainakin kerran vuodessa olla oikeutetusti todella noloja. Kyllähän suomalaiset muutenkin juo ja on baarissa miten on, mutta ei se käytös silti koskaan vedä vertoja näille pikkujouluperjai-illoille, ei niin millään.


En tiedä oliko syynä perjantain ilottelut vai mikä, mutta flunssa todellakin iski ja kovaa sillä myös eiliselle sovitut sulkapalloilut tuli peruttua kaiken muun toiminnan ohella ja oikeastaan koko viikonloppu lauantaista alkaen on mennyt sellaisessa fiiliksessä, että jos nyt huomiseen selviytyisi. Lauantaina tuli itkettyä koko ilta niin, ettei sunnuntaina silmät meinanneet aueta. Ei käynyt samaa Hollannissa, joten kyllä tässä Suomen talvi-ilmastossa on se oma juttunsa... huulet rohtuivat kahdessa päivässä, ihoa saa rasvata kolmesti päivässä ja tosiaan kuivan ilman havaitsee oikein kunnolla ensimmäistä kertaa. Ikinä aikaisemmin ei ole näin voimakkaasti kyllä ero tuntunut, kun siihen on aina ehtinyt silleen hiljalleen tottua.


Joka tapauksessa monet itkut tuli lauantai-illan aikana itkettyä Vilin tavaroita pakkaillessa ja niiden kohtaloa miettiessä. Suurimman osan tosin päätin niistäkin säästää, sillä tiedän satavarmasti, että jonain päivänä annan vielä kodin jollekin pienelle onnettomalle elämän alkutaipaleen kolhimalle tapaukselle... Siihen päivään menee ehkä vielä hetki, mutta vain koiran omistajat tietävät sen fiiliksen, minkä ne karvapallerot tuovat. Sitä vaan ei korvaa mikään. Monelta on kuullut sitä samaa, että nauti nyt hetki siitä vapaudesta, kun saat mennä ja tehdä, että eikös se Vili kuitenkin sitonut aika paljon?! - No ei. En ole koskaan hetkeäkään miettinyt, että Vili olisi jotenkin "sitonut"... Rakensin kyllä arkeni pikkuisen ympärille, mutta täysin vapaaehtoisesti, ja jokainen koiran takia aikaisempi kotiinpaluu oli jälleennäkemisen iloa täynnä. Aina.


asu


Sunnuntaina iltapäivällä lähdin äidin seuraksi käväisemään Lahden joulumarkkinoilla, mutta eipä sieltä mitään mukaan tarttunut. Otin ennen lähtöä itsestäni peilin kautta kuvan, että katsokaa kuinka masentunutta tää pukeutuminen on, mutta ei nuo harmaat housut tuossa kuvassa tuoneet sitä samaa viestiä, kuin luonnossa :D Huono kamera. Ajattelin tosin tänne tullessa, että nytpä otan sen ihan oikean kameran mukaan, että saa kunnon kuvia blogiinkin... Niin, otin kyllä sen kameran, mutta laturi jäi, joten säästelen suosiolla sitä akkua Tallinnan joululle ja Titanic-näyttelyyn.


Onneksi tänä jouluna ei nyt sitten tarvitse juurikaan lahjoja ostella. Oikeastaan hankin perheellekin vain jotain hollantilaisia herkkuja (ai mitenniin ennalta-arvattavaa?) ja suklaakirjaimet. Hollannissa kun vietetään joulun sijaan joulukuun alussa Sinterklaasia, jossa sellainen joulupukin näköinen ukko (Sinterklaas) tulee espanjasta laivalla pienten mustien miesten (Svarte Piet) kanssa Hollantiin, ratsastaa valkoisella hevosella ja jakaa lahjoja. Tuhmat lapset ei tässä tarinassa saa risuja, vaan ne pakataan säkkiin ja viedään Espanjaan. Tuosta Svarte Piet-hahmosta on viime aikoina ollut hieman vääntöä, että onko se nyt liian rasistinen ja muinaiseen orjakulttuuriin heijastava, mutta niin, tällä tarinalla kuitenkin toistaiseksi siellä mennään.


Ja tosiaan ne suklaakirjaimet viittaa siis juurikin tuohon Sinterklaasiin, jolloin hollantilaiset antaa toisilleen suklaakirjaimia etunimeen viitaten ja liittää niihin jotain runoja. Tämän lisäksi luin jostain, että toisinaan harrastetaan itse tehtyjä lahjoja, että jos joku vaikkapa toivoo uutta televisiota, niin ollaan tosi vitsikkäitä ja askarrellaan sille tyyliin pahvilaatikosta tv... jossain taisin nähdä kuvan pyörästä, joka oli askarreltu paperista. Toivon tosin, että tämä on vain jotain tosi huonoa huumoria, koska noh, ei naurata :D Miettikää nyt kun itse ostais toiselle jotain tosi hienoa ja sitten saisi itse jonkun pahvin palan. Hetken saisi nieleskellä. Huomasin myös viikon takaisilla synttäreillä, että Hollannissa ollaan oikeasti paljon pihimpejä (pihi - miten tuo sana taipuu?!) lahjojen suhteen. Itse ostin kaverille 20e lahjakortin kirjakauppaan ja mietin pitkään, että onkohan se liian pieni summa. Noh, koska kyseinen kirjakauppa oli synttärisankarin suosikkeja, oli muutkin niitä lahjakortteja hankkineet; mm. tytön työkaverit hieman isommalla porukalla keränneet kasaan peräti 30e lahjakortin. Miten tunsinkin itseni tosi hyväksi ystäväksi sillä hetkellä. Ja suomalaiseksi.


sinterklaas

Opin siis ainakin pari asiaa, hollannissa on tosi ok olla pihi, mutta ehkä turha myös odottaa poikaystävältä sitä merkkilaukkua ensimmäiseksi lahjaksi. Tai sitten sen saattaa saada pahvisena versiona. Saatan tosin olla oletuksineni myös todella väärässä ja joku hollantilaisesta kulttuurista vielä enemmän perillä oleva saa korjata, jos siltä tuntuu, mutta tällaista on vastaan tullut... Olen kyllä kaiken kaikkiaan tosi tyytyväinen, että päätin ulkomaille lähteä, koska niin monia asioita katsoo ihan eri tavalla jopa näinkin lyhyen ajan jälkeen. Ja vitsit, että tämä Suomen kuiva ilma ärsyttää ihan liikaa tällä hetkellä!


Mutta nyt palaan noiden koulutehtävien pariin. 8 tehtävän palautus on perjantaina klo 12 ja mulla on tehtynä sellainen reilu neljä niistä. Aikaahan on tietenkin ollut koko syksy, mutta mitäs tässä turhaan kiirehtiä... Ei vaan. Kiire on. Tosin olen ne pahimmat saanut alta pois, joten nuo jäljellä olevat odottaa vaan kirjoittajaansa... Ja nyt ne sen saa, joten palaillaan taas asialla myöhemmin.


Ps. Yves Rocherilta saa muuten vielä 20.päivään asti -20% alennuksen koko ostoskorin sisällöstä koodilla YRXMAS20. Itse laitoin tilaukseen peitevoiteen ja detox-kuurin. Tiukkaakin tiukempi linja tällä kertaa. Tuo edellinen peitevoidepurkki on kestänyt käytössä melkeen kaksi vuotta (!!) ja on kyllä tuotteena todella hyvä. Detox-kuurin sain joskus aikoinaan YR:lta testiin ja tykkäsin sen mausta niin paljon, että tuli uudelleenkin tilailtua... Lähinnä tuo on erittäin kiva limppareiden korvike, kun se vähentää turvotusta ja maistuu superhyvälle ;)

Friday, 13 December 2013

Kohti Helsinkiä

Terkut täältä Schipholin kentältä. Viimeisimmän viikon blogiaika on kadonnut johonkin koulutehtävien, nukkumisen ja harrastusten jalkoihin, joten ei ole tullut päiviteltyä. Nyt kuitenkin odottelen täällä kentällä josko kohta pääsisi koneeseen ja kohti kotia.


Luonnollisesti jätin pakkaamisenkin ihan viime tinkaan ja eilen tennistunnilla tuntui, ettei voimat ihan riitä niinkuin normaalisti... Kotiin päästyä se sitten iskikin, kunnon nuutuminen, kurkkukipu ja flunssainen olo. Kumosin siinä illan aikana yliannostuksen buranaa ja finrexiä kurkkuun, että jollain keinolla jaksaisi yöllä pakata ja aamulla selviytyä kentälle asti. Sormet ristissä tässä vaiheessa totean, että säikähdyksellä selvittiin, mutta on kyllä pirullinen tuo kylmän kostea ilmasto, kun pyörällä joka paikkaan liikkuu. Ei näiltä vilustumisilta oikein välty millään.


Joka tapauksessa seuraavat 3,5 viikkoa menee aikalailla äidin hoivissa ja jouluksi päädyttiin sitten perheen voimin varata jouluinen buffeeruokailujen täyteinen risteily. Sellainen pako todellisuudesta, joulu kotona ilman Viliä ei vaan ole joulu, joten pakko päästä karkuun. Ja edelleenkin, kiitos kaikille ihanista viesteistä tuohon parin viikon takaiseen postaukseen... olen jokaisesta saanut kyyneleet silmiini ja ne on tuntuneet niin helpottavilta. Jotenkin lohduttavaa, että siellä ruudun toisella puolella on niin paljon saman kohtalon jakaneita, ja nimenomaan sellaisia, jotka todella tajuavat millainen ystävä tuollainen pikkuinen karvapallo voi ihmiselle olla, kiitos <3


Nyt nuo kuulutavatkin jo koneeseen. Palataan taas Suomesta! Kivat viikonloput kaikille :)


Kuva otettu 13.12.2013 klo 10.45

Saturday, 7 December 2013

Arkea ja päivien täyttöä

Edellisestä kunnon postauksesta on melkein viikko. Päivät on menneet todella vauhdilla ja kouluhommien deadlinet painaa päälle kovemmin kuin koskaan. Eilinen itsenäisyyspäivä oli meillä sattumoisin vapaapäivä ja se kului itsellä aikalailla nukkuessa. Olen viime aikoina nukkunut todella paljon ja hereillä olo päiväsaikaan on tuntunut ihan mahdottomuudelta, jos vapaata on ollut. Eilen kuitenkin päätin paljosta nukkumisesta huolimatta mennä myös illalla ajoissa sänkyyn ja siitä johtuen heräsin tänään aamulla ennen seiskaa. Huikeaa.


Olen tähän mennessä pessyt käsipyykillä varmaan kolmetkymmenet pikkuhousut (sen määrän tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun niitä pesee käsin) ja aloittanut yhtä koulutehtävääkin ihan mallikkaasti. Tässä meidän opiskelijatalokompleksissa on useampi rakennus ja meidän kaksi kerroksisessa talossa on yksi pesukone, joka on ilmeisestikin rikki. Pesin torstaina pyykkiä ja ne oli ihan märät, kun koneen avasin. Yritin lingota uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta heitin ne kuivaajaan ja kun otin ne sieltä pois, haju oli todella tunkkainen... olin siis periaatteessa kuivannut ne pyykit suoraan siitä paskavedestä. Kiva.


Tänään aamulla mietin, että jos sitten uusi yritys saman satsin kanssa, mutta nyt se kone ei edes käynnistynyt enää. Ei muuta kuin nyrkkipyykillä koko vaatekasa läpi ja sitten sinne kuivausrumpuun uudelleen. Noh, nyt ne on pesty, mutta olipa taas duuni. Voi kun joku jaksaisi siitä pesukoneesta käydä valittamassa ja saataisiin uusi. Se edellinenhän varastettiin (en vieläkään tajua, miten kukaan ei ole asiaa huomannut, kun se on tapahtunut?) ja sitten tuo tuli tilalle, mistä lie hankittu.


1-1396072_10202421701926056_1643886582_n


Alla olevat kuvat on itseasiassa jo puolitoista viikkoa vanhat, mutta sisältö ei sinäänsä ole muuttunut. Sulkapalloa on tullut pelattua (joskaan ei nyt reilu viikkoon) ja viime maanantaina alkoi myös tennis. Olin siellä tunnilla jotenkin tosi turhautunut, kun mikään ei mennyt niinkuin piti ja tuntui, että kaikki mitä joskus osasi oli taas parissa kuukaudessa kadonnut. Sama oli sulkapallon kanssa - alkuun tuntui, ettei ollut koskaan sitä pelannut, kunnes se jostain sieltä taas löytyi... toivottavasti sama tulee myös tenniksen kanssa. Se meidän ryhmä on kyllä tosi kiva, mutta on kyllä pakko sanoa, ettei siitä tunnista saa millään samaa irti mihin on tottunut sellaisessa privaatissa valmennuksessa. Jotenkin tenniksessä on aina ollut se fiilis, että tunnin jälkeen on ihan kuollut ja nyt ollaan kaukana siitä... pitää käydä treenailemassa omalla ajalla sitten, kunhan sen kaverin vaan löytää.


Näiden lisäksi kävin vajaa pari viikkoa takaperin osallistumassa Swing City Bredan Jazz-tunnilla, joka tosin osoittautui erittäin lyhykäiseksi ja kauden viimeiseksi. Kyseinen säätiö vetää lähinnä vain Lindy Hopia paritanssikursseina, koska noilla soolotunneilla ei ole ollut niin paljoa kysyntää viime aikoina. Joka tapauksessa nuo ihmiset tuolla paikan päällä oli aivan mielettömän mukavia ja sanoivat, että ensi kevätkaudelle he alkoivatkin jo ryhmää miettimään ja kysyivät olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan. No olisinko, todellakin!! Kyseessä olisi enemmän sellainen "Performance group"-tyylinen ratkaisu, joka sitten esiintyisikin eri tilaisuuksissa aina kun siihen olisi mahdollisuus. Kuulostaa niin kivalta, että sormet ja varpaat ristissä toivon sen toteutuvan!


1-994983_10151778236181190_1271162581_n 1-1454902_10151778236116190_460586746_n


Tuo tanssitunti oli tosiaan vajaan parin viikon takaa maanantailta ja silloin oli hyvä fiilis. Keskiviikko toi tullessaan suru-uutiset ja niiden käsittelyssä meni koko viikonloppu ennenkuin pääsi taas arkeen kiinni. Suurempia itkukohtauksia en ole nyt pariin päivään saanut, mutta eniten pelottaa tämä tämänhetkinen tunne. Kun katson Vilin kuvia, en ajattele, että poika olisi poissa. Koska en ollut paikalla, kun tilanne tapahtui, en jotenkin osaa käsitellä tätä menetystä sen pahimman shokin jälkeen. Olin täysin koomassa loppuviikon tapahtuneen jälkeen, mutta koska en koe sitä tyhjää asuntoa päivittäin niinkuin äiti sen tällä hetkellä kokee, kaikki tapahtunut tuntuu vain isolta painajaiselta. Ajattelen jotenkin alintajuntaisesti edelleen, että kun kotiin menen, Vili odottaa siellä. Totta kai se odottaa, eihän voi olla kotia ilman Viliä, eihän?


Toisaalta olen myös huomannut suhtautuvani asioihin viime päivinä paljon tunteettomammin. Osallistun ja teen asioita, mutta en ole niissä mukana samalla tunteella kuin ennen. Tennistunnilla tuli ensimmäisen paha fiilis, kun sain jostain päähäni ajatuksen, että tämän jälkeen pitää viedä Vili heti ulos. Niinkuin kesällä, jolloin edellisen kerran pelasin tennistä hallissa, menin aina tunnin jälkeen niissä samoissa tennisvaatteissa puistoon Vilin kanssa kävelemään. Oikeastaan vain nämä mielleyhtymät aiheuttaa jonkinlaisia tunnetiloja, muuten olo on jotenkin kylmä. Mikään ei tunnetasolla kiinnosta pätkän vertaa. Voin lähteä kavereiden kanssa ulos, mutta jos aikaisemmin turhauduin tyhmistä miehistä ja nillitin asiaa blogiin, tällä hetkellä en tunne mitään. Ei kiinnosta. Koen, että se tietty arjen rytmi kaikkine sisältöineen pitää olla kasassa ja teen kaiken kuten ennenkin, mutta jotenkin tosi pinnallisesti.


1-1477890_10151778235536190_1299393107_n 1-1469961_10151778235571190_1919512607_n


En edes osaa selittää tätä, ja tavallaan toivon, että se menisi ohi. Luulen, ja toivon, että kun Suomeen pääsen ja tulee se hetki, että Vilin tavaroita alan käymään läpi, saan jollain tavalla nämä omat fiilikset järjestykseen. Se hetki, kun äidin kanssa noudetaan Vilin tuhkat ja oikeasti tajuan tilanteen. En ole sanonut niitä hyvästejä vielä, enkä osaa niitä täältä käsin sanoa. Ollaan äidin kanssa edelleen puhuttu pitkiä puheluita ja äiti on lähettänyt puhelimessaan olleita kuvia, joita viime kerralla tuli otettua. Olen käynyt läpi vanhoja valokuvakansioita koneella ja kerännyt kaikki Vilistä kuvatut videot ja ladannut ne YouTubeen. Enkä oikein tiedä mitä tällä toiminnalla teen tai käsittelen. Ehkä sitä surua, en tiedä. En edes tiedä miten tämä kuuluu tehdä oikein?


Joka tapauksessa ajatukset on aika sekavat kokonaisuudessaan ja eteenpäin mennään tällä kylmän viileällä tunteella. Katse on ensi perjantaissa, kun pääsen kotiin ja Helsinkiin. Lauantaihin asti olen Helsingissä, näen kavereita perjantaina ja lauantaina käydään äitin kanssa palauttamassa Vilin loput avaamattomat lääkkeet eläinlääkärille ja sitten suunnataan Lahteen. Ensimmäinen viikko menee koulutöiden viimeistelyssä ja palautuksessa, jonka jälkeen pitäisi sitä joulua viettää... mietittiin ehkä jotain risteilyä, jossa pääsisi valmiiseen buffeeseen kolme kertaa päivässä eikä tarvitsisi miettiä yhtään mitään. Oletteko olleet koskaan jouluristeilyllä, millaista se on?


1-IMG_5187 1-IMG_5188

Koska yhdistän kaiken siihen tuskaiseen keskiviikkoon, yhdistän myös tämän punaisen huivin. Tilasin sen kyseisenä keskiviikkoaamuna Fb:n chatin kautta Vivveltä, on se kätevää, kun ystäviä työskentelee vaatekaupoissa, joissa myydään kaikkea ihanaa. Siltikin sitä miettii, että varmaan tosin olisi jäänyt tuokin viimeinen kappale tilaamatta paria tuntia myöhemmin....


Joka tapauksessa, eilen sain paketin postissa ja tuo Acnen Canadahan on jo melkeen yhtä bloggaajatuote kuin mitä Michael Korssin rannekellot, mutta viime talvena ensimmäisen hankittuani, en ole hetkeäkään ostostani katunut. Tai ostoksia, tänä syksynä kun ostin sinisen ohelle harmaan ja nyt vielä tuon viininpunaisen. Mietin pitkään, ettei se ole yhtään oma väri, mutta lopulta kelkka kuitenkin kääntyi ja tässä sitä ollaan. Se ei sovi siniseen syys/talvitakkiini, mutta mustan villakangastakin kanssa se näyttää hyvältä ja erityisesti jokaisen omistamani valkoisen vaatekappaleen kanssa tuo nimenomainen glöginen väri on tyrmäävä! Valkoinen jotenkin tuo sen sävyn niin täydellisesti esille. Laitan jossain vaiheessa jotain asukuvaa, kun taas niiden makuun jossain vaiheessa pääsen. Nyt on ollut hieman laiskaa viime aikoina.


1-IMG_8168

1-IMG_8167

Pitkään aikaan en ole oikeastaan juurikaan ostoksia tehnyt, mutta tuo huivin hankinta nyt katkaisi senkin sitten. Lisäksi huomasin kosmetiikkavarastoni ehtyvän kovaa vauhtia ja useamman viikon ajan pohdin, että kohta täytyy täydennysostoksilla käydä. Käyn usein Body Shopissa ostoksilla nimenomaan silleen "kerralla kaikki"-periaatteella ja näissä tilanteissa sinne katoaakin usein parikin sataa kerralla.


Täällä Hollannissa TBS tuotteet on jo alkaeenkin Suomen hintoja edullisempia, mutta lisäksi liikkeissä oli viime viikolla Sinterklaasin alla kamppis, että joka toisesta tuotteesta sai -50% alea (käytännössä -25% alea kaikesta) + yli 30e ostoksista sai vartalovoiteen kaupan päälle. Jo pelkästään näillä eduilla shoppailu oli todella kannattavaa, jos näin voisi sanoa, mutta lisäksi sain siihen päälle vielä kaverin -20% henkilökuntaedun. Kaikkineen kuvassa olevat tuotteet (+lahjakassin kasvovoide ja luomiväri äidille) maksoivat aikalailla 100e. Alennusta tuli kaikkineen siinä 75e pintaan... Melkeen kuin olisi rahaa säästänyt :)


1-IMG_8163

Rakastan noita E-vitamiinisarjan tuotteita ihan suunnattomasti ja useamman vuoden on päivittäisessä käytössä olleet nuo kasvovoiteet sekä tuo maitomainen kasvojenpuhdistusaine. Sillä saa suihkussa laiskana myös silmämeikin pestyä kätevästi pois. Lisäksi ostoskoriin lähti heleyttävä kuultovoide kasvoille, aurinkopuuteri, kultaan kimmeltävä luomiväri (luottosävy päivittäisessä meikissä), teepuuöljyä sisältävä peitepuikko satunnaisille finneille ja mantelisella tuoksullaan lukioajat mieleen tuovan kynsinauhaöljykynä... muistan kun tuo tuote kulki aikoinaan aina mukana laukussa. Käytin joskus ahkerasti sitä käsirasvaakin ja sitten kun Viliä pussaili ja halaili, niin pikkuinen tuoksui aina ihan mantelille <3


Jos jollain on joululahjoja hankkimatta tai omat kosmetiikkavarastot kaipaamassa täytettä, Body Shopin nettikaupassa on Suomen puolella tällä hetkellä menossa kamppanja, jossa saa -10% alennusta kaikista tuotteista koodilla: PNKB4JDJ. Tarjous on voimassa huomiseen sunnuntaihin 8.12. asti. Lisäksi nettikaupassa on ilmainen toimitus yli 60 euron tilauksissa 17.12 saakka.


Tällaista sekalaista tällä kertaa... Vielä viikko ja sitten Suomeen. Nyt palaan koulujuttujen pariin ja illalla Marliesin synttäreille. Kivaa viikonloppua kaikille!

Monday, 2 December 2013

Potkupuku jouluksi?

Aikaisemmin tänä syksynä esittelin blogissakin saamani tummansininen OnePiecen. Tykkään kyseisestä potkupuvusta ihan tuhottomasti ja vaikka se kuinka laadukas onkin, en tykkää ollenkaan noiden kyseisten vaatekappaleiden hinnoittelusta. Ne on ainkin näin opiskelijabudjetille ihan tuhottoman kalliita.


Huomasin kuitenkin tänään, että sähköpostiin oli tullut OnePiecen mainosmeili, jossa luvattiin tälle maanantaille kaikista tuotteista -15% alennus! Lisäksi, jos tilailee kerralla kolme jumpsuittia, saa ne kahden hinnalla! Ja tänään voi tosiaan yhdistää nuo molemmat tarjoukset, joten jos on missään vaiheessa itselleen tai perheelle miettinyt tällaista lämpöistä joululahjaa, niin nyt on ehdottomasti se hetki, kun ne kannattaa tilailla. Joulun myötä on vaihto- ja palautusaikaakin pidennetty 10. tammikuuta asti.


1-Kuvankaappaus 2013-12-2 kello 8.44.37


-15% alennuksen saa siis myös muistakin OnePiecen tuotteista kuin vain noista jumpsuiteista. Tuolla on paljon muitakin kivoja oloasuja huppareista lökäpäksyihin ja itse olen jo monet kerrat käynyt ihailemassa ale puolella muutamaa svetaria, jotka ehkä voisi pikkuhiljaa tilatakin... Tosin niiden kanssa ei onneksi ole tuon alekoodin kanssa hirveä kiire, kun joka tapauksessa hinnasta on pätkäisty jo vähintään se -50%. Koot tietysti alkaa pikkuhiljaa käymään vähiin, mutta kuitenkin.


Jotenkin vaan tän hetkinen olotila on kaikkea muuta kuin jouluinen. Sovittiin jo kotona, ettei tänä vuonna edes lahjoja ostettaisi. Muutenkin joulusta on tähän asti aidosti nauttinut ainoastaan Vili, joten fiilis on todellakin niin poissa kuin poissa voi vaan olla. Se oli se perheen ainut pikkuinen kakara, joka siitä lahjojen avaamisesta oikeasti tykkäsi, eikä sitä touhua voinut hymyilemättä katsoa (laitan teille joskus jonkun videon tänne). En tiedä. Todella ahdistava vuodenvaihde tulossa...


Mutta tosiaan, jos jollain on ollut tuon potkupuvun tai jonkun muun OnePiece-tuotteen tilailu mielessä, niin nyt se on ehkäpä kannattavinta. Ja noista kevyistä potkupuista taisi tuo alennus olla voimassa ihan koko viikon, jos oikein ymmärsin :) OnePiecen valikoimaa pääset selailemaan TÄÄLTÄ.


1-IMG_8054

Sunday, 1 December 2013

Selviytymistä.

Olen lukenut tuon keskiviikon postauksen muutamaan kertaan läpi, koska en ihan rehellisesti muistanut mitä siihen kirjoitin. Olin sillä hetkellä niin jossain pimeässä, että piti vaan saada purkaa asioita ja äkkiä. Samaa on oikeastaan ollut nämä viimeiset päivät.


Keskiviikkona en tehnyt muuta kuin itkin. Kirjoitin postauksen ja itkin lisää. Illalla puhuin äidin kanssa Skypessä kolme tuntia, jonka jälkeen yritin käydä nukkumaan. Pyörin sängyssä useamman tunnin, nukuin ehkä puoli tuntia ja taas heräsin. Viiden aikaan päädyin katsomaan netistä useamman jakson Big Bang Theorya (sarja, joka ei varmasti herätä mitään tunteita) ja lopulta nousin ylös ja pakotin itseni kouluun.


Torstain koulupäivä meni ihan koomassa. Menin paikalle suosiolla ilman meikkiä, koska tiesin, ettei se kuitenkaan silmissä kestäisi. Olin jo etukäteen laittanut luokkakavereille viestiä tapahtuneesta, jottei tarvitse kymmeneen kertaan selittää miksi olen vain varjo itsestäni. Siltikin se itku tuli jokaisesta kohtaamisesta ja siinä vaiheessa kun isä soitti huolestuneena, kuinka voin, ei siitä meinannut tulla loppua. Meidän isä ei oikeastaan koskaan ole ollut koiraihmisiä ja voitte vaan arvata, että Vilinkin takia on noiden vuosien aikana tullut muutamat sanasodat vaihdettua. Nyt kuitenkin sain lisäkyyneleitä pelkästään siitä, kuinka empaattinen meidän isäkin osasi olla, se oli oikeasti todella huolissaan. Kuten kaikki muutkin. On ollut niin vaikea selittää ihmisille, ettei kyseessä ollut mikään "koiran menetys" vaan oikeasti ystävän, oman pikkuisen lapsen, meidän perheenjäsenen menetys. Oikeastaan vain ne ihmiset, jotka omaa Vili-keskeistä elämääni ovat vuosien aikana seuranneet, ovat tajunneet kuinka suuresta surusta tässä on kyse.


Torstai-iltana luokkakaverit pakottivat mukaan keskustaan, että saisin muuta ajateltavaa. Tarkoitus oli alkuilta tehdä koulujuttuja, mutta sekin aika meni äitin kanssa skypessa. En pystynyt edes miettimään jotain kouluraportteja siinä vaiheessa, halusin vaan purkaa ajatuksia ja puhua. Puhua Vilistä. Meni siinä taas reilu kolme tuntia. Kymmenen aikaan kuitenkin raahauduin keskustaan ja yritettiin kavereiden kanssa muutamaakin paikkaa, mutta kaikki ärsytti ja mistään ei löytynyt fiilistä. Yritin äitinkin pyynnöstä ajatella jotain muuta edes hetken, muttei siitä mitään tullut. Viimeisessä paikassa kaakaon äärellä tuli sitten se koko illan pidätelty itkukin. Yritys hyvä kymmenen. Pääsin kotiin ja nukuin lähes putkeen 19h. Nukkuminen tuntui henkisesti helpommalta kuin hereillä olo. Lopulta heräsin perjantaina kymmenen aikaan illalla ja kun äiti kotiutui yhdentoista aikaan työpaikan pikkujouluista, puhuttiin taas kolme tuntia skypessa Vilistä.


Pahintahan koko tilanteessa on se, että olen jo nyt ihan hajalla ja siltikään en ole edes vielä kokenut sitä tyhjän asunnon tuskaa. Täällä Hollannissa Vili ei ole koskaan ollut, joten en osaa pikkuista kuvitella tänne pyörimään, mutta tunnen sen tuskan äitini kautta. Ja muistan ne ensimmäiset viikot täällä, kun heräsin paniikissa aamulla, että Vili pitää viedä ja kieltäydyin automaattisesti kaikista koulun jälkeisistä drinkeistä tai muusta ajanvietteestä, kun piti mennä kotiin. Se vaan oli siellä alitajunnassa niin syvällä, että joka paikasta mennään aina suoraan kotiin Vilin luo. Nyt olen jo täällä oppinut, että ei tarvitse, mutta Suomessa saan vielä opetella tuonkin uudestaan. Kipeimmän kautta.


993740_10151766071701190_868803932_n

Olen täällä Hollannissa ollessa soitellut paljon äidin kanssa Skypen kautta. Äiti on parhaimman mukaan käännellyt konetta, että kamera pysyisi Vilin perässä, mutta pieni oli usein niin levoton, ettei siitä oikein mitään tullut. Toisinaan Vili käveli näppäimistön päältä ja sammutti koko puhelun, kun äiti jätti koneen vaan lattialle, että sain seurata Vilin touhuja tai kun se söi ruokaansa siinä koneen edessä. Tiedän, kuulostaa tyhmältä, mutta itse nautin ihan vain noiden arkisten tilanteiden seuraamisesta, ikävä oli niin kova. Ja nyt se vasta kova onkin.


En ole ikinä elämässäni kärsinyt unettomuudesta. Sen koin ekana yönä. Sen jälkeen en olekaan muuta kuin nukkunut. Nukuin koko perjantain ja melkeinpä sitten lauantainkin. Toinen kadoksissa ollut on ruokahalu. Oikeasti rakastan ruokaa. Vili rakasti ruokaa ja sitä me tehtiin paljon yhdessä, syötiin. Usein kun tulin keskellä yötä Apollosta kotiin, hain matkalla jotain pikaruokaa kahden edestä ja voi sitä Vilin onnea, kun kotona niiden kimppuun päästiin. Eipä koskaan ollut olo, että menee tyhjään kotiin, ja tuollaiset keskiyön mätöt ei tuntuneet lähellekään niin säälittäviltä, kun ne jakoi Vilin kanssa. Sama homma, jos joskus päädyttiin tilaamaan pizzaa... piti ottaa aina ilman mitään liian vahvoja mausteita, koska vuorotellen niistä slaisseista haukkailtiin. Pitääpä miettiä annoskootkin uusiksi, kun Suomessa taas tuollaisia tilailee. Mutta tosiaan täällä ei ole pariin päivään ollut ongelmia tuon asian kanssa... Jotain olen pakottanut itseni syömään, mutta mikään ei vaan maistu miltään. Olo on liian paha. En ole ikinä elämässäni menettänyt ruokahalua minkään tilanteen takia. Kerta se on näköjään ensimmäinenkin.


Tänään puhuttiin äitin kanssa puhelimessa melkein viisi tuntia. Oikeasti, viisi tuntia. Olen lataillut YouTubeen videoita Vilistä, joita olen koneelta löytänyt ja linkittänyt niitä äitille. Ollaan itketty ja naurettu, prosessoitu surua. Haluan tässä vaiheessa muuten kiittää ihan jokaista edelliseen postaukseen kommentin jättänyttä, todella arvostan! Olen lukenut jokaisen niistä läpi useaan kertaan - kaikki aivan ihania rakkauden täyteisiä tarinoita omista lemmikeistä. Ollaan luettu niitä äidin kanssa yhdessä ääneen ja ette edes usko kuinka paljon teidän henkilökohtaiset kertomukset ovat tuoneet lohtua tässä surussa. Ja se kuinka siellä joukossa on niin monta nimimerkkiä, jotka on kulkeneet blogin mukana jo monta vuotta ja todellakin seuranneet Vilin elämää samalla pidemmän aikaa. On niin ihanaa ja helpottavaakin kuulla, että se rakkaus tuota karvakasaa kohtaan on välittynyt myös sinne.


Pyysin äidiltä, ettei se siivoaisi mitään Vilin tavaroita pois ennen kuin tulen sinne kahden viikon päästä. Haluan itse tehdä sen. Haluan käydä sen surutyön läpi Vilin omassa huoneessa, kaataa vedet kiposta ja kerätä kuivaruuat pois. Haluan pakata Vilin harjat ja tavarat itse säilöön, jos vaikka joskus niille uusi käyttäjä löytyy. Tiedän, että se tulee tekemään todella kipeää, mutta haluan käydä sen läpi.


Tämä tunne on oikeasti kymmenen kertaa pahempaa, kuin koskaan kuvittelin sen olevan.