30 July 2014

Viikolta...

En tosiaan tiedä mihin taas kokonainen viikko katosi, koska mielestäni kirjoitin tuon edellisen postauksen ehkä eilen. Päivät on menneet aika samalla kaavalla, lukuunottamatta pitkähkö viikonloppua Helsingissä, ihmetellen tuota uutta tulokasta ja sen touhuja. En edelleenkään voi uskoa todeksi, kuinka nopeasti tyyppi on tänne meille kotiutunut ja miten sujuvasti kaikki on mennyt. Siis oikeasti ihan kaikki.


Teté on vaan niin mahtava tapaus, eikä mistään eroahdistuksista tai muista kodittoman tarhakoiran traumoista ole tietoakaan. Ensimmäisen viikon aikana hieman mietitytti tytön harva pissaustahti ja todella valikoidut paikat sen suhteen (Lahdessa takapihan yksi nurkka ja Helsingissä Töölönlahden rantaviiva (!!) heti hanhien jahtaamisen jälkeen, ks. kuva), mutta nyt on parin viime päivän aikana sekin muuttunut, eikä tarvitse enää sitäkään murehtia. Pieni karvapallo on reipastunut vajaan kahden viikon aikana ihan silmissä ja painokin on noussut ainakin sen puolisen kiloa :)


1-IMG_7645

1-IMG_7655

1-IMG_7633

Äiti osti lapselle sadetakin syksyä varten <3


1-IMG_7730

Niin ja kuten kuvista näkyykin, Helsinkiin suunnattiin perjantaina junalla, kun lupauduin lauantaiksi yhdelle promokeikalle töihin. Junamatka sujui sekin todella hyvin ja Teté matkasi laukussaan erittäin asiallisesti. Noin pienen kanssa tuollainen kantokassi on aika ehdoton, olisi jäänyt muuten junaruuhkissa ihmisten jalkoihin. Joka tapauksessa eipä ollut kassiinkaan totuttelussa ongelmia, tuo pieni tyyppi vaan on niin kiltti.


Niin ja vaikka kuvat ehkä muuta näyttävätkin, en tosiaan nuku koiran kanssa samassa sängyssä ja Tetékin viihtyy paremmin kuin hyvin omassa kopassaan, mutta kun nuo lakanat nyt muutenkin oli menossa pyykkiin, niin ei kai se niin vaarallista ole pientä hetkeä lapsen kanssa yhdessä köllötellä... :p


1-IMG_7675 1-IMG_7692 1-IMG_7702 1-IMG_7703 1-IMG_7707 1-IMG_7733

Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen, että päätettiin adoptoida aikuinen koira. Meidän äidin sisko on juuri ottanut pienen pomeranianin pennun, ja vaikka se kuinka suloinen onkin, niin en kyllä yhtään kaipaa sitä pentuajan tavaroiden suojelua (voi sitä lelujen määrää, mitä Vilikin aikoinaan hampaiden vaihtuessa tuhosi) ja muutenkin jatkuvaa koulutusta. Tetén kanssa tulee lenkillä jatkuvaa kyselyä onko kyseessä pentu, kun se on niin mahdottoman adhd (ei olisi siitä reilu viikon takaisesta ujosta ja arasta tytöstä uskonut), mutta silti se on kuitenkin niin fiksu ja aikuinen mitä kaikkeen muuhun tulee, mm. sisäsiisteyteen. Tavallaan täysin valmis paketti, mutta kuitenkin saa sellaista tietynlaista rohkeuden kehittymistä ja koiran onnellisuutta seurata päivä päivältä :)


Tääkin postaus oli siis taas täynnä pelkkää koiran ihmettelyä, mutta sitä nää viime päivät on lähinnä olleet täynnä. Tuolla luonnoksissa on kyllä muitakin postauksia odottamassa, mutta nyt ei ole juuri liiennyt aikaa niiden miettimiseen. Tänään yritän vihdoin tuossa bussimatkalla saada jonkinlaisen motivaatiokirjeen aikaiseksi mun application packageen, joka pitäisi varmaan kohtapuoliin koululle lähetellä. "Virallisen ilmoittautumisen" olen jo ensi vuodelle tehnyt, mutta silti pitää nuo samat paperit jostain kumman syystä sinne lähetellä kuin viime vuonnakin passikopioita myöten, ihme systeemit. Mutta joo, kunhan nuo saa pois alta niin pääsee vihdoin siihen yhteen tilastottieteen tenttiinkin lukemaan, joka siellä kuun lopussa odottaa... Kauhean kivaa.


Mutta nyt painun pakkailemaan tavaroita, että kerkeän ajoissa bussiin kohti Jyväskylää. Palataan taas! :)

23 July 2014

Meet Teté

Tässä tuli nyt tällainen muutaman päivän tauko blogista, sillä tuon lauantaiyön jälkeen on ollut kyllä kaikki ajatukset jossain ihan muualla. Kuten Instagramia seurailevat ovatkin jo saaneet muutaman sneak peekin meidän uudesta hauva-vauvasta, niin tässä nyt muutama kuva tänne bloginkin puolelle...


Kentällä otetut kuvat on valitettavasti todellista pikselimössöä, kun äidin puhelimen kameran tarkennuksessa oli jotain häikkää ja se tietenkin huomattiin vasta liian myöhään kuvia selaillessa. Niitä oli kyllä räpsitty toden teolla, mutta sääli, ettei joukossa oikein ollut yhtäkään oikeasti onnistunutta otosta. Toisaalta olen kyllä myös tosi tyytyväinen, etten kentällä kesken kaiken käyttänyt aikaa jonkun kameran säätöjen tutkimiseen, sillä tällaiset tilanteet on sen verran ainutlaatuisia, että niistä pitää nauttia hetkessä eläen eikä kameran linssin läpi :) Ja kai noista kuvista nyt jotain selvää saa...


1-IMG_7419


1-IMG_7421-001 1-IMG_7479


1-IMG_7614


1-IMG_7480


Ja mitä tässä nyt sitten voi sanoa... Tyttö on yksinkertaisesti täydellinen!! Tämä pieni rescue-tapaus on näiden kolmen kuluneen päivän aikana kotiutunut meille täydellisesti. Heti kotiin tullessa se otti Vilin vanhan kopan itselleen omaksi ja siitä onkin tullut sen oma pieni "turvapaikka", jonne se ryntää vauhdilla aina heti lenkiltä tultua tai muuten vaan jännityksen iskettyä (joskin tänään se keksi juosta kopan sijasta mun sänkyyn, mikä ei todellakaan ollut mikään sallittu juttu... Ja tyyppi teki siitä vielä leikin, että tuli kulman takaa kurkkimaan olohuoneeseen ja heti huomion saatuaan juoksi vauhdilla makkariin ja oman korin sijasta sänkyyn, mokoma kakara! :D )


Lukuunottamatta tätä tämänpäiväistä "rajojen koettelua" pieni on kyllä niin kiltti ja hellyydenkipeä, etten ole vastaavaa nähnyt. Aivan mielettömän suloisen luonteen lisäksi tytön ruokahalu on hyvä ja vatsakin toimii todella ongelmitta, mikä ei aina ole niin itsestäänselvyys taustalla olevan tarharuokinnan jälkeen. Tyttö tosin on todella laihassa kunnossa eli hyvä onkin, että ruoka maistuu, painoa kun pitää tuohon runkoon saada ihan reippaasti kerättyä. Niin ja ei ehkä uskoisi, mutta kaiken tämän lisäksi meidän pikkuinen on myös täysin sisäsiisti! :) Ainoastaan silloin lauantaiyönä ei tyttö jännityksessään ulkona pissoja tehnyt ja sisällä se yllättäen juoksi ruuan jälkeen eteiseen varuilta laitettujen sanomalehtien päälle pissalle. Ilmeisesti tuon taidon on pieni jossain elämän vaiheessaan oppinut, sillä minkäänlaista ohjeistusta ei papereiden suhteen tarvinnut antaa... ja eipä noita sanomalehtiä ole tuon ensimmäisen illan jälkeen enää edes tarvittu.


1-IMG_7544 1-IMG_7527 1-IMG_7530


1-IMG_7551 1-IMG_7563 1-IMG_7571 1-IMG_7575


1-IMG_7558


Kyseessä on siis 3-vuotias koira, mutta sen olemus on silti jotenkin pentumaisen suloinen ja siksi tuo paketti onkin niin täydellinen; aikuisen koiran fiksuus ja käytöstavat, mutta pentumainen hellyyttävyys... <3  Lisäksi on niin ihana seurata, kun joka päivä pikkuinen kerää koko ajan enemmän rohkeutta ja ensimmäisenä iltana jalkojen välissä ollut häntä heiluu jo nyt parin päivän jälkeen todella reippaasti hetki jos toinenkin :) Niin ja onpa hän myös lintukoira! Sen verran sai pikkuveskun hanhet kyytiä toissailtana... :p


Aivan supertyyppi ja uskonpa, että Vilikin tuolla jossain katselee tyytyväisenä, että kyllä nyt on tuota pientä espanjalaistyttöä lykästänyt <3


ps. Pisteet sille, joka arvaa, mistä tyttö on nimensä saanut ;)

19 July 2014

Few more hours...

Taas on yhdet synttärit takana ja enää vajaa vuosi niihin pyöreisiin... Aika menee aivan liian nopeaa, siitä ei pääse mihinkään. Miten se sanotaankaan, että kahdestakympistä eteenpäin kaksinkertaisella vauhdilla, kolmestakympista kolminkertaisella jne. En epäile yhtään! Kaikesta huolimatta onneksi naama on säilynyt suht samannäköisenä viimeiset vuodet, ettei liian pahasti tartte sitä ikääntymistä itkeä... Se tässä vähiten auttaa. Mutta kuten Instagramissakin totesin, "21-vuotias 8 vuoden kokemuksella." (ja se kakku ei tosiaankaan ollut oma, vaan ihan netin syövereistä poimittu kuva... joskin harvinaisen hauska sellainen. Ensi vuotta odotellessa...)


Eilen käytiin vanhan työporukan kanssa skumpalla, joskin siitäkin porukasta enää alle puolet on kyseisessä firmassa töissä, mutta kuitenkin. Oli hauska nähdä kaikkia ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Loppuillasta lähdettiin Hennan kanssa vielä ulos, ja en tiedä oliko syynä Summer Sound vai mikä, mutta porukkaa ei oikein ollut missään. Se on kyllä muuten iso ero Helsingin ja Bredan välillä, joka suhteessa on vieläpä huomattavasti pienempi kaupunki, niin siellä on aina elämää! Jopa talvisin, kesästä puhumattakaan. Aina. Kai Suomessa sitten vaan on niin vähän ihmisiä, että kun pari isompaa tapahtumaa osuu samalle viikonlopulle, niin koko muu maa tyhjenee... en tiedä. Joka tapauksessa oli ihan hauskaa ja Apollon ihanat ovimiehet antoi meille niin monta drinkkilippua, että tulee varmaan käytyä ennen Hollantiin lähtöä vielä uusiksi.


1-IMG_7411-001 1-IMG_7412 1-IMG_7413

Synttäripäivä oli aurinkoinen ja vaikka tänä kesänä ei ole juurikaan pihalla tullut auringosta nautittua, niin torstai-iltapäivällä loikoilin pari tuntia Töölönlahdella. En keksinyt mukaan mitään luettavaa, joten aika kului pitkälti Duolingon parissa. Se mobiiliaplikaatio on ihan parhautta! Suosittelen latamaan, se kun on vielä ilmainenkin. Itse kertailen sen avulla espanjaa aina kun aikaa on :)


Nyt taidan ottaa pienet päikkärit ennen kuin äiti ja eno saapuu Helsinkiin. Vielä muutama tunti ja sitten ollaankin pientä tulokasta lentokentällä vastassa :) Kyllä jännittää... Käytiin ostamassa hätävarana tuollainen hihna pannan kera, kun ei uskalla sovittamatta kunnon pantaa ostaa. Niin ja Vilin pantoja en ihan periaatteesta edes halua käyttää uudella koiralla, joskin ne varmaan olisi muutenkin liian isoja, mutta panta on mielestäni niin henkilökohtainen juttu, ettei sitä voi laittaa kiertoon :/ Haluan pitää ne tallessa muistona. Uudelle tytölle ostetaan sitten ihan oma panta ensi viikolla :)


1-IMG_7379

Eikös siellä teidän lukijoidenkin joukossa ollut rescue-koirien omistajia? Miten teillä meni tuo saapuminen ja kotiutuminen?!

18 July 2014

"Like many women my age, I am 29 years old."


"Birthdays are good for you. Statistics show that the people who have the most live the longest."


"Age is strictly a case of mind over matter. If you don't mind, it doesn't matter."


e63cb1b2686c7a97bcd8552c45aca07d


 

16 July 2014

Ootd & new sandals

Nämä on taas näitä jo Instagramin puolella näkyneitä kuvia, mutta otetaanpa nyt kuitenkin esille täällä blogissakin. Kesäkuun loppupuolella äidin vieraillessa Bredassa, kierreltiin keskustaa ja sen kauppoja Suomen kesäkuun ilmoihin verrattaen ihan kohtuullisen lämpimässä säässä.


Kuten olen aikaisemminkin täällä kuluneen vuoden aikana maininnut, shoppailut on jääneet kaikkien muiden kulujen jalkoihin, eikä uusia vaatehankintoja ole juurikaan tullut tehtyä. Olen parhaimpani mukaan yrittänyt nähdä jo olemassaolevan vaatevarastoni mahdollisimman positiivisin silmin, ja koska viime vuodet tyylini on pysynyt kohtuu samanlaisena, ei mitään liian suurta haastetta ole siinä ollut.


1-IMG_7149 1-IMG_7143

Kuvissa näkyvän huivihankinnan tein viime maaliskuussa ja olen ollut ostokseen erittäin tyytyväinen. Pientä nukkaantumista on huivin pinnassa näkyvissä, mutta se nyt ei juurikaan ole omaa silmää haitannut. Olen saanut ihan liian monta kyselyä, josko voisin huivin myydä tai mahdollisesti käydä siellä outletissa katsomassa onko niitä vielä jäljellä ja postittaa Suomeen, mutta pettymyksen olen joutunut kyselijöille tuottamaan. En ole omaa huiviani ihan heti myymässä, ja tosiaan se Roermondin Outlet ei ole ihan Bredan naapurissa. Mietin kyllä ihan tosissaan, että ensi kerralla ostan sen varaston tyhjäksi, jos niitä huiveja vielä on ja laitan hemmetti Huuto.nettiin myyntiin! Siitähän saattaisi saada jopa muutaman euron yli vaivanpalkkaa :p Ei vaan, mutta ajattelin ainakin sitä ruskeakuosista käydä syksyllä metsästämässä, joskos sekin olisi jo outletin puolelle siinä vaiheessa siirtynyt, sen verran kyseinen sävy jäi vielä mieltä kaivelemaan :)




  • Blouse / H&M

  • Skirt / Zara

  • Scarf / Mulberry

  • Sandals / Poelman

  • Bag / LV


Huivi ei tosin tässä kokonaisuudessa nyt ollut se uusin osa, sillä halusin nuo kuvat laittaa erityisesti esitelläkseni ihanat uudet sandaalini käytössä! Kyseessä ei ole mitkään huisin kalliit merkkiläpsyt, vaan ihan tuollaiset tekonahkaiset perussandaalit. Bongasin kyseiset kengät tuolloin äitini vierailulla alkuviikosta, ja päätin, että jos en mitään muuta viikon aikana löydä, saan nuo käydä itselleni kotiuttamassa. Hintaa kengillä oli 39,90 siinä liikkeessä jossa ne näin. Kyseessä oli ilmeisemminkin ovh. hinta, koska myöhemmin bongasin samat popot toisesta kaupasta ja ilokseni siellä oli laitettu koko valikoima -30% alennukseen... Tämän jälkeen mietin enää vain päivän verran ja kävin hakemassa omani pois tuolla alennuksella. Oli muuten viimeinen pari, mikä tuuri :)


1-IMG_7134

Etsin jo viime kesänä täysin tuloksetta vastaavia sandaaleita, joita siskoni taas oli omalta Espanjan reissultaan kotiuttanut aivan liian monet. En ole koskaan erityisemmin tykännyt omista jaloistani, reisissä on aina ollut liikaa tavaraa, polvet on väärät ja nilkat suhteessa kapeaan jalkaterään aivan liian paksut, ja tästä syystä tällaisten kenkien käyttäminen on aina ollut hieman haasteellista - ettei ne katkaisisi sitä nilkkaa juuri siitä kaikista paksummasta kohdasta korostaen juuri niitä eniten vääristyneitä mittasuhteita. Olen hemmetin onnellinen, että ylipäätään omistan jalat ja siksi en tällaisista asioista haluaisi edes ääneen täällä valittaa, mutta yritin tällä nyt avata sitä ongelmaa, mikä kivojen sandaalien etsimisessä on ollut niin haastavaa. Nyt kuitenkin sellaiset löytyi ja olen erittäin tyytyväinen :)


Selailin mielenkiinnosta myös eri nettikauppojen tarjontaa tällä hetkellä ja yllätyin positiivisesti kivojen sandaalien määrästä. Poimin tähän ihan vain muutaman esimerkin Espritin, Stockmannin ja Nellyn tarjonnasta, mutta tosiaan kullan ja beigen yhdistelmää, joka miellyttää erityisesti omaa silmää, oli yllättävän paljon esillä. Samaa sävymaailmaa on siis nuo omanikin, kuten ylläolevassa kuvassa näkyy, mutta mitä näihin poimintoihin tulee, tuollaisella paksummalla nilkkaremmilläkin olevat kengät on jotenkin tosi viehättäviä...


1-2014-07-017
***1. Stockmann.com (Global)   2. Esprit.fi   3. Nelly.com (River Island)   4. Esprit.fi   5. Nelly.com (Duffy)   6. Stockmann.com (Guess) ***


Itse olen yleensä ollut sandaaleissa enemmän sellaista Havaianaksien kuluttajaa, mutta kyllä tuollaiset siistimmät kesäkengät on todella tarpeelliset monenkin asun kanssa. Yleensä olisin ylläolevaan kokonaisuuteen yhdistänyt ihan vaan ballerinat, mutta nyt noiden uusien sandaaleiden kanssa on ihana luoda vieläkin kesäisempiä yhdistelmiä, vai mitä olette mieltä? :)

14 July 2014

Perheenlisäystä.

Voi että näitä lomaviikkoja. Eilen tuli katseltua finaalimatsia yötä myöten ja sen jälkeen vielä pari jaksoa true bloodia ja siinähän sitä oltiin jo aamuyössä.  Unta riitti pitkälle iltapäivään kuten arvata saattaa, mutta ei kai se niin pahasta ole näin lomaillessa...


Mietin kovasti, että mitä kaikkea taas tähän postaukseen laittaisin, kun pää on ollut täynnä miljoonia ajatuksia ja ongelmia viime viikot. Näin kesäkuun alussa Sannaa Bredassa ja kun siinä käytiin sen hetkistä tilannettani läpi, ei voinut muuta todeta kuin, että omassa maailmassani ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Tuolloin roikkui ilmassa vielä kaikkien vikojen tenttien tulokset, enkä tiennyt yhtään saanko edes uusintamahdollisuutta sille vikalle tentille. Kaikki oli auki. Samalla järjestelin jo jonkin aikaa suunnittelemaani adoptioasiaa Espanjasta ja tuntui, ettei mikään mene siinäkään hommassa putkeen, kun aina joku sopivan tuntuinen koira ei sitten ollutkaan sopiva, oli juuri saanutkin kodin tai pahimmassa tapauksessa kuollut (viimeisin tapahtui kahdesti).


Olen yleensä aika stressitön ihminen; ajattelen, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa. Tätä mantraa toistelemalla päästiin tuon kesäkuunkin yli. Vika tentti sekä projektiin liittyvän esseen (vihdoinkin saatiin ratkaisu siihen) palautuspäivä on nyt tiedossa, joten niitä ei tarvitse enää stressata. Ja kuten Instagramia seurailevat tietävätkin jo, saatiin perheenlisäyksestäkin vahvistus viime viikolla! :) Meille lentää Espanjasta pieni tyttö ensi lauantaina, kunhan kaikki vain menee suunnitelmien mukaisesti. Cerecon tarhalla on hoidettu kaikki rokotukset ja muut toimenpiteen kuntoon, sisältäen myös steriloinnin, joka tapahtui viime tiistaina. Siinä sitten useampi päivä odoteltiin kuulumisia ja perjantaina saatiin tieto, että tyttö on toipunut leikkauksesta hyvin ja on valmis lentämään Suomeen lauantaina.


10404109_689184137795962_7374117657658753182_n


Kuva: Auringonkoirat


On kyllä niin hassu fiilis, kun ei oikein osaa vieläkään ymmärtää, että kohta tuossa on uusi pieni karvainen otus pyörimässä jaloissa. Tavallaan ajatus tuntuu täysin oikealta, että niin sen pitääkin olla, koska niin se on aina ollut, mutta toisaalta fiilis on myös hieman hämmentynyt. Vaikka se koira on kuvioissa aina ollutkin, se koira on aina ollut Vili. Koira, jonka olen tuntenut jokaista karvaa myöten nenästä hännänpäähän 17 vuoden ajan. Ja nyt se ei olekaan Vili. Onko tämä uusi koira nyt sitten Vilin korvike? Koska kyllä jokainen koiransa menettänyt tietää sen tunteen, että se oma koira oli se paras koira, eikä sitä korvaa mikään. Eikä sitä kenenkään tarvitsekaan korvata. Onhan se aikalailla itsestäänselvyys, että Vilin ottaisin takaisin, jos se mahdollista olisi.


Kaikista näistä ajatuksista huolimatta totuushan on kuitenkin se, ettei tämä uusi tyttö ole ketään korvaamassa. Ainut asia, minkä pikkuinen korvaa, on se tyhjä tila, jonka Vili jälkeensä jätti. Koiran kanssa suurimman osan elämästään viettänyt tietää kuinka tyhjältä elämä tuntuu ilman sitä karvaista kaveria siinä vierellä. Ehkä kyse onkin enemmän omasta epävarmuudesta, että osaanko sittenkään hoitaa tätä uutta koiraa oikein? Mitä jos se onkin ihan erilainen kuin Vili ja jos se ei tykkääkään minusta samalla tavalla kuin mitä Vili teki? Ja sehän on tyttö, onko tyttökoirien kanssa elämä jotenkin erilaista?


https://www.youtube.com/watch?v=ExJGDsVv9WQ

Tiedän varmaksi sen, että tarvitsen jonkun, joka tarvitsee minua (...ja ei, poikaystävä ei edelleenkään aja samaa asiaa). Tarvitsen tuollaista pientä terroristia tuomaan elämääni säännöllisyyttä ja iloa. Tuo video Vilin sähellyksestä on kuvattu joskus keväällä 2011. Siitäkin on jo yli kolme vuotta, vaikka aika tuntuu paljon lyhyemmältä... Onneksi noita videoita on olemassa, vaikka niiden laatu ei päätä huimaakaan. Ihana katsella tuota touhuamista jälkeenpäin :)


Tarvitsen koiraa, ei siitä mihinkään pääse. Ja nyt sellainen on Espanjasta meille matkaamassa. Nyt vaan sormet ristiin ja peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin :) Instagramin puolella @virpi_dov postailen ehkä hieman reaaliaikaisempaan tahtiin näitäkin kuulumisia. Palaillaan taas!

12 July 2014

Lempparisarjat

Olen useammankin kerran valitellut täällä hyvän katsottavan puutetta, kun jotenkin tuntuu, ettei noita sarjoja ole kyllä yhtään liikaa. Siis sellaisia oikeasti hyviä... tai sitten en ole vaan löytänyt niitä. Yleensä se on tuo jälkimmäinen, sillä useampaankin otteeseen olen teidän avulla löytänyt uutta katsottavaa ja jälleen kerran sillä tarkoituksella tätäkin postausta taas kirjoittelen...


Olen aikaisemminkin täällä niitä sarjoja luetellut, joista on hyvin pitkälle kaikki tuotantokaudet katsonut, mutta nyt näin ajankuluksi päätin parhaimman muistini mukaan listata ne kaikki tänne ihan kuvienkin kera. (...niin ja ne on aakkosjärjestyksessä, kun en millään osannut päättäät millä perusteella olisi muuten jaotellut  :p)


Desperate Housewives / Täydelliset Naiset - Tästä sarjasta löytyy kaikki boxit hyllystä, mutta en kyllä millään muista miten alunperin sarjasta kiinnostuin... olisikohan ollut Anttilan alelaarista löytynyt ensimmäinen kausi ja sitten sitä oltiinkin koukussa. Mielenkiintoinen ja ehkä muihin verrattuna vähän "aikuisempi" sarja.


desperate-housewives-season-6-sezonul-6-wallpaper-2

Friends / Frendit - Tähän sarjaan tutustuin J:n painostuksella. En voinut millää uskoa, että mitkään "valmiiksi naurettu" sarja voisi olla oikeasti olla hyvä. Ajattelin pitkään, että tällaiset amerikkalaiset sitcomit on suunnattu vain tyhmille ihmisille, jotka eivät osaa itse paikantaa huumoria, kun sen paikka tulee... Miten väärässä olinkaan! :D


friends-season

Glee - Tästä sarjasta nauttii erityisesti sisälläni ikuisesti asuva pieni teini-ikäinen, mutta lohtua tuo, että sarjan lukioikäisiä esittävät näyttelijät ovat enemmän tai vähemmän omaa ikäluokkaa. Niin ja rakastan Gleen musiikkia ja olen vahvasti sitä mieltä, että useat biisit heräävät niin paljon vahvemmin eloon tämän castin esittämänä. Siinä ehkä syynsä, miksi Spotify-listallani on ainakin kolme pelkästään Glee-musiikille omistettua listaa. Miksei meidän lukiossa ollut tuollaista nörttikerhoa?!


Glee-12869-1920x1200bb

Grey's Anatomy / Greyn Anatomia - Yksi niistä sarjoista, joka on löytynyt teidän lukijoiden vinkkaamana, ja myös yksi niitä harvoja edes hieman realistisia katsomiani sarjoja. Tätä tuijottaessa tulee usein kiitolliseksi siitä, että saa olla terve, mutta samaan aikaan tosin myös miettii miksei McDreamy ole oikeasti olemassa ja hetkellisesti on jopa tullut laskeskeltua vuosia, kuinka pitkään menisi, jos haluaisi kirurgiksi opiskella (vastaus: liian pitkään). Pahimpien maratonien jälkeen on jopa joskus harkinnut vetävänsä seuraavat kännit tequilalla. Se on tosin tähän asti jäänyt aina vain ajatukseksi, onneksi.


Greys

Hart of Dixie / Sydänmailla - Myöskin teiltä lukijoilta tullut vinkkaus, ja sitä myöten olen myös muutaman kaverin sarjaan koukuttanut. Jotenkin todella sympaattinen sarja, joskin en edelleenkään ole päässyt sen ajatuksen yli, että "Summerista" tuli sitten lääkäri...


HartOfDixie-CastPoster-Copy

The Hills - En ehkä olisi halunnut tätä tänne listata, koska se ei mitenkään kuulu suuriin lemppareihin, vaikka kaikki boxit taitaa näistäkin hyllystä löytyä. Olen edelleenkin hieman hämmentynyt, että mikä sarjasta on totta ja mikä käsikirjoitettua, joskin myöhemmin luetut Laurenin kirjoittamat fiktiiviset L.A. Candy ja sen jatko-osat ehkä hieman toivat selkoa sarjan ideaan. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että sarjan kiinnostus lopahti siinä viidennen kauden paikkeilla Laurenin jättäessä sarjan, jonka jälkeen edes Heidin sekopäinen muodonmuutos ei pitänyt mielenkiintoa yllä. Joka tapauksessa tyhjäpäiseksi viihteeksi voin edelleen suositella niitä ensimmäisiä kausia...


tv_the_hills09

How I met your mother / Ensisilmäyksellä - Jälleen kerran yksi teidän kautta listalle päässyt sarja. Koska Frendit aikoinaan yllätti, uskalsi tätäkin alkaa katsomaan. Ehdottomasti suosittelen, mutta pakko tästäkin sanoa, että siinä vaiheessa, kun se "mother" vihdoin tuli kuvioihin, sarjan mielenkiinto vähän lässähti finaalia kohden. Harmi sinäänsä.


how-i-met-your-mother-banner

O.C. - Mitenkähän tästä alottaisi... Sarja tuli telkkarista omiin lukioaikoihin, missä lienee syy sen tuomaan nostalgiseen fiilikseen. Sarjan voisi ehkä luokitella draama-komediaksi, ja se on täynnä juuri sellaista huumoria, jolle itse nauran kerta toisensa jälkeen. Seth Cohen, 'nerd crush' täydellisimmillään! Kausia ilmestyi neljä, joskin näistäkin se viimeinen tuntui hieman pakolla väännetyltä. Joka tapauksessa aivan ihana sarja ja suosittelen katsomaan, jos jostain syystä on jäänyt väliin.


Season-2-Cast-Photo-Shoot-the-oc-5221402-1500-1125

Once Upon A Time / Olipa Kerran - Tätäkin on tullut blogissa hehkutettua aivan liikaa. Fantasiasarja omaan makuuni ja tuo aivan uuden vivahteen kaikille lapsuuden saduille. Täydellinen pako todellisuudesta. Jos joskus olet pohtinut, miksi juuri sinun Tylypahkan kirje eksyi matkalla (tai siis jäi tulematta, koska ne kirjeethän ei koskaan eksy), voi syy olla siinä, että oletkin todellisuudessa kirouksen myötä muistisi menettänyt satuprinsessa, joka on vain loukussa tässä jästimaailmassa. Ei voi koskaan tietää...


Once-Upon-A-Time-Page-Picture

Orange is the new black - Tämäkin sarja löytyi teidän suosituksesta ja oli erittäin hyvää katsottavaa tentteihin lukemisen ohella (tätä en tahdo tulevaisuudeltani ja sitä rataa :p). Sarjaa on tosin tullut vain pari kautta ja jaksoja niissäkin vain reilu kymmenkunta per kausi. Jatkoa odotellessa...


oitnb

Lost - Tämä sarja tuli boxeina joskus kerättyä J:lle lahjana ja sitä myöten se pitkään oli myös yhteisen kirjahyllyn sisältöä, joskaan Lostia ei oikeastaan tullut koskaan katsottua sitä yhtä kertaa enempää (mitä joskus telkkarista uusintoina). Ensimmäiset kaudet oli todella hyviä ja juoni hämmentävän mielenkiintoinen, mutta tässäkin sarjassa se päätöskausi jotenkin vesittyi... En edelleenkään ole ihan täysin ymmärtänyt, miten koko sarja päättyi?!


Lost-lost-747767_1280_1024

Los Serrano / Serranon perhe - Kaikille Espanjaa ja sen kaoottista perhekulttuuria rakastaville! Ihana hyvänmielen sarja :)


101694_664_Serranonperhe

Sex and The City / Sinkkuelämää - Ja tämä nyt tuskin esittelyjä kaipaa... "Look, we're as fucked up as you are. It's Iike the blind Ieading the blind."


sex_and_the_city_007

Suits / Pukumiehet - Kaikki tähän astiset kaudet on tullut katsottua, mutten vieläkään ole ihan varma tykkäänkö sarjasta vai en... jotain kiehtovaa siinä kuitenkin on. Erityismaininta firman limanuljaska Louisille! :p “I want you to convince this woman that Pearson Hardman makes you shit rainbows!”


usa-renews-suits

True Blood - Tätä sarjaa eksyin katsomaan siskon painostuksen myötä. Vielä ihan vaiheessa (toista kautta viedään), enkä ole täysin varma onko oma juttu, mutta hyvin se toistaiseksi näyttää uppoavan... Toisinaan verta tosin lentää vähän liiankin realistisesti verrattuna Twilightin pehmoiluun, mutta menettelee.


true-blood1

Ugly Betty / Ruma Betty - Mietin jonkin aikaa laitanko tätä sarjaa listalle ollenkaan, koska sen katsomisesta on niin paljon aikaa. Jostain syystä se on kuitenkin tullut katsottua ja kai siinä jotain hauskaakin oli. Nyt en kyllä millään muista mitä...


Ugly-Betty-ugly-betty-47105_800_537

2 Broke Girls / Tyhjätaskut - Muistaakseni Meri sanoi joskus tämän olevan hauskaa katsottavaa. Kyllä, sitä sitcom-jatkumoa ja yllättävän tyhjäpäistä, joskin kohtuu viihdyttävää. Ja pakko sanoa, että tuo jokaisen pennin venyttäminen on tuntunut erittäin tutulta tässä viimeisen vuoden aikana :D


2-broke-girls_fanart

Ja sitten niitä suomalaisia...


Hyvät ja Huonot Uutiset - Suomen TV:n parasta antia. Aivan mielettömän hauska ja esim. uutisvuotoon verrattaen oikeasti aidosti hauska paneelikeskustelu. Alunperin aloitin katsomaan ohjelmaa Pirjo Heikkilän takia, mutta kaikki paneelistit on kyllä paikkansa porukassa ansainneet. Kesällä tv:ssä pyörii uusinnat, jos liian paha vieroitus iskee...


hyvahuono

Kimmo - Tämän löysin YLE:ltä ihan sattumalta uusintojen myötä. Aivan mielettömän hauska sarja! Ja siitä on kuulemma tulossa syksyllä uusi kausi, suosittelen tutustumaan! :D


7048258_342_0904_sarja_kimmo_2

Klikkaa mua - Nettideittailua pahimmillaan. Aika surkuhupaisaa katsottavaa, pitkälti myös pelkästä tavasta. Tosin olen aina tykännyt Minttu Mustakalliosta näyttelijänä, se vaan on hauska!


klikkaa-mua-data

Putous - Ei tarvitse esittelyjä, jatkuu taas keväällä.

1794829

Tanssii Tähtien Kanssa - Suomen ohjelmatarjonnasta selkeästi uppoaa lähinnä viihdepuoli, joskin tämä on niitä ainoita "ei komedioita". Todella hyvä konsepti, tykkään!


tuisku3_820_tn

Siskonpeti - Odotettua huonompi, mutta silti tuli jokainen jakso katsottua. Ehkä hieman liikaa yritystä ensimmäisellä kaudella, saa nähdä mitä toinen kausi tuo syksyllä tullessaan...


30204257_408_27427912_229_siskonpeti

Vain Elämää - Perustuu muuten alunperin hollantilaiseen formaattiin ;) Todella hyvin toteutettu sarja. Erityisesti ensimmäinen kausi kolahti, tosin ei toisessakaan vikaa ollut. Ehkä se Tuisku osallistuu vihdoin siihen neljänteen sitten... :p


Vain_elamaa_tunnus

Tässä siis aikalailla tiivistettynä sellaiset sarjat, joiden parissa on tullut hetkiä vietettyä, ehkä jopa hieman liikaakin. Siltikin olen aika varma, että joku hyvä sarja on saattanut jäädä huomiotta ja näin kesällä, kun sitä aikaa taas vaihteeksi on, otan enemmän kuin mielelläni hyviä vinkkejä vastaan!? :)


Lisäksi haluan muistuttaa, että vielä on tuohon heinäkuun puoleen väliin asti voimassa TVKaistan kahden viikon kokeilujakso, jonka saa käyttöönsä suoraan täältä! Jos vaikka kesälomareissulla tulee fiilis Suomen tv-tarjontaa seurata, niin tuolla palvelulla se onnistuu! Erityisesti ulkomailla asuvana ei voi muuta kuin fiilistellä tuota palvelua, se on ihan parhautta!