Paranemaan päin

Olin niin hienosti päässyt taas tähän päivittämisen makuun, mutta tämä edelleenkin jatkuva flunssa laittoi kyllä ihan hyvin kirjoittelut jäihin. Olin maanantaina vielä todella lähellä alkaa selvittämään Hollannin lääkärikäytäntöjä lähemmin (tätä ennen en ole niitä toistaiseksi tarvinnut), kun kurkku oli niin kipeä, etten uskonut sen olevan enää tavallista flunssaa. Iltaa kohden kuitenkin alkoi räkää kerääntymään sen verran, että suljin pois angiinat sun muut ja päätin odottaa vielä päivän. Hyvä niin. Tiistaina kurkkukipu oli jo hieman hellittänyt ja tilalle tuli se nuhainen vaihe, joka onkin jatkunut ihan tänne asti, joskin ensimmäinen fyysisesti ei kipeä päivä oli vasta tänään. En edes muista milloin olisi flunssa viimeksi kestänyt muutamaa päivää pidempää ja nyt se otti 1,5 viikkoa. 

Keskiviikkona raahauduin kuitenkin kunnon lääkesatsin avustuksella koululle kuuntelemaan tuomion ITP:stani ja joo, kyllähän sitä tekemistä vielä riittää. Kiva oli kuitenkin kuulla, että kaikki kolme proffaa ovat erittäin innoissaan graduni aiheesta ja siten olen ihan hyvällä tiellä... joskin hiottavaa löytyy vielä aikalailla. Mm. saankin nyt sitten vaihtaa tutkimusmenetelmäni kvalitatiivisesta kvantitatiiviseen, koska aiheeni selkeästi vaatii sitä, mikä tarkoittaa siis lisää tilastotieteitä ja SPSS:ää. Luulin jo niin, että sen EM-kurssin myötä olisi tilastotieteet käsitelty, mutta ei näköjään sitten.. Tosin on jopa hämmentävä myöntää, että tunnen tällä hetkellä oloni varmemmaksi ja jotenkin tuon oman tutkimuksen etenemisen selkeämmäksi, kun tultiin siihen tulokseen, ettei haastatteluja tarvitsekaan tehdä. En ole kovin paljoa harjoitellut kvalitatiivisia menetelmiä ja toisaalta niiden SPSS:n numeroiden tulkinta on lopulta ihan kohtuu selkeää. Ja eipä tarvitse aikatauluttaa niitä haastatteluitakaan, kun voi vaan antaumuksella jakaa taas sitä kyselylinkkiä (ja tällä kertaa se ei ole edes sidottu mihinkään harrastamiseen)...

Mitäs muuta (kuulumiset kun on todella mielenkiintoisia tältä viikolta)... Unirytmit olen saanut niin sekaisin tässä sairastessa, mutta on aivan supersöpöä, että Teté on ollut koko viikon niin ihanasti tukena, nukkunut vieressä päivät pitkät. Nyt tyttö on ollut meillä jo hieman yli 7kk, enkä olisi kyllä Vilin jälkeen uskonut kenenkään koiran tulevan noinkin rakkaaksi. Jotenkin on ollut niin antoisaa seurata Tetén kehitystä ja kasvua siitä laihasta ja arasta kovia kokeneesta ressukasta reippaaksi ja eloisaksi pikkukoiraksi. Siinä missä painoakin on kertynyt, on Teté myös kasvattanut tosi paljon turkkiaan, ja ollaan äitin kanssa sitä naurettukin, että sehän alkaa muuttumaan Vilin näköiseksi! Mm. Tetén korviin on kasvaneet sellaiset kunnon pitkät karvat mitä Vililläkin oli, joskin nyt tietenkin Teté on paljon pienempi, ja tyttö, mutta kuitenkin ulkonäöllisesti moni on todennut meillä olevan selkeästi tietynlainen "tyyli" mitä koiriin tulee :)

Niin. Kai sitä niinkin voisi sanoa... 

Kun on viikon viettänyt käytännössä sängyssä, ei ihan kauheasti ole mitään kirjoitettavaa. Mutta ehkä se tästä taas lähtee...