King's Night & Day 2015

Kuten tulin jo aikaisemmin maininneeksi, postaukset ei nyt tällä hetkellä noudata mitään järkevää aikajärjestystä, mutta koittakaa pysyä perässä :) Tällä kertaa kuvasaldoa hieman King's Nightin ja Dayn vietosta. Kuten jo viime vuoden juhlinnoista voi päätellä, myös jalkapallon osalta, hollantilaiset pukeutuvat oranssiin aina silloin, kun se vain on mahdollista - vähintään kerran vuodessa, huhtikuun lopulla. 

Kuten olen aikaisemminkin blogissa juhlinnan historiaa hieman avannut, kyseessä on siis Kuninkaan syntymäpäiväjuhlat, joita vietetään 27.4. (paitsi, jos päivä osuu sunnuntaille, juhlintoja aikaistetaan päivällä). Tämä oli järjestyksessään vasta toinen King's day, sillä vielä pari vuotta takaperin kyseessä oli kuningattaren syntymäpäivän juhlinta, joka tosin osui huhtikuun viimeiselle päivälle. Joskaan tuo päivä ei oikeasti ollut kuningattaren oikea syntymäpäivä (kuningatar on syntynyt oikeasti tammikuussa), vaan edeltävän kuningattaren päivä, mutta juhlinta oli päätetty pitää huhtikuulla, koska kuka nyt tammikuussa viitsisi ulkoilmajuhlia viettää? Toisin sanoen, kahden hallitsijakauden verran tätä koko maan juhlaa on vietetty 30. huhtikuuta, mutta pari vuotta takaperin uusi kuningas päätti sitten aikaistaa juhlia parilla päivällä matchaamaan omaan syntymäpäiväänsä. Miksi näin piti tehdä? Ei tietoa, mutta hieman harmittaa niiden turistien puolesta, jotka nyt jo parina vuonna ovat ilmestyneet Amsterdamiin pukeutuneena päästä varpaisiin oranssiin vain ihmetelläkseen, että missäs ne bileet on, joiden aikaan Amsterdamissa on ihan must olla - siis ainakin sen 'vain' pari vuotta takaperin painetun turistioppaan mukaan.

Ja mitäs sillä oranssilla värillä on sitten millään tapaa tekemistä Hollannin kanssa, kun lippukin on puna-valko-sininen? Erittäin tiivistettynä: Joskus satoja vuosia sitten on Hollannissa ollut joku Oranje-niminen jamppa hallitsijana, jonka myötä väristä on tullut Hollannin kuningashuoneen väri ja tämän vuoksi on myös Hollannin lipun punainenkin alunperin ollut oranssi. Väri on kuitenkin myöhemmin jostain syystä (teorioita on monia, varmoja totuuksia ei kai yhtään) muutettu punaiseksi ja sillä mennään. Joka tapauksessa oranssi on ja pysyy värinä, johon hollantilaiset pukeutuvat aina maataan juhliessaan, liittyi se sitten hallitsijan syntymäpäivien juhlintaan tai jalkapallomaajoukkueen fanitukseen.

Joten oranssiin pukeuduimme sitten mekin, luonnollisesti... ja tältä näytti juhlahumut tänä vuonna:











Tällaista siis tänä vuonna. Jos vaikka ensi vuonna eksyisi taas juhlimaan ihan sitä suomalaista vappua :) Tai voisihan sitä ottaa molemmatkin. Mutta se on pakko sanoa, että jos jotain hollantilaisia juhlia päätyy tuonne Etelä-Hollantiin viettämään, valitsisin ihan heittämällä karnevaalit(1) nyt näin molemmat Bredassa kokeneena. Kyllä siellä tuota oranssia juhlaakin juhlittiin (kuten kuvista näkyy), mutta karnevaalit(2) oli kyllä niin omaa luokkaansa, ettei ne on pakko kokea. Amsterdamissa en ole tuota King's Dayta vielä viettänytkään, mutta veikkaisin, että väenpaljoudesta huolimatta se on oikeasti se place to be näiden bileiden aikana.

Mitäs muut on mieltä, onko King's/Queen's Daysta kokemuksia?


Ps. Iso kiitos kaikille, jotka ovat jo gradututkimukseeni eläinturismista vastailleet, ja kaunis pyyntö niille, jotka eivät sitä vielä ole tehneet käydä tämä tekemässä :) Kysely löytyy TÄÄLTÄ ja vie aikaa vain 5-10min verran. Lomakkeen yläkulman valikosta voi valita kysymyksen mieluisimmalla kielellä: suomeksi, englanniksi tai hollanniksi. Kiitokset jo kovasti etukäteen, jokainen täytetty kysely on tutkimukseni kannalta superarvokas.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti