14 December 2016

Joulunodotusta...

Huh, kun on taas aika mennyt vauhdilla, kai se on tämä aika vaan vuodesta, kun on miljoona eri juttua koko aika meneillään ja päivät vaan katoaa. Joka tapauksessa, joulumoodissahan sitä on täälläkin omalta osaltaan tavallaan oltu.

Pidettiin mm. tyttöporukan kesken pikkujouluja, ja oli niinkin kivaa, ettei muistettu kameraa kaivaa koko illan aikana esille. Paitsi sitten ihan viimeisillä hetkillä, kun jo baarissa oltiin. Parina iltana  nyt tässä pikkujoulukautena ollaan sattumalta testattu Kamppiin tullutta uutta Steam Hellsinki nimistä baaria (tai no uutta ja uutta, minulle uutta), ihan mielenkiintoinen paikka, suosittelen kurkkaamaan. Tämä kuva on sieltä Anniinan kanssa, joka tosiaan on itsekin nyt sitten viimein muuttanut Bredasta takaisin Suomeen. On kyllä hassu olo, kun nyt ei enää siinäkään kaupungissa ole sellaista "toista kotia" mihin palata. Jopa Marlies on muuttamassa sieltä pois. Höh.




Mitäs muuta jouluista... Noh tietenkin joulukalenterit. Sellaiset tuli hankittua sekä Tetélle että itselleni, joskin olen tosi pettynyt itseeni sen suhteen, että olin taas niin myöhässä noiden kanssa. Tetélle sain kalenterin vielä tilattua, mutta itse jouduin sitten tyytymään sellaiseen pahanmakuiseen perus My Little Pony -versioon. Ensi vuonna paremmalla tuurilla.

Ja jos jostain jouluruuasta tykkään, niin riisipuurosta! Olen muutamaan kertaan ostanut Alepasta sellaisia edullisia "kotimaista"-riisipuuropurkkeja, mutta jotenkin nuo maitopohjaiset tuotteet isoina määrinä ei sovi enää vatsalleni lainkaan, joten oli kyllä iloinen löytö nyt jo ihan lähikaupasta tämä maidoton vegaaniversio! Tuossa maistuu lämmitettynä hieman liikaa kookos (ihmettelin, kun joku siitä jossain fb-ryhmässä valitti), mutta tosiaan itse syön puurot kylmänä, niin enpä ole huomannut. Paljon parempaa sillein, menee ihan jälkkäristä. Hollannissa ostin aina niitä riisifruttimaisia riisijälkkäreitä, joita söin kanelin kanssa ja se nyt on sitten jäänyt päälle myös näiden riisipuurojen osalta. Ihan superhyvää sokerin ja kanelin kanssa, kokeilkaa vaikka :D



Puuron lisäksi tuli jouluherkkujen puolelta pitkästä aikaa testattua myös joulutorttuja. Sen jälkeen, kun löysin muutama vuosi takaperin tuon omena-kanelimarmeladin, ei ole tämäkään jouluruoka enää ollut ällötyslistalla (kuten luumuisat serkkunsa). Ja tosiaan kuten näkyy, meillä ei hillon kanssa säästellä - sehän se paras osa noissa on! :)

Ja kyllä, mitä joulukoristeisiin tulee - nyt roikkuu mistelinoksakin lampussa. Jokunen vuosi sitten metsästin noita ties mistä, kun olisin halunnut työpaikan pikkujouluihin tuollaisia ihan vitsillä, mutta silloin en löytänyt niitä sitten niin millään. Tänä vuonna tilasin ebaysta useammankin, joista edelleen on pari ylimääräisena (jos joku haluaa vaikka jouluksi, niin täältä voi tilata) :D Eipä tuollainen nyt tässä vaiheessa juuri oikeaan käyttöön tule, mutta ihan kivalta se tuossa lampussa näyttää.



Ja niin, kun viimeksi niitä takkiostoksia hehkuttelin, niin voitte vaan arvata, että pieleenhän sekin tilaus meni. Se Vilan takki näytti ihan hullulta säkiltä päällä ja Peakin takki oli maailman omituisimman mallinen siihen nähden, että yleensä merkin vaatteet ovat aina olleet omaan makuun istuvuudeltaan mitä parhaimpia. Ei jatkoon. Mutta, en luovuttanut. Ja laitoin nämä palautettuani Sportamorelta tilaukseen Kari Traan parkan, joka itseasiassa ratkaisee ikuisen lenkkit/ulkoilutakkiongelmani nyt niin syksyllä, talvella kuin keväälläkin. Tuo takki on nimittäin yhtä kuin kolme takkia. Päällä on tuulen ja sään pitävä kuoritakki, ja sisällä kevyttoppis. Yhdessä nuo on erittäin lämmin talvitakki myrskyisemmillekin keleille, ja erikseen päällistakki toimii ulkoilussa myös lämpimämmillä keleillä siinä missä kevyttoppis menee varmaan jopa kylmässä kesäsäässä. Erinomainen ostos, väittäisin. 

Ja on muuten ollut päällä ihan koko ajan kaikilla Tetén lenkeillä ja jopa kaupungilla pyöriessä... jotenkin tuli hassu olo, kun en yleensä käytä millään tavalla "sporttisia" vaatteita tuollein arkena ja nyt sitten ensimmäistä kertaa ikinä omistan oikeasti ulkoiluun sopivan takin ja se on päällä koko ajan, muutenkin kuin vain lenkillä.





Ja mitäs vielä.. no bileet! Kyllä. Ylempi kuvakin on tavallaan tuollainen ennen ulos lähtöä napattu kuva jostain viime viikolta. Päälläni erittäin perusbaarivaatetus - shortsit, sukkikset ja t-paita. Joskin eräs ystäväni totesi joku aika sitten tämän lookin olevan hieman ehkä liian "nuorekas" ottaen huomioon meidän ikämme... Mutta niin. Olkoon. Itse pidän siitä rennosta fiiliksestä, mikä noissa vaatteissa tulee. Ja kai se oma hyvä olo vaatteessa kuin vaatteessa on tärkein. Eikä minusta varmaan muutenkaan saa koskaan mitään tiukkista mitä pukeutumiseen tulee... mekkoja alan taas käyttämään enemmän, kun niihin jossain vaiheessa paremmin mahdun. Nyt on sen verran monta liikakiloa taas kerätty, että liian moni kiva asu odottaa taas sitä hetkeä, että niiden kanssa voi jopa hengittää.

Mutta hei ne bileet... tosiaan huomenna onkin sitten ihan oikea asukriisi tämän suhteen. Muistatteko, kun joskus nelisen vuotta sitten innostuin järkkäämään työpaikallani 20-luvun teemassa pikkujoulut? No ei vaan, en edes oleta, että muistaisitte, kunhan kysyin. Oli kyllä hauskat juhlat mitä näin jälkeenpäin sitäkin aikaa muistelee...  Tuohon aikaan ei ollut vielä ilmestynyt Great Gatsby -elokuva, joka lopullisesti räjäytti pankin kyseisen teeman osalta täällä Suomessakin, mutta silti, parhainta noissa meidän pienemmissäkin juhlissa oli tietenkin se pukeutuminen ja teeman fiilistely, onhan siinä 20-luvussa sitä jotain. Noh, nyt sitten sattui muutaman mutkan kautta työkuvioissa tilaisuuden järjestäminen samalla teemalla, mutta hieman isommassa mittakaavassa, ja nämä bileethän on tosiaan huomenna illalla!! A Night of Live Music, Stand Up Comedy & Fun! Tulkaa, tulkaa! Tulee kivaa! 


Huomenna meneekin koko päivä, ilta ja yö tämän kanssa, joten pitäisi taas pikkuhiljaa mennä nukkumaan - kiva, mutta pitkä päivä edessä. Samin kanssa on vaan niin hauska ollut tehdä tämän parissa töitä, kun se lähtee aina ihan yhtä sekopäisellä innolla kaikkiin ideoihin mitä itse jaksaa keksiä. Sillein tämäkin syntyi, vahingossa jostain keskustelusta, että joo joo, 20-luvun bileet, siistiä! Ja nyt ne sitten on :)

Lippuja saa muuten vielä ostettua täältä, ja julisteesta poiketen niiden hinta on kaikkine kuluineen sen 15e (ei 17,50). Hauska ilta tiedossa! Toivottavasti nähdään huomenna :)

25 November 2016

Black Fridayn siivellä takkipohdintoja

Black Friday! Kyllä, se on nyt. Päätin ensin, etten edes laita tähän postaukseen yhtä ainutta vaatekauppalinkkiä, koska en jaksa ja toiseksi mielestäni kulutus pelkän kulutuksen ilosta on maailman turhinta, etenkin, kun monilla kaupoilla ne tarjoustuotteet on vain jämiä, ja lopulta jollain normaalilla jatkuvalla alekoodilla saa niitä oikeasti tarvitsemiaan juttuja. Odottelin itseasiassa koko viikon toiveikkaina, josko zalando olisi laittanut yhden katselemani takin alennukseen, mutta koska näin ei käynyt eikä mitään erillistä alekoodia tullut, turhauduin ja mietin, että antaa olla koko kaupallinen kakka.

Toiveikkaana käännyin kuitenkin toisen nettikaupan puoleen ja siellä takkeja selaillessani pari ihan kivaa osui kohdalle peräti puoleen hintaan! Ja miksi edes tarvitsen takkia? Periaatteessa en, koska omistan yhden lämpimän untuvatakin ja yhden miedoimmille talvikeleille soveltuvan villakangastakin... mutta kun tuota elopainoa on tässä viimeisten parin vuoden ajan kertynyt lisää useamman kilon verran, etenkin tuon villakangastakin pitäminen ahdistaa suunnattomasti. Se on ihan ok, jos alla on vain t-paita (mikä toimii syksymmällä hyvin), mutta olisi kiva, jos takin alle mahtuisi myös edes joku pitkähihainen. Siksi. Tietenkin ultimaattinen toive on, että sen vanhankin takin alle saan vielä useamman kerroksen jonain lähikuukautena mahutettua, mutta koska se nyt on aina hieman hataraa laskea jonkun toiveikkaan dieetin varaan, on ihan hyvä hankkia joku takki, johon varmasti mahtuu. Siksi klikkasin ostoskoriin tämän Vilan takin. :D :D Kyllä, jos tuonne ei mahdu alle paria pitkähihaista, niin ei sitten mihinkään!

Uutta syystakkia en varsinaisesti edes olisi tänäkään vuonna tarvinnut, mutta syyskuussa siskoni työpaikalla vieraillessa ihastuin suunnattomasti tuohon kuvassa näkyvään versioon. Se oli niin kiva, ja vielä kultaisilla detaljeilla. Lisäksi takissa oli superkivat nuo nahkaiset olkapääkoristukset. Takista sain jopa kehuja miespuoliselta pomolta, mutta lähinnä siksi, että hänkin on ettinyt vastaavaa (?!) :´D Ehkä ei nyt ihan samanlaista tarkoittanut, mutta onhan nuo tekonahkakoristukset kivat... myös miesten vaatteissa. Joka tapauksessa siitä syystakista, nyt kun -50% huumaan pääsin, laitoin tilaukseen myös Peak Performancen tuuli/syys/hupparitakin, jonka näin kätevänä ohuemman ulkoilutakin alla. Jos se on siis sellainen mitä kuvittelen sen olevan. En halua ostaa talvitakkia pelkkään koiranlenkkeilyttämiseen erikseen, mutta välillä tuolla koirapuistossa tuntuu olevan vähän liiankin fiinit vaatteet päällä... tuo voisi siis mennä sellaisen ohuemman urheilutakin (jonka peräti omistan) alla lisälämmikkeenä ja sopia siten myös tähän säähän... ja pituus oli jees, lämmittäisi myös takapuolta, kun se omistamani urheilutakki on himppasen lyhyempi.


Joskin sen verran haluan puolustella omaa kulutustani, että se pieneksikin jäänyt villakangastakki on jo viidettä talvea käytössä, ja toisaalta tuon ostamani mustan syystakin alta myin edellisen vuoden vastaavan eteenpäin siskolle, eli sinäänsä ei nurkat täyty takeilla. Joskin tietenkin noita kevät/kesätakkeja tuntuu olevan nurkissa paljon tarvittavaa enemmän... mutta aina sitä osaa selittää jokaiselle niistä sen oman tarkoituksensa ja silti käyttää jotain yhtä ja samaa ihan kaikkialla. Mutta joo, katsotaan nyt miten käy noiden booztin versioiden kanssa. Toivottavasti hyvin.

Ja netistä on aina hyvä tilata tuollein varalle, jos ei varsinaiselta shoppailukierrokselta mitään löydy. Kaveri pyysi tänään seuraksi kiertelemään Kampin valikoimat, joten eiköhän sitä voisi yrittää, vaikkei tuo kaupoissa kiertely mitään herkkua olekaan. Joskaan en varsinaisesti tarvitse tuon takin lisäksi muuta kuin talvikengät, mutta ne on niin masentavia ostettavia. Jos ei olisi koiraa, en edes miettisi jotain "timberlandien" hankintaa (tai vastaavien kolossien, jotka kestää sään kuin sään), mutta hemmetti, kun täällä Suomessa nyt vaan on talvet mitä on. Ärsyttää vaan laittaa rahaa johonkin rumiin kenkiin, kun sellaisia ei oikeasti edes haluaisi, mutta kun tarve. Miksei vaan voi olla lumeton ja loskaton talvi, niin kelpaisi peruslenkkarit hyvin, kun ei tarvitsisi missään hangessa tarpoa? Joskus monta vuotta sitten laitoin rahaa ostaakseni uggit, mutta mitä niilläkin oikeasti Suomen talvessa tekee? Hemmetin liukkaat, eikä tosiaan sovellu yhtään märempään keliin. Kesäkengät, nehän ne virallisestikin on.

No mutta, tällaisilla ongelmilla eteenpäin. Lisäksi täytyy toivoa hyviä ruokakauppa-alennuksia, kun huomenna vietetään tyttöjen kanssa pienimuotoisia pikkujouluja, joissa tietenkin pitäisi jotain pientä kivaa syömistäkin olla... ja k-marketit mainosta ben&jerry's jäätelöitä 3kpl/10e. Ei ne edes ole niin hyviä, mutta silti tulee fiilis, että pakko varmaan ostaa. Juuri tätä meinasin tuossa aloituksessa, kulutusta kulutuksen takia. 

Kivaa viikonloppua, koittakaa kestää :)

23 November 2016

No choice should be made in desperation, or it wasn't a choice at all.

Facebook on viime päivinä muistutellut ahkerasti viiden vuoden takaisista "muistoista". Se oli niitä aikoja, kun olin aikalailla ensimmäisiä kertoja oikeasti takaisin jaloillani kesäisen eron jälkeen. Olin alkanut taas uudestaan käymään ulkona ja jopa hieman fiilistelemään sitä sinkkuutta. Mietin, ettei siinä vaiheessa ollut kiire uuteen suhteeseen, vaan oli hyvä hieman hengähtää ja opetella elämään taas yksin.

Noh, nyt on tosiaan hengähdetty ja opeteltu elämään yksin, viiden vuoden verran. Ehkä vähän liiankin hyvin. Ja onhan tässä viidessä vuodessa taas ehtinytkin tapahtua vaikka ja mitä, mutta pakko myöntää, etten ehkä tuolloin kuvitellut olevani tässä vaiheessa näiden vuosien jälkeen. Yli-itsenäinen ja kaikin puolin miehiin ja omiin valintoihin pettynyt 'ikisinkku', vai miten meitä kolmenkympin ylittäneitä yksineläjiä nyt sitten tässä vaiheessa kuvaillaankaan. 


Ei mutta olihan se yksi termi, jonka itsestäni joskus luin: vela-bloggaaja. En itseasiassa edes muista olenko koskaan asiasta minkään postauksen yhteydessä edes maininnut, mutta tosiaan kuten meistä kaikki, itsekin tykkään itseäni toisinaan googletella. Erityisesti sellaisissa tilanteissa, kun tähän verrattaen pieneen blogiin tulee yllättäen isoja kävijäpiikkejä, tai kun 'academia.edu'-sivusto ilmoittaa, että joku juuri googletti sinut ja päätyi profiiliisi (tämä on siis sivusto, jolla voi seurata ja jakaa erilaisia akateemisia julkaisuja itselle mielenkiintoisista aiheista, eikä mikään muu sivusto kyllä tällaisia ilmoituksia sähköpostiini tuo). Joka tapauksessa, näissä tilanteissa sitä usein näpyttelee googlen kenttään oman tai blogin nimen ja katsoo mitä tulokset antavat... noh, ei paljoa yleensä. En ole bloggaajana koskaan ollut mitenkään erityisen kärkkäitä mielipiteitä herättävä muutenkaan, mutta tosiaan vedin pari vuotta takaperin kyllä kahvit väärään kurkkuun, kun huomasin jonkun listanneen minut vauva.fi-palstalla mahdolliseksi "vela-bloggaajaksi". Jouduin tuolloin googlettamaan kyseisen termin tarkoituksen, ja kyllä, asia jäi vaivaamaan. 

Vela = vapaaehtoisesti lapseton. Jep. Enkä edelleen ymmärrä mitä tuo oikeasti tarkoittaa. Ymmärtäisin, jos olisin vaikkapa pitkässä parisuhteessa, ehkä jopa naimisissa, ja tässä tilassa myös todistetusti täysin lisääntymiskykyinen, mutta vapaaehtoisesti päättänyt olla hankkimatta niitä lapsia, vaikka edellytykset siihen olisivatkin. Mutta siis niin, miten kolmekymppinen sinkku on kenenkään ulkopuolisen pääteltävissä vapaaehtoisesti lapseton? Tai että olenko samalla myös vapaaehtoisesti parisuhteeton? Jotenkin tuo koko termi tukee mielestäni täysin absurdia ajatusta siitä, että tämä "vapaaehtoinen tila" olisi minä hetkenä hyvänsä muutettavissa, jos siltä vain tuntuu? Että enpä enää haluakaan olla sinkku tai lapseton, nyt vaan äkkiä mies ja eikun kerran kautta paksuksi. Wtf... 

Luulin pitkään myöhäisinä teinivuosinani olevani ikuisesti sinkku, koska en ikinä teinivuosinani kenenkään kanssa oikeasti seurustellut. Olihan niitä muutaman kuukauden mittaisia tapailuja ja epämääräisiä ihmettelyjä, mutta tasan yhden oikean suhteen olen läpikäynyt ja siinä viettänyt kuusi vuotta - kolme oikeasti onnellista, loput jotain sinne päin. Suhteen aikana kuitenkin muistan pyörtäneeni puheet ikisinkkuudesta ja todennut olevani ehdottomasti enemmän parisuhdeihminen, jos tällaista jakoa edes voi tehdä. Nykyään en enää edes halua sanoa mitään, uskon olevani hemmetin hyvin molempia, mikä on aika ideaali tilanne, mutta väitän olevani todella nihkeä siinä siirtymävaiheessa. Oli se kumpaan suuntaan tahansa, sitä tuttua ja turvallista on todella vaikea vaihtaa täysin päinvastaiseen.

Mutta todettakoon siis mitä? Ei, en ole vapaaehtoisesti lapseton. En ole sitä myöskään pakotetusti. Olen sitä mitä olen, koska tämä nyt vain sattuu olemaan elämäntilanteeni. Haluanko parisuhteen? Kyllä, jos hyvä kohdalle osuu, semi-kivaa seurustelua en missään nimessä. Haluanko lapsia? Kyllä, jos se parisuhdepuoli on kunnossa, muussa tapauksessa saa koira riittää. Selvensikö yhtään? En edes oikeastaan tiedä miksi näitä asioita täällä sen enempää availen, mutta kyllä se nyt on viime aikoina alkanut jo tuntua, kun kaikki ympärillä saa lapsia ja itselle kohdistuu lähinnä vain kysymyksiä, että eikö se ole aika ikävä olla yksin tuossa iässä, kohta tulee kiire..? No mitä helvettiä... asia ei ole ihan noin mustavalkoinen. Ja on mielestäni todella käsittämätöntä, että nämä kysymykset tulevat pääosin niiltä vanhemmilta ihmisiltä, joiden pitäisi elämänkokemuksella olla hemmetin paljon viisaampia asioiden suhteen.


Ei ole helppoa olla nainen nykyaikanakaan. Ehkä se oli ennen jopa helpompaa, kun ei tasa-arvosta ollut tietoakaan ja avioliitot oli lähinnä järjestettyjä. Tietyllä tapaa on hieman epäreilua, ettei biologia kehity samaa tahtia yhteiskunnan kanssa, vaan naisilla on edelleen turhankin tiukka deadline lisääntymisen suhteen, vaikka elinvuosia olisikin entistä enemmän loppupäässä jäljellä noin niinkuin elinikäindeksejä katsoen. Yhtä suomenruotsalaista miespuolista tuttuani lainaten "mies vanhenee kuin viini, nainen kuin maito". Niin kai se menee. Ja mitä parisuhteisiin tulee, ei tässä vaiheessa ole tuon asian suhteen enää kovin montaa mokaa varaa tehdä, jos minkäänlaisia haaveita jonkinlaisesta unelmien ydinperheestä on.

Että niin. Olen enemmän kuin onnellinen kaikkien lapsia saaneiden tai odottavien ystävieni ja sukulaisteni puolesta. On ihanaa, että ihmiset on löytäneet sen oman onnensa ja nauttivat elämäntilanteestaan täysillä. En vain aina ymmärrä, miksi tuo elämäntapa on yhtään sen parempi kuin se mitä itse elän? Välillä tuntuu, että ympäristön paine on se mikä pakottaa miettimään sitä oman onnellisuutensa pohjaa, vaikka olisikin yleisesti ottaen ihan tyytyväinen elämäänsä. Mielestäni se on kaikella tapaa todella väärin, etenkin kun kyse ei tosiaan aina ole vapaaehtoisuudesta. En ole ainut sinkku ystäväpiirissäni, enkä todella ainut, joka näiden samojen tuntemuksien kanssa painii. Ei meistä varmaan kukaan miettinyt parikymmentä vuotta takaperin elämäänsä juuri tällaiseksi kolmenkympin kynnyksellä, mutta onhan se tavallaan surullista olla yhteiskunnan näkökulmasta jollain tapaa epäonnistunut. Etenkään, kun näin ei ole.

Loppuun siis todettakoon, että olen täysin onnellinen elämäntilanteeseeni tällaisenaan juuri niin kauan kuin mitään parempaa ei ole tarjolla. Jos vapaaehtoinen sinkkuus ja lapsettomuus on vastakohta väkisin väännetylle parisuhteelle ja perheelle jonkun semi-kivan tyypin kanssa, olkoon sitten näin. Mieluummin katselen sitä oikeaa (jos sellaista edes on) nyt tässä vaiheessa rauhassa, kuin riitelen huoltajuudesta muutaman kymmenen vuoden päästä täysin epäsopivan kumppanin kanssa. 

(Tekstikuvat kirjasta 'It's not me, It's you' by Mhairi McFarlane.)

8 November 2016

Marraskuu

...ja ulkona ainakin 10cm lunta maassa ja lisää tulee vaakatasossa sitä mukaa, että voisi väittää olevan sydäntalvi. Onko tämä nyt jokin samanlainen ennakointi talveen mitä viime toukokuun lämpötilat toivat samaa kesästä?! Joskin se kesä miltei taisi jäädä siihen toukokuuhon... kävisikö talven kanssa samalla lailla?

Väitän tosin vahvasti kasvaneeni henkisesti siitä ainaisesta sään kiroamisesta. Jotenkin aikaisempina vuosina nuo surkeat kelit on ottanut paljon suuremmalla tunteella mitä nyt. Tietenkin vaikutusta voi olla silläkin, ettei nyt ole kahteen vuoteen ollut niin aktiivisesti töissä, että olisi tarvinnut joka arkiaamu herätä pimeän aikaan ja tarpoa siinä samassa masennuksessa tuolla ulkona. Tällä hetkellä työstän yhtä projektia pitkälti etänä, minkä vuoksi voin tyytyväisenä nousta sängystä aamulla vasta juuri silloin, kun ajattelen päiväni aloittaa, eikä ulkona tarvitse koiran käyttämistä enempää aikaa viettää. Kesällä se päivästä päivään töissä käyminen ei tuntunut lähellekään niin raskaalta, kun valoa riitti jatkuvalla syötöllä.




Mutta tosiaan vaikka sen polkupyöränkin joutui pakkaamaan ihan liian aikaisin varastoon, olen silti yllättävän positiivisella tuulella tuon sään suhteen. Olkoon. Turha masentua asioista, joihin ei vaan voi yksinkertaisesti vaikuttaa sitten niin millään. Ja kuten nyt jokainen ehkä jo huomasikin, postauksen kuvat ei ole ihan eiliseltä. Taitaapa olla peräti reilun kuukauden takaa... niitä hetkiä, kun pääsee koiran kanssa lenkille uimarannalle ilman kaikenmaailman kieltojen tulvaa. Väittäisin mm. noiden lintujen sotkevan rantoja huomattavasti enemmän mitä koirat ikinä tekisivät, etenkin kun koirien jätökset mitä useimmiten kuitenkin pyritään omistajien toimesta keräilemään pois.

Joka tapauksessa, voi että Teté niin nauttii tuosta rannalla kävelystä ja lintujen perässä veteen kahlailusta. On se suloinen. Ja kyllä sitä itsekin tuolla syysauringon paisteessa mielellään useamman hetken tykkäsi viettää. Nyt ei ehkä enää niinkään. Kevättä odotellessa.




Mitäpä muuta, ei oikein mitään. Halloween juhlat tosiaan meni ja viimeisin viikko viikonloppu mukaan lukien on mennyt todella rauhassa, lähinnä taas arkisia asioita järkkäillen. Kaivelin varastosta muutaman vuoden takaiset joulukoristeet esiin ja kyllä sitä taas tuli haikea olo, kun käsiin sattui Vilin vanha tonttukauluri. Viimeistään koirien kokoeron huomasi, kun Teté hukkui kyseiseen vaatekappaleeseen. Harmi, olisi ollut suloista käyttää sitä Tetéllä, pitää ehkä ebaysta tilata joku pienen koiran tonttupuku Tetélle :'D 

Sellaista kunnon joulukuusta ei ole tullut koristeltua nyt useampaan vuoteen, mutta ikkunalle löytyi varastosta ainakin sellainen pieni valkoinen joulukuusi, ei kai sitä sen ihmeempiä lopulta tarvita. Ja saa nyt sitten nähdä hankitaanko myös äidin luokse joku kuusi jouluksi, onhan siinä aina oma fiiliksensä.



Joo, tulipa taas turhaa ainakin kuukauden liian aikaista lätinää, mutta jotenkin tuo ulkona oleva sää tuo väkisin tällaisen joulufiiliksen. Ja tietenkin kaikki kauppojen krääsät mitä taas on myynnissä joka paikassa. Kohta se joulu on. Pikkujoulut laitettiin kavereiden kanssa kalenteriin joulukuun viimeiselle viikonlopulle ja ebaysta lähti tilaus mistelinoksista - enkä edes tiedä mitä niillä teen, mutta ideana se on jotenkin hauska.

Astetta turhempi blogiteksti, palataan jollain järkevällä myöhemmin, ja nyt yritän käydä nukkumaan... venäytin eilen jotenkin oudosti niskan ja laitoin siihen äsken tiikeribalsamia (kun en omista mitään kipugeeliä), ettei se ihan jumiin menisi. Omalla tuurilla tuntuu se balsami polttelevan jo naamassa asti, kai tuli käsillä lähmittyä taas miten sattuu, kuinka sitä aina onnistuukin?

31 October 2016

Trick or treat?

Halloween! Se on niinkuin juuri tällä hetkellä juurikin käynnissä - kerrankin blogipostaus juuri eikä melkein ajankohtainen :D Ja huomenna on jo 1.11. Hyi, että on syksy hujahtanut ohi vauhdilla... En yleensä juurikaan halloweenia ole juhlinut, mutta pikkuhiljaa vuosi vuodelta se näyttää täällä Suomessakin nostavan suosiotaan kaikkien muiden kissan ristiäisten joukossa. Silti en millään usko, että näin ihan oikeana Halloween-päivänä kuitenkaan kovin moni on kyseistä juhlaa viettämässä, vaan monella ne juhlinnat osuivat vahvasti kuluneelle viikonlopulle. Kuten meilläkin. 

Tänä vuonna päätettiin siskon kanssa järjestää pienimuotoiset etkoilut meillä, ja mitä tarjoiluihin tuli, tietysti piti niissäkin sitä teemaa saada esille, joskin pientä lisähaastetta toi yksi vegaaniksi ilmoittautunut vieras (joka lopulta kuitenkin skippasikin itse bileet), mutta ihan kivasti sitä noita herkkuja väsäsi ilman mitään eläinperäisiä aineitakin - ja toisaalta tosi hyvä itsekin oppia enemmän ja enemmän vegaanimpaan suuntaan, vaikken siihen kyllä ihan täysin 100% varmaan koskaan pystykään... sen verran meinasi hermo mennä, kun jostain nomparellipurkeista tihrusti missä ei olisi mehiläisvahaa tai karmiinia, saati sitten kaikkia niitä kiellettyjä E-koodeja. Maito nyt tulee muutenkin ostettua nykyään kasvimaitona ja kermakin korvautuu helposti, eikä kanamuniakaan oikeasti tarvitse leipomisessa... mutta joo, nuo kaikki muut pikkutihrustamiset sitten meneekin jo itsellä aika yli. Voisin siis väittää olevani hyvin pitkälle tällainen pesco-semiovo-vegetaristi. Eli kala käy ja maitotuotteet joskus pienissä määrin, mutta muuten hyvin pitkälle kasvisruuilla mennään :)

Mutta tosiaan nyt tuli leivottua vegaanina 'mokkapala-muffinit', koristeltua Oreo-keksit ja väsäiltyä kirsikka-vadelma-kerrosshotit. Lisäksi Sini leipoi vegaanisia soijarouhe-sienipasteijoita ja Paula toi soijavartaita kaura-dipillä... ja tietenkin tietyt sipsit ja popparit oli myös vegaanisia. Ja hyvin maistui muillekin vieraille, vaikkei se ainut vegaani paikalle ilmaantunutkaan :D




Ja sitten tietenkin ne koristeet... Halloween on kuitenkin juhlana juuri sellainen, ettei niitä koristeita oikeasti pysty katselemaan sitä paria päivää pidempään, toisin kuin vaikkapa jonkun pikkujoulujen jälkeen, joten niissä mentiin hyvin pitkälle parinkympin budjetilla. Tietenkin tässäkin tapauksessa suurin osa koristeista oli sellaisia, jotka pystyi kivasti pakkaamaan piiloon odottamaan ensi vuotta, eli ei sentään ihan kaikki krääsä roskiin lentänyt heti seuraavana aamuna.

Tigerista sai paljon pienempää sälää todella edullisesti ja nuo verijälkitarrat taas löytyi Lidlistä. Lisäksi teippailtiin oviin sekä keittiön ja vessan lamppukupuihin punaista teippiä, jolla sai aika kivan valaistuksen aikaan. Niin ja lamppuun piti tietenkin laittaa hämähäkinseittiä, classic. Muovisia hämähäkkejä käytettiin niin koristeina kuin jääpalaoihinkin jäädytettynä ja satsumat oli ihan parhaita "minikurpitsoja", kun niihin piirsi tussilla naamat... kätevää.












Omaan asuun en lopulta juurikaan liikaa panostanut. Ostin vain tuollaiset kuvioidut sukkahousut ja päähän laitoin tuollaisen viime vuonna hankitun noitahatun. Mielestäni Halloween on nimenomaan sellainen karmivien asujen juhla ja itse en tykkää mistään liian pelottavasta... olisin halunnut olla joku Harry Potter -hahmo, mutta niidenkin lisenssiasut on aika kalliita, vaikka ihan vaan asustelinjalla meisikin. Ehkä ensi vuonna sitten :) Siskolle taas loihdin ihan vaan silmänrajaustussilla, mustalla luomivärillä ja huultenrajauskynällä tuollaisen 'el dia de muertos'-maskin, johon ainoastaan tuo valkoinen kasvomaali ostettiin erikseen. Ensi kertalaiseksi olen ihan tyytyväinen, tuollainen 'body-painting' on oikeasti aika hankalaa...



Sellaiset juhlat. Mites teidän Halloween kulki? :)

21 October 2016

Kirjasuositus: Suruton kaupunki

Olin yläasteella historiassa todella huono. Keskimäärin arvosanani taisi olla 6, kerran opettaja uhkaili jopa vitosella. Yhteiskuntaopista taisin saada peräti kasin, mutta jotenkin ei vain tuo historian opiskelu uponnut sitten niin yhtään. Lukiossa sain vahingossa täydellä tärppilukemisella ensimmäisen kurssin tentistä yhdeksikön, jonka jälkeen koin kokeisiin lukemisen jotenkin "velvollisuutena", koska en halunnut näyttää olevani yhtään huonompi, kuin mitä olin ensimmäisessä tentissä ollut - niinpä historian numeroni nousivat sinne tasaiseen kasiin lukiossa.

Joka tapauksessa uskon, että kaiken oppimisen pohjana on oikeasti aito kiinnostus asiaan, ja se kiinnostus ei todella tule pakottamalla. Siksi ehkä syy, miksi vedin kouluaikoina myös kielissä aika kehnoja numeroita, mutta kuitenkin myöhemmin päädyin sekä aktiiviseksi vaihtareiden tutoriksi, että vielä ulkomaille opiskelemaan.. Kaikelle tulee se aikansa. Niin sille historiallekin.

Vanhan blogin puolella hehkutin innostuneena joskus 2012 syksyllä hurahtamistani 1920-lukuun ja sitä myöten järjestämiini työpaikan pikkujoulukemuihin. Olin tuolloin vasta lukenut sellaisen hömppökirjain kuin "Twenties Girl", suomennettuna "Kevytkenkäinen kummitus". Niin ihana, ja ehdottomasti edelleen kaikista hömppäpokkareista se oma lempparini. Ja koska nyt monen mutkan kautta on tässä yhden työjutun ohessa on taas päässyt kiinni tuohon 20-luvun teemaan, olihan se tällainen viime keväänä julkaistu kirja pakko kotiuttaa.. Mikko-Olavi Seppälä - Suruton Kaupunki / 1920-luvun iloinen Helsinki.


Itse yritin ensin saada kirjan lainaan kirjaston kautta, mutta 94. sijalla olo ei kovin paljoa fiilistä tuonut, joten googlettelin kirjan netistä vajaan 28e hintaan ja postista se kolahti pari viikkoa sitten. Viikossa kirja oli luettu muutama kappale kerrallaan. 20-luku oli niin täynnä muutoksia Suomenkin siirtyessä modernimpaan maailmaan, joten on tavallaan tosi hauskaa, kun voi kaikkien tuttujen paikkojen ja rakennusten kohdalla päteä kaikenmaailman knoppitiedolla niiden historiasta tämän luettuaan :D

Jos siis Helsinki ja sen historia kiinnostaa, lue tämä. Jos 20-luku ja kieltolain aika kiinnostaa, lue. Jos ei, ehkä sitten kannattaa unohtaa. Mutta aivan ihana ja hyvillä kuvituksilla varustettu paketti kyseessä. Tykästyin, eikä harmita yhtään, että sen osti omaksi. Ja siihen 20-luvun työjuttuunkin palailen ehkä myöhemmin, ellette jo mahdollisesti arvaakin... :)

Kivaa viikonloppua kaikille!

15 October 2016

Coffee moment

Suomi on kahvinkulutuksen luvattu maa. Noin joka sadas kahvipapu päätyy Suomeen - siis kaikista maailman kahvipavuista. Aamu ei ala ilman kahvia, työpäivän alkuun on saatava kahvia, lounas päätetään kahviin, ja iltapäiväkin vaatii kuppinsa. Kakkua ei syödä ilman kahvia, juhlia ei ole ilman kahvia, eikä ole sellaista kyläilyä, etteikö vieraille tarjottaisi mahdollisuutta kahviin. Kahvi on vastaus moneen ongelmaan: oli sitten nälkä, jano, väsy, kylmä, kuuma, jumitus, päänsärky tai muuten vaan tylsää, kahvi korjaa kaikki fiilikset parempaan. Suurin osa treffikutsuistakin sisältää ehdotuksen kahvihetkestä, vaikka ne treffit päätyisivätkin olemaan jotain ihan muuta kuin kahvittelua. Kahvi käy kaikkeen. Ja kyllä, se maistuu myös minulle.

Oma kahvin kulutus heräsi ehkä hieman myöhään, sillä enpä muista teiniaikoinakaan vielä kovin mielelläni sitä juoda. YO-kirjoituksiin luin kofeiinitablettien voimalla, enkä kyllä muista edes Haaga-Helia aikoina ihan hirveästi kahviossa ravanneeni... vaikkakin väittäisin niiden olevan vuosia, jolloin se pikkuhiljaa alkoikin maistua. Ja nykyään, sitä menee ja paljon! Joskin en edelleenkään osaa juoda kahviani mustana, ihan jo siksi että se on mustana aina aivan liian kuumaa, ja toiseksi aika pahaa... Hollannissa Starbucks-kulutukseni oli huipussaan ja kotonakin kahvit olivat lähinnä omia latteluomuksia. Eikä se ole Suomessakaan oikeastaan muuttunut. Edelleen maitokahvi maistuu, ja nyt noiden soija- ja kauramaitojen "for professionals"-versioiden laskeuduttua kauppoihin, olen enemmän kuin onnessani. Parempia maitokahveja saa hakea - eikä tarvitse edes vatsavaivoista kärsiä.



Oma latte-lempparini on ehdottomasti "salted caramel"-versio, ja itse väsäilen maailman helpoimman kotitekoisen latten seuraavilla ainesosilla...

Eli kasvimaito lämpimäksi mikrossa, vedenkeittimellä vesi kiehuvaksi  ja espressojauhe mukin pohjalle odottelemaan. Vesi ylläripylläri kaadetaan espressojauheen päälle, minkä selaan laitetaan loraus 'salted caramel'-makusiirappia sekä ripaus suolaa maun mukaan (siinä siirapissa se ei mielestäni maistu tarpeeksi). Tämän jälkeen erillisessä kipossa vaahdotettu lämmin maito kaadetaan espresson päälle... ja sitten nautitaan. On hyvää! Tuollainen instant espresso -jauhe maksaa kaupassa n. 5-6e/purkki, soijamaito n. 2,5e/purkki, iso pullo siirappia about 10-12e, ja tuollaisen patterilla toimivan maidonvaahdottimen saa Ikeasta about eurolla. Halpaa kuin saippua, pitkällä juoksulla :D


Tietenkään tuollaisia makeita maitopläjäyksiä ei ihan joka päivä jaksa juoda, ja välillä tuonkin verran duunia yhden kahvin eteen tuntuu ihan liialta (etenkin aamuisin)... Joten, onhan se normaalikin kahvinkeitin kotona oltava. Ja onhan meillä ollutkin, Moccamaster, sellainen kultaisen värinen ruskeilla muoviosilla. Suoraan 70-luvulta. Oikeasti, minäkään en ole niin vanha kuin se kahvinkeitin!! Siksi koin vahvasti, että tässä vaiheessa olen oikeutettu ostamaan uuden laitteen, kun se kerta Hulluilla Päivillä oli niin kivasti tarjouksessa 119e. ...Voin sitten tällä samalla koneella keitellä kahvit, kun joskus jään eläkkeelle, jos tuon vanhan koneen elinkaareen on uskominen... 

Ja tosiaan toimiihan se vanhakin kone edelleen, mutta jotenkin kaipasin mallia, jossa suodatinsuppilolla (tippalukollisella sellaisella) on oma telineensä ja pannussa olisi se aromikansi (se meidän entinen oli sellainen kaikista yksinkertaisin malli, joten siihen ei saanut edes varaosina noita ominaisuuksia). Tietenkin sitten tätä keitintä ostaessa selvisi, että tämäkin malli oli sitten siitä normaalista riisutumpi versio, eikä noista ominaisuuksista siinä ollut kuin se hemmetin suppiloteline. Prkl. Mutta... tämä oli kuitenkin malli, johon sellaisen saisi ostettua, joten eikun ja Krunikan Cremaan ostoksille ja reilu parikymppiä lisää siihen suppiloon ja kanteen. Nyt minulla on Moccamaster, jossa on sekä tippalukollinen suodatinsuppilo, että se hemmetin aromikansi. Ja nyt jos tähän tarjouskeittimen ja varaosien yhteishintaan olisi laittanut vielä reilu parikymppiä lisää, olisi saanut jo sen perjantain hullaritarjouksessa olleen paremman mallin... mutta siinä olisi ollut automaattinen tippalukko ja niihin en luota sitten yhtään. Eli hyvä näin. Joskin tämä minun versio kaikilla noilla haluamillani ominaisuuksilla olisi ollut kuulemma tarjouksessa myös Sokoksella hintaan 129e. Että niin. Osta sitten muka Hullujen Päivien edullinen keitin ja maksa siihen varaosat, vaikka olisit voinut vaan hakea omasi Sokokselta paljon vähemmällä vaivalla ja rahalla. Kaikkea sitä.



No mutta toisaalta, jotenkin haluan uskoa, että kaikki tällaiset jutut tuppaa aina tasoittuvan ennemmin tai myöhemmin, välillä tulee takkiin ja välillä jää voitolle... tänään esimerkiksi myin vanhan Acnen kaulahuivini 30e kalliimmalla, mitä siitä joskus aikanaan itse maksoin (koska sen arvo on uutena noussut niin paljon), vaikka ostaja taasen sai sen vain 2/3 uuden hinnalla. Eli keittimessä jäi vähän niinkuin miinukselle, mutta huivista tuli takaisin. :D Näin se menee.

Että täällä tällainen perusbloggari nillittää puolen postauksen verran muutaman euron tappiota jonkun kahvinkeittimen kanssa. Väitän vahvasti, että ennen Hollannissa asumista tämä saituus ei todellakaan ollut näin avointa. Anteeksi siitä. Vielä muutama vuosi takaperin sitä esitteli täälläkin vasta shoppailtuja merkkilaukkuja ja muita asusteita, jotka nekin oli varmaan suurin osa laitettu luottokortin kautta menemään. Koska olihan se kuluttaminen niin "bloggaajaa". Piti olla merkkilaukkua ja huivia ja vaikka mitä, että kuului joukkoon. No en enää kuulu. Sori. Tai kyllä niitä laukkuja taitaa vielä pari löytyä, mutta moni on jo lähtenyt muussa rahantarpeessa kiertoon. Muutenkin tuntuu, että nykyään ostelee kaiken ajatuksella "miten tässä kestää arvo, jos sitä vaikka kyllästyykin...?". Tästä syystä esim. huonekalujen kohdalla yritän bongailla torista aina hieman elämää nähnyttä designia, jota voi sitten itse tuunailla ja nostaa kalusteen arvoa jonkin verran.. Surullista(ko?) :D 

No mutta anyhow. Postauksen piti kertoa miten tykkään kahvini juoda, mutta se muuttuikin tällaiseksi saiturin kahvikikkailutekstiksi ihan jo sieltä alkumetreiltä lähtien... Mitä sitä kahvilan kahviin euroja tuhlata, kun miltein samanlaisen saa tehtyä kotona. Ja tosiaan hyvään kahvinkeittimeen kannattaa satsata, ne kestää, kuten voi tuosta meidän vanhasta moccamasterista todeta :) 

Tällaista. Anteeksi. Palataan taas.

11 October 2016

Ivana Helsinki - "Animal Rights" SS17

Tätäkin aihetta olen jossain vaiheessa sivunnut, mutta varmaankin eniten hehkuttanut tuolla Instagramin puolella joskus elokuun alkupuolella. Kuten monet tietävätkin, meidän Teté on pieni rescue-koira Espanjasta, ja sitä myöten tulee itsekin seurattua paljon erilaisia rescue-ryhmiä facebookissa, ja sieltä sitten juurikin kesän lopulla bongasin, kun eräs toinen rescuen omistaja mainitsi Paola Suhosen hakevan sopivia rescueita uuden mallistonsa kuvauksiin! No eipä mennyt montaa hetkeä, kun jo meiliä Ivana Helsingille kirjoittelin kera Tetén kuvien ja muutaman päivän päästä koittikin sitten itse kuvaukset...





Itsekin joskus kymmenisen vuotta takaperin olen oman mallikansion kuvauttanut, joten tulihan tässä naurettua muutamaankin otteeseen, että näin se äiti toteuttaa omia "menetettyjä unelmiaan" oman lapsensa kautta :'D Olen aina kauhuissani katsonut niitä kaikenmaailman lapsimallimissiohjelmia ja miettinyt mitä hemmettiä niiden äitien mielessä pyörii, kun ei anna lapsiensa elää normaalia lapsuutta... ja nyt sitten itse ihan fiiliksissä niiiiin ylpeänä omasta karvapallosta, kun se tuolla kameroiden edessä poseerasi, haha! No ok, ehkä se ei ole ihan sama tilanne, mutta kuitenkin. Nauratti.

Kuvauksista sain vaivanpalkaksi sellaisen ison Ivana Helsingin kangaskassin, joka onkin kokonsa puolesta ollut kauppareissuilla erittäin ahkerassa käytössä. Kuosin sai valita itse, otin sellaisen Bambin (olisi ollut myös kissan sekä radion kuvilla vaihtoehdot). Niin ja Tetékin sai kaulaansa tuollaisen muumikuosisen huivin <3 En kestä.



Kyseessä oli siis Iivana Helsingin kevät-kesä 2017 malliston kuvaukset, joiden teeman on yksinkertaisesti eläintein oikeudet. Ei siis sinäänsä yllättänyt, että Ivana Helsinki esitteli tuon mallistonsa ensimmäistä kertaa juurikin viime lauantaina järjestetyssä Rescue Päivässä Helsingin Kattilahallilla. Paola ei itse tuolla paikalla tuolloin ollut, mutta kuten jo kuvauksissa hänet tavatessani totesin, on vaan niin mieletöntä, että tällaiset merkit, joilla näkyvyyttä on, ajavat asioita, jotka todella sitä näkyvyyttä kaipaavat.

Paljon mallistossa oli tuota Ivana Helsingille tyypillistä kevyttä ja väljää kesämekkoa, mutta oli siellä muutamia todella mielenkiintoisia ja poikkeaviakin kappaleita. Itse ihastuin erityisesti yhteen simppeliin mustaan pitsihihaiseen yläosaan ja jostain syystä en millään pääse yli sellaisen hempeän vaaleanpunaisen koirien kuvilla printatun bomber-takin... siinä oli jotain :D



Kaikkea sitä. Kevättä odotellessa siis :) Pari pikkuista laukkua onkin tullut merkiltä tässä loppukesästä ostettua, mutta ehkä sitten seuraavaksi joku vaate. Katselin kyllä pitkään yhtä sellaista kivaa hametta juurikin tuolla Rescue Päivässä, mutta sain kuin sainkin pidettyä itseni kurissa. En tarvitse yhtään uutta hametta tässä vaiheessa... mutta bomber-takkia en kyllä omista, ehkä sellainen sitten keväällä ;) Katsotaan.

9 October 2016

Finlaysonin tehtaalla.

Voi häpeä mitä kaikkea tuonne luonnoksiin onkaan jäänyt. Tämän postauksen kuvat on karkeasti noin about vuoden vanhoja, mutta juurikin niiden syksyisyyden takia ei postaus millään sopinut enää kevättalvelle, saati sitten kesälle, joten hei jos vaikka nyt! Ja toisaalta, eipä tämänkään postauksen aihetta ole aika syönyt. Tehdas on edelleen paikallaan ja tuskinpa näyttelynkään sisältö on juuri muuttunut.

"Finlaysonin puuvillatehtaan perusti James Finlayson 1820. Tehdas oli pitkään suomalaisen teollisuustoiminnan esikuva ja merkittävin työllistäjä. 1870-luvulla Suomen teollisuustyöntekijöistä joka neljäs kävi Finlaysonilla töissä.

Finlayson oli 1920-luvulle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Finlaysonin alue kasvoi 1800-luvun lopussa pienoisvaltioksi kaupungin sisällä. Tehtaan työntekijöiden oli helppo samaistaa itsensä finlaysonilaisiksi. Tehtaalla oli oma koulu, sairaala, poliisi ja kauppa sekä raha.

Ensimmäinen täysmetallinen vesipyörä ja sähkövalo otettiin Suomessa ensimmäiseksi käyttöön Finlaysonilla. Lisäksi yritys rakensi 1870-luvulla Pohjois-Euroopan suurimman katetun tilan, Plevna -nimisen kutomon.

Nykyään Finlaysonin teollinen toiminta keskittyy kaupungin ulkopuolelle. Finlaysonin alue toimii edelleen vilkkaasti. Alueella on esimerkiksi uusmedia-ja tietotekniikka-alan yrityksiä sekä ravintoloita. Liikekeskus Siperia avattiin 2001 vanhan kunnostetun kehräämön massiivisiin tiloihin. "(Lähde)








Vierailin tosiaan tuolloin viime vuoden marraskuussa serkkujeni luona Kangasalla ja siinä samassa tuli ensimmäistä kertaa koskaan käytyä myös tuolla Finlaysonin alueella. Oli kyllä todella mielenkiintoinen tuo museo ja muutenkin koko tuo tehdasalue jollain tapaa tosi tunnelmallinen. Etenkin juuri tuohon pimeään vuodenaikaan. Lisäksi alueella on tosiaan nykyään vaikka millä mitalla erilaisia ravintolapalveluita ja muuta vapaa-ajantarjontaa, mutta tosiaan jos pinellä budjetilla menee, tuollaiset ilmaiset museomahdollisuudet on kyllä aina ehdottomasti kannattavia katsoa läpi :)

Ja tottakai itse innoistuin suuresti museon tarjoamasta "museosuunnistuksesta", joka lupasi oikean vastauksen löytäjälle peräti pienen palkinnon kassalta... Joskin tuolloin palvellut kassahenkilö tunsi tarpeelliseksi todeta, että oikeastaan suunnistus on tarkoitettu lapsille, mutta ojensipa kuitenkin palkkioksi sellaiset jouluiset tikkarit. Ja pöh. En ole koskaan ymmärtänyt miksei tuollaisia aktiviteetteja voisi suunnata myös aikuisille? Huomioon ottaen kuinka pieni prosentti nuorista aikuisista muutenkaan kokee museoita mitenkään liian mielenkiintoisina...





Ja viimeisen kuvan pirtelö ei liittynyt museoon, vaan oli jälkkäri kyseisellä alueella sijaitsevasta amerikka-teemaisesta ravintolasta. Älkää kysykö nimeä, en muista. Mutta oli hyvää, ja kokonaisuudessaa sitä edeltävä museokierros erittäin mukava kokemus. Finlaysonin tehtaanmyymälä tosin oli iso pettymys ainakin tällaiselle, joka aina kuvittelee löytävänsä isompiakin alennuksia tuollaisista paikoista. Eipä tullut ostettua mitään. Mutta museo oli jees. Menkää ja kokekaa, jos Tampereelle päin satutte :)

Nyt menen pelastamaan suklaakakun uunista... näinköhän ehti jo kärähtää. Palataan!