30 September 2016

30/9

Huomenta! Ajastan suosiolla tämän postauksen perjantaiaamulle, koska nyt on taas niin myöhä... Nukahdin 23 pintaan sohvalle katsottuani yhden maailmankaikkeuden vaivaannuttavimmista treffiohjelmista, "kissbanglovemikäliesuomen", ja siirryin Tetén iltapissatuksen jälkeen suoraan sänkyyn ajatuksella oikeasta unirytmistä. Mutta nyt sitten taas alkoi työjutut pyörimään mielessä enkä saa unta,  tuntuu, että oma ideapankki on ihan tyhjä ja stressaan taas miljoonasta asiasta samaan aikaan... Ja yleensä en stressaa, koska en koe sitä millään tavalla auttavaksi asiaksi.

Anyhow, viikonloppu olisi taas käsillä ja tosiaan vaikka viime lauantaina kovasti mainostin lähteväni ulos, kariutui tuokin ilo sitten kaverin sairasteluun ja omaan nihkeyteeni, kun ei vaihtoehtoiset bileet houkuttaneet. Eli eipä tullut siitä bileviikonloppua ei. Josko vaikka tänä viikonloppuna toisin, saa nähdä.




Viikonloppu ja itseasiassa tämä koko alkuviikko koostui lähinnä tästä... Arjesta, vähän töistä ja Tetén kanssa hengailusta. Jos joku koira tykkää katsella lintuja niin tuo. Teté voisi jumittaa tuntikaudet Töölönlahdella vain tuijottelemassa. Sympaattinen otus.

Ja nyt oikeasti ei hemmetti tätä mun läppäriä... Kuten varmaan joskus ikuisuus sitten mainitsinkin, tässä koneessa on tuo näyttöpaneeli hajalla ja u-kirjain irti. Nyt on myös akku alkanut reistaamaan ja herjaa jatkuvasti, että se pitää huollattaa. Akun varaukset ei yksinään kestä mitään, mutta virtalähteessäkin ollessaan se latailee itseään aika satunnaisesti ja vaikka kuvake näyttää latautuvaa, se saattaa silti pudota yllättäen 60%:sta 4%:een, ja sitten taas alkaa latailemaan ylöspäin. Niin outo. Lisäksi koneen laturinjohto sanoi itsensä irti ihan äskettäin ja jouduin ottamaan käyttöön vanhan johdon, jonka luulin olevan tuota "uuttakin" huonommassa kunnossa. Noh, se ainakin lataa, edes hetkittäin. Ja tosiaan tuo piuha on tuettu kiinni koneeseen sähköteipillä, jotta se lataus ei katkeaisi ainakaan vahingossa tai mitään. Todella ärsyttävää, koska kone itsessään ei hidastele ja pelaa muutenkin mitä mainioimmin, mutta sitten se alkaa tällein ulkoisesti menemään ihan palasiksi... Voi että olisi uusi kone tarpeen...

No mutta. Täytyy yrittää kestää. Kivaa viikonloppua ja palataan taas :)

24 September 2016

You're never too old.

...ainakaan mitä tulee Linnanmäkeen. Tässä on tainnut mennä oikeasti aivan liian monta kesää, etten ole tuossa viereisessä huvipuistossa käynyt. Jotenkin sitä on miettinyt, ettei niistä laitteista saa kuitenkaan niin paljoa enää irti ja rannekeetkin maksaa ihan liikaa, jonoista puhumattakaan. Noh, tänä kesänä olin jo päättänyt, että josko sitten nyt, mutta tämäkin vain venyi ja venyi, kunnes siskon kaveri kertoi, että heillä oli duunipaikalla "lintsipäivä" (tai no aamupäivä), jolloin mukaan pääsisi myös kaveri. Koska olin siskolle ja hänen kaverilleen kesän myötä järjestänyt sisäänpääsyjä useimmillekin keikoille ja tapahtumiin työni puolesta, järjesti tämä kaveri sitten asiat niin, että sai kuin saikin mukaan ottaa useamman kaverin mukaan noihin Lintsin huvituksiin. 

Epäilin vahvasti, etten jaksaisi laitteissa paria enempää mennä, mutta pakko myöntää, että kolmen tunnin aika loppui ihan liian nopeasti kesken, eikä se saldoksi jäänyt seitsemän laitetta tuntunut yhtään riittävältä... Jos jotain tuo päivä siis varmisti niin sen, että ehdottomasti täytyy mennä taas ensi kesänä, ja tosiaan ei enää pienintä epäilystäkään ottaakko laitelippuja vai ranneke - todellakin ranneke. Niin kivaa oli!



Vähän kyllä kuvat toistaa itseään, kun jokaisessa lasit päässä ja muutenkin look jotenkin tuollainen juice, kun hiuksetkin tuollaisella bad-hair-day-nutturalla. Taisi tässä kyllä olla hieman edellisen illan skumpat aiheuttamassa jonkinlaista oloa, että ehkä siitäkin syystä pysyneet ne lasit tiukasti naamalla... :D Mutta joo, eipä se silti vienyt liikaa fiilistä laitteissa kieppumiselta, kivaa oli kuten näkyy. 

... tosin noista laseista tulikin mieleen. Ostin nuo kyseiset blehat kaksi vuotta sitten (miten siitä voi olla jo kaksi vuotta?!?!), kun päätin palkita itseni maisterivuoden alkuun pääsystä (jos joku vielä muistaa ne kaameat tilastotieteen teoriakoeuusinnat). Silloin samaan konkurssiin ostin itselleni myös ihanat Massimo Duttin nahkasaappaat, jotka tänään kaivoin taas näin syksyn lähestyessä kaapista esille. Ja itse olen niin hölmön sentimentaalinen, etenkin mitä joihinkin vahvan tunnejäljen omaaviin tavaroihin tai asioihin tulee, että saatan jäädä todella pitkään vaan miettimään ja haaveilemaan jotain omiani, kun ne tulevat vastaan. Tämä ei päde tosiaan kaikkiin tavaroihin, ja huomasin tuossa kesällä tällaista karkeaa "konmaria" suorittaessani, että nyt sitä vihdoinkin on kasvettu tiettyjen aikojen yli, kun oikeasti tuli annettua eteenpäin aivan tajuton kasa mm. viisi vuotta sitten päättyneen parisuhteen aikaisia esineitä (- ja älkää ymmärtäkö tätä väärin - en tosiaan ole ollut kiinni siinä parisuhteessa viittä vuotta, mutta jotenkin on aikaisemmin halunnut säilyttää vaikka jotain Thaimaasta ostettua norsupehmolelua, koska se nyt vaan oli muisto kivasta reissusta). Mutta nyt jotenkin huomaa, että noihinkin tavaroihin on alkanut tulla sellainen päinvastainen kuin "aika kultaa muistot"-fiilis, ennemminkin "aika ruostuttaa muistot"-fiilis, eikä se pehmolelunorsu nyt enää tunnukaan miltään. 



Toisaalta tähän myös kontrastina edelleen omistan ison laatikon teini/lukioaikaisia krääsätavaroita, joihin nyt vaan sattuu liittymään tosi kivoja muistoja ja niistä en kyllä kaikista luovu koskaan. Osa kyllä lähti nyt viimein roskiin, mutta usea jäikin. Mutta se mikä tässä koko jutussa nyt oli pointtina, niin on hassua näin reilu vuoden Hollannista paluun jälkeen huomata, että jotenkin ne tunteet ja fiilikset noihin Hollannin opiskeluajan asioihin, tavaroihin ja muistoihin on juuri nyt todella pinnassa. En osaa selittää sitä fiilistä, mutta eilen esim. yhdessä projektipalaverissa, kun ääneen pohdin tulevaisuuden suunnitelmiani ja väläyttelin sitä, että olen Hollannistakin katsellut töitä, se jotenkin vihlaisi. Ehkä siksi, että vaikka edelleen ajattelen Hollantiin takaisin muuton ja siellä työskentelyn mahdollisena, koko ajan enemmän ja enemmän rakennan elämääni Helsingissä... etenkin kun miettii töiden osalta - ilmoittauduin kuukausi takaperin hollanninkielen nettikurssille, mutta arvatkaapa vain kuinka paljon sitä tuli sitten lopulta opiskeltua? Aivan. Ei juuri yhtään. Materiaalit on kyllä olemassa ja voin palata niiden pariin ihan milloin haluan, mutta jotenkin nyt vain välttelen koko ajatusta. Jotenkin tuntuu niin turhauttavalta edes etsiä jostain Damista töitä, kun mitään perustoimistoduunia ei tosiaan haluaisi, kun niiden palkat on todella huonot ja asuminen ko kaupungissa aivan sairaan kallista. Sitten taas ne enemmän omat duunit vaatii paikallisen kielitaidon, ja jotenkin en edes tiedä jaksanko tässä vaiheessa enää nähdä vaivaa asian eteen..? Yksi hollantilainen tuttava tuossa vaan taas puhelimessa kyseli, että olenko vielä katsellut sieltä töitä ja jotenkin tuntuu jo itsellekin paha sanoa, etten olisi, että enpä taida enää kovin vakavissani niitä edes haluta. Niin karua kuin se onkin. En tiedä, ärsyttävää. 

Ja niin, tosiaan taas lähti teksti hieman rönsyilemään, mutta jos palataan noihin aurinkolaseihin ja saappaisiin, niin toinen yksi tosi tyhmä juttu on konetta ihan turhaan täyttävät opiskeluihin liittyvät tiedostot ja ohjelmat. Tai no ei ne isoa tilaa vie, mutta ihan jo visuaalisesti tuossa siivosin tuota selaimen kirjanmerkkipalkkia ja jostain syystä en sitten vaan millään henno poistaa tuota NHTV-kansiota, joka on täynnä ties mitä täysin toimimattomiakin koulun portaalilinkkejä sun muita. Koska olen tällainen. Tammikuussa 2013 jätin puhelimen selaimeen auki Hollannin reissun jälkeen NS:n juna-aikatauluhaun, ja jostain syystä en sulkenut tuota välilehteä useaan kuukauteen. Lopulta päätin pitää sen siellä auki niin kauan, kunnes opinnot on vahvistunut ja tiedän muuttavani Hollantiin. Ja niinhän siinä kävi, että sillä samalla välilehdellä etsin lopulta junia sinä päivänä, kun matkalaukkuineni olin matkalla Bredaan. Ihan tyhmiä juttuja, kun tällain miettii, mutta ehkä noissa kirjanmerkeissä sun muissa säilötyissä kuiteissa ja karnevaalipoleteissa on vaan se ajatus, että eihän sitä koskaan tiedä vaikka vielä mieli muuttuisi... :D 



Ja kuten viimeksi tuli mainittua siitä, että näitä omia postauksia tykkään vuosien takaa selailla, en edes aloita siitä kuinka moniksi tunneiksi olen tuohonkin touhuun uppoutunut :'D Sanokaa, että tällaisia pipipäitä on muitakin? Joka tapauksessa, etenkin tällaisina hetkinä, kun alkaa tosissaan pohtimaan, että mitä sitä nyt seuraavaksi tekisi, sitä vaan uppoutuu näihin juttuihin. Enää ei onneksi ainakaan se parin vuoden takainen kamala ikäkriisi paina, eli jostain stressistä on sentään päästy eroon, mutta kyllä sitä silti aina välillä tulee mietittyä ja punnittua niitä omia valintoja useampaan otteeseen. Koska itse en tosiaan kuulu niihin ihmisiin, joilla on joku selkeä viiden vuoden suunnitelma. Itselläni ei ole pienintäkään aavistusta, mitä teen ja missä olen viiden vuoden päästä - eikä se edes juuri stressaa. Joskus stressasi, ei enää. Mitäpä sitä liikaa miettimään asioita, jotka elävät omaa elämäänsä, kyllä ne sitten menevät niinkuin on tarkoitettukin. Toivottavasti :)

Nyt nukkumaan ja huomenna (eli tänään) illalla katselemaa kavereiden kera jotain yöelämää! Syksyn tullen alkaa taas ihmisiäkin liikkumaan, ja itselläkin on kiireisen kesän jälkeen enemmän aikaa.

... oletteko muuten huomanneet tinderissä sen ihme social/party-sovelluksen? :D Kokeiltiin sitä siskon kanssa viime vkloppuna ihan läpällä, joskaan ilman minkäänlaista lopputulemaa. Mutta esim. jossain lomamatkallahan tuo voisi olla tosi hauska tapa tavata porukkaa ilman mitään tympeää "deittailu"-hommaa, se on jotenkin niin kulunutta. No joo, tulipa vaan siis mieleen tuosta ulos menosta, ei muuten.

Että sellaista, nyt nukkumaan. Palaillaan taas :)

20 September 2016

Kohti syksyä.

Muutama päivä sitten siskoni ystävä tiedusteli siskoltani ehdotuksia ristiäislahjaksi. Lahjan piti olla jotain jolla on tunnearvoa ja joka säilyy, jotain mikä ei ole peruskummilusikka, ja jotain mikä olisi budjettiystävällistä. Siskoni totesi ystävälleen, että pieni hetki, kysyn Virpiltä. Mietin hetken, ja lopulta lähetin siskoni kautta tälle ystävälle linkin blogini postaukseen unisiepparista. Oli kuulemma ihan mielettömän hyvä idea. No niinhän se onkin, vaikka itse sanonkin - onneksi olin kirjoittanut asiasta kuvituksella tarkat ohjeet, tulipahan käyttöön.

Tänään yritin taasen yritin etsiä siskolleni jotain Hollannin ajan baarikuvaa (sellaista clubilla pyörineen oikean kuvaajan ottamaa kuvaa), mutten kyllä millään löytänyt kyseistä postausta, vaikka tiedän, että se on jossain olemassa. Kuitenkin, jos tuosta edellisestä mainitsemastani postauksesta oli hyötyä siskoni kaverille, tästä pienestä sukelluksesta Hollannin postauksiin oli taasen hyötyä minulle... Miksi hemmetissä olen heivannut tämän blogin niin sivuun? En missään nimessä enää kirjoita tätä millään tasolla "kaupallisesti", en ole kirjoittanut enää ikuisuuksiin, mutta miksi ihmeessä se on jäänyt kokonaan?? 





Jollain tasolla sitä vuosien varrella asetti itsellensä jonkinlaisia tavotteita siitä, millaisia blogipostausten pitää olla. Koska olihan tämä jossain vaiheessa jonkinlainen "parempi" lifestyleblogi hienoissa portaaleissa, mutta sitten kun mukaan tuli se jonkinlainen pakko vääntää sitä tekstiä, ei homma enää kulkenutkaan. Tai kulki, itseasiassa kulki pitkäänkin, mutta sitten kun se hyytyi ja portaalit jäi, en enää osannutkaan kirjoittaa. Vaikka juuri luulin, että nyt se vapaus taas vihdoin koittaa, kirjoitan kaikkea mitä haluan ilman yhtäkään ylimääräistä mainosta ja yhteistyökuviota... mutta ei, sitten aloin tuijottaa lukijamääriä ja jossain vaiheessa koin, ettei blogilla ole tarkoitusta, jos lukijamäärät laskee. MIKSI? 

Koska alunperinhän tämä oli se oma juttu. Se päiväkirjan korvike, ja nyt todella taas noita opiskeluaikojen juttuja lukiessa iski se fiilis - ihanaa, että olen kirjoittanut näitä juttuja ylös!!!! Kuinka kiva onkaan lukea noita merkintöjä näin jälkikäteen, ihan mielettömän hyvä fiilis... joskin taas itkin Vilistä kertovaa postausta, ja samalla mietin kuinkakohan moni noista kyseiseen postaukseen kommentoineista ihanista lukijoista edes vaivautuu täällä käydä katsomassa, olisiko mitään uutta ilmestynyt. Tuskin kovin moni, mutta onko se lopulta enää se pääasiallinen tarkoitus, kirjoittaa muille, kun itse saa niin isoja fiiliksiä omista vanhoista jutuistaan?








Kaikessa blogihiljaisuudessaan tämä kesä on ollut ihan jees, monellakin tapaa. Muista kesistä poiketen olen ollut koko kesän töissä ja iholtani kalpeampi kuin koskaan ennen syyskuussa, mutta jostian syystä se ei vaivaa yhtään niin paljoa, kuin se olisi vielä muutama vuosi takaperin vaivannut. Olin kesän töissä Helsingin Casinolla partner managerin roolissa vuorotteluvapaan sijaisena, ja vaikka pesti oli lyhyt, oli kesä kyllä todella kiva! Sain tehdä sitä mistä todella nautin, tapahtumia, ja vielä huipputyyppien seurassa. Sain tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja opin todella paljon uutta niin itsestäni kuin koko tapahtumatuotannosta, ja pääsin ensimmäistä kertaa soveltamaan koulussa oppimiani taitoja myös työelämään.

Kesän aikana näin myös paljon ystäviäni, juhlin yhden ihanan häitä, nautin Tetén seurasta ja kokeilin elämää kahden koiran kanssa. Viimeisimmän suhteen totesin, ettei elämäntilanteeni (ainakaan vielä) ole sille valmis - kaksi koiraa ei mene siinä missä yksi, vaan se on oikeasti tupladuuni ja sai myös kyseenalaistamaan taitoni "äitinä"- jatkuvaa riehuvien lasten komentamista... Romeo vietti meillä kotihoitolapsena viikon verran, kunnes jo niinkin pikaiseen löysi pysyvän kodin Mikkelistä erään mukavan rouvan luota. Viikko on lyhyt aika, mutta kyllä siinä muutaman kyyneleenkin vuodatti, kun heipat sanottiin... oli se ihana poika, mutta nyt on tyypillä kyllä hyvät oltavat uudessa kodissa ja useaan otteeseen olemme kuulumisia sieltä saaneet. Jos joku siis adoptiokoiraa miettii, tuo väliaikaisen kotihoitopaikan tarjoaminen rescue-koiralle on kyllä todella opettavainen ja hieno kokemus. Siitä saa aika hyvän kuvan hommasta... ja ainakin nyt itse tiedän, etten ihan heti toista koiraa tähän elämäntilanteeseen hanki, vaikka tekisin mieli pelastaa ne kaikki.

Rescue-koiriin liittyen myös, loppukesä tarjosi myös hauskan kokemuksen muodin parissa, kun Teté pääsi poseeraamaan Ivana Helsingin uusimman malliston katalogikuviin. Paolan kanssa jutellessa tuli kyllä hyvä fiilis siitä, miten hienosti suunnittelija käyttää mallistoaan tuodakseen esille eläinten oikeuksia ja etenkin juuri tässä tapauksessa kaltoin kohdeltuja koiria. Kuvauksista saimme palkkioksi hyvän mielen, uuden ostoskassin ja Tetélle huivin kaulaan. Ja pakko myöntää, että myöhemmin kesällä olen ensimmäistä kertaa myös käynyt shoppailemassa Ivana Helsingiltä yhden laukun sekä pienen kukkaron... tuntuu huomattavasti kivemmalta asioida firmassa, jonka tietää seisovan arvomaailmaltaan samoilla lähtöviivoilla.






Kesän aikana olen myös huomannut, että mitä enemmän tekee asioita, joista tykkää, sitä enemmän myös jaksaa tehdä niitä. On ollut aikoja, kun en oikeasti ole käsittänyt ihmisiä, jotka ovat sanonneet tykkäävänsä työstään. En ole voinut ymmärtää, miten joku voi nauttia päivistään toimistolla, kun itse on lähinnä tuijottanut kelloa ja odottanut pääsyä kotiin. Tämän kesän aikana väitän olleen muutamia viikonloppuja, kun odotin alkavaa työviikkoa, tai nautin suunnattomasti viettäessäni muutaman perjantai-illan töiden parissa... ihan vaan, koska se oli niin hauskaa. Siinä ohessa sitä energiaa riitti myös paljoon muuhunkin. Innostuin mm. KonMarin myötä siivoamaan vaatekaappejani ja kävin vihdoinkin läpi varaston muuttolaatikot ja lahjoitin lähes kaiken enemmän tai vähemmän turhan Kulkureiden kirppikselle myytäväksi. Lisäksi olen kovasti fiilistellyt tätä viimeisintä sipsikaljavegaani-ilmiötä, ja itsekin kokeillut niin kotona kuin ravintoloissakin täysin vegaaneja aterioita (yksi esimerkkikuva yllä on nuo kotitekoiset bataattiburgerit oumphilla ja vegejuustolla)... ihan superhyvää. Kotona käytettävistä peruselintarvikkeista on tätä myöten mm. juusto ja kahvimaito vaihtuneet noihin kasvistuotteisiin ihan vaan koska ne on myös sen eettisyytensä lisäksi ihan superhyviä. Hienoja trendejä nämä tällaiset. 

Mutta palaten tosiaan tähän duunihommaan, kesä päättyi virallisesti itselleni siihen, kun reilu viikko sitten jätin avaimet toimistolle ja polkaisin viimeisen kerran Mikonkadulta kotia kohti. Nyt on taas vuorossa muutama rauhallisempi viikko, mutta onneksi viime keväinen aktiivisuus mahdollisesti palkitaan ainakin jossain muodossa, sillä olen tässä hieman jo pohjustellut tulevaa syksyä jonkinlaisten projektien osalta... ja edelleen näyttäisi siltä, että työ tulee olemaan juuri sitä mitä sen pitääkin, kivaa :) Saa nähdä mitä syksy tuo tullessaan. 

Oli miten oli, nyt kun aikaa on taas hiukkasen enemmän, yritän ihan jo itseni takia purkaa tänne blogin puolelle kesän parhaita paloja vielä kun ne ovat jollain tasolla tuoreessa muistissa. Palataan asap. Tällä kertaa lupaan, että näin on... ja toivottavasti täällä vielä edes muutama vanha lukija on jaksanut mukana pysyä. Parannusta on luvassa.