Sunnuntaita

Aloittamisen vaikeus. Tuohon kun keksisi jonkun helpottavan jutun, niin en valittaisi. Keskiviikkona klo 10 aamulla on dedis 3000 sanan esseelle otsikolla "The rise of the global leisure & cultural industries", sanaakaan varsinaista tekstiä en ole kirjoittanut. Olen kyllä lukenut esseen pohjamateriaalin, joka oli pari sellaista reilu 500 sivun nidettä, joten niiden tiivistäminen tuohon sanamäärään tuntuu tällä hetkellä juuri niin ahdistavalta, etten vaan kykene aloittamaan. Olen kyllä listannut asiat, jotka pitää mainita kummankin kohdalla, tehnyt hirveän kivan layoutin väliotsikoineenkin, mutta se aloittamisen vaikeus tekstin tuotossa, niin voi räkä. On kyllä todella nihkeää, ei voi muuta todeta.


Siksi siis täällä bloginkin parissa, viivyttelemässä hieman, ettei vaan tarvitsisi aloittaa tuota hommaa vielä liian tosissaan. Olen tvkaistaltakin katsonut kaikki neljän viikon sisään tallentuneet Big Bang Theory- jaksot (siihen sarjaan vaan jostain syystä tarvitsen tekstitykset, vaikka toisaalta en monia juttuja ymmärrä suomeksikaan..) ja nyt alkaa olla ohjelmatkin vähissä. Ehkä ihan hyvä toisaalta, kun siihen keskiviikkoon ei ole enää kuin vajaa kolme yötä.


1-IMG_8679

Mutta mitäs muuta, Tetén kanssa on täällä Hollannissa mennyt ihan todella hyvin. Tyttö on sopeutunut mitä parhaiten. Otin uuden koiran täysin ajatuksella, että tarvitsen jo ihan tottumuksesta tuollaisen pienen kaverin jakamaan arjen ilot ja surut, tarvitsen eläinystävän. Muita kriteereitä ei varsinaisesti ollut, joten itselleni rescue-koira oli itsestään selvä valinta. Täydellinen win-win-situation molemmin puolin. Ja kaverin olen todella saanut, Teté on mukana koko ajan. Tälläkin hetkellä se nukkuu jalkopäässä peiton päällä estäen minkäänlaista jalkojen liikuttamista, ja oikeastaan oli tilanne mikä tahansa, aina se on kyljessä kiinni, kun kotona olen. Todella suloinen tyyppi.


--- Edellisen kappaleen ja tämän lauseen välissä on myöhäisen iltalenkin pituinen tauko, ja olotila jotenkin ihan muuttunut. Nousin tästä koneen äärestä, korjasin hieman tavaroita paikalleen, puin päälle ja lähdin Tetén kanssa ulos. Ja siinä pikkuhiljaa se iski - todella huono olo. Päätä särkee, vatsassa kiertää ja heikottaa... Miten tällainen fiilis voi yllättäen edes tulla?! Hyi hemmetti. Se siitä esseen kanssa viivyttelystä, jos olen huomenna kipeänä.


1-IMG_8685

Ja oli tuossa tuo vika kuva ennekuin koneen suljen. Kotona tehty latte. En ole koskaan edes ajatellut ennen tätä kokeilua, että maidon voi lämmittää ensin mikrossa ja sitten vaahdottaa tehosekoittimessa. Kätevää. Ja hyvää oli!


Nyt juon finrexin ja sormet ristissä toivon, että tää olo menee ohi...


AINIIN, paitsi että yksi toive teille kaikille ihanille koskaan ikinä erityisesti tankotanssia (tai vaikka sitten jotain muuta tanssia) kokeilleena, harrastaneena, olkaa niin ihania, että käytte vastaamassa mun ja Ramonan Experience Marketin kurssin kyselyyn, löytyy TÄÄLTÄ. (Vie about 5min, alle 10min joka tapauksessa) Kysely on käännetty myös suomeksi, mutta kääntäminen on aina vähän niin ja näin, joten suosittelen seuraamaan englannin kielisiä kyssäreitä :)


Meillä kävi niin onnettomasti, että eräs Helsinkiläinen tanssi/liikunta-alan yritys, joka lupautui yhteistyöhön tähän kurssiin liittyen, vetäytyikin hommasta siinä vaiheessa, kun tuli aika lähettää kysely asiakkaille. Ei kuulemma sittenkään palvele heidän tarkoitustaan, koska kysely on liian henkilökohtainen, eikä liity heidän clubiinsa millään tavalla. Kauhean kiva. Kysely on kyllä tehty valmiiden mallien pohjalta ja palvelee käyttäytymistieteitä, mutta jos kysely tehdään heidän asiakkaille liittyen heidän tarjoamiin harrasteisiin, en ihan saanut pointista kiinni. Joka tapauksessa, olimme aika pulassa aikataulujen suhteen ja päätimme pikaisesti ottaa yhteyttä pariin tankotanssisaliin ja lähetimme linkin heidän asiakkailleen (tosin facebookin kautta, joka ei ole paras vaihtoehto), siksi siis kyselyssä puhutaan tankotanssista.


Joka tapauksessa tässä vaiheessa olemme todella jäljessä vastausmäärien kanssa, ja koska enää merkkaa se, että saamme edes jonkinlaisia anonyymejä vastauksia liikuntamotivaatioon liittyen, laitan siis linkin tänne ja vetoan teihin rakkaat lukijat! <3 Olemme aivan mielettömän kiitollisia jokaisesta saamastamme vastauksesta ja se helpottaa ihan mielettömästi jo nyt kohtuu ahdistavaksi käynyttä syksyä! :)

Kommentit

  1. Ihanaa kuulla, että Tete on sopeutunut hyvin! :) Mukava jäädä seurailemaan teiän yhteisiä kokemuksia ulkomailla asumisesta!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Luin tossa aiemmin kommenteissa et porukka ois kiinnostunut kuulemaan sun hakuprosessista ja opiskelusta siellä Bredassa. Olisin kans tosi kiinnostunut, nimittäin oon vähän lueskellu tuosta koulusta ja kuulostais aika hyvältä vaihtoehdolta! Toivottavasti saadaan kuulla pian lisää tästä aiheesta! :) Kivaa syksyä!

    VastaaPoista
  3. Joo, se postaus odottaa tuolla luonnoksissa valmistumistaan, kunhan aika riittää vaan sisällön tuottamiseen ihan kunnolla keskittyneenä :D Yritän sen tässä kuitenkin ennen vuodenvaihdetta saada ulos, niin ehtii hyvin ennen tuota ensi vuoden hakuprosessia ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiva! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kivannäköinen tuo harmaa-valko-ruskea ruudullinen huivi! Onko se minkä valmistajan tekemä? :)

    VastaaPoista
  6. Itseasiassa kyseessä on ihan vaan Ikean akryylinen "viltti", mutta pakko myöntää, että olen sitä kyllä itsekin joskus kaulaan sovitellut :p Löytyy tälläkin hetkellä valikomasta: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20212162/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti