Monday, 31 October 2016

Trick or treat?

Halloween! Se on niinkuin juuri tällä hetkellä juurikin käynnissä - kerrankin blogipostaus juuri eikä melkein ajankohtainen :D Ja huomenna on jo 1.11. Hyi, että on syksy hujahtanut ohi vauhdilla... En yleensä juurikaan halloweenia ole juhlinut, mutta pikkuhiljaa vuosi vuodelta se näyttää täällä Suomessakin nostavan suosiotaan kaikkien muiden kissan ristiäisten joukossa. Silti en millään usko, että näin ihan oikeana Halloween-päivänä kuitenkaan kovin moni on kyseistä juhlaa viettämässä, vaan monella ne juhlinnat osuivat vahvasti kuluneelle viikonlopulle. Kuten meilläkin. 

Tänä vuonna päätettiin siskon kanssa järjestää pienimuotoiset etkoilut meillä, ja mitä tarjoiluihin tuli, tietysti piti niissäkin sitä teemaa saada esille, joskin pientä lisähaastetta toi yksi vegaaniksi ilmoittautunut vieras (joka lopulta kuitenkin skippasikin itse bileet), mutta ihan kivasti sitä noita herkkuja väsäsi ilman mitään eläinperäisiä aineitakin - ja toisaalta tosi hyvä itsekin oppia enemmän ja enemmän vegaanimpaan suuntaan, vaikken siihen kyllä ihan täysin 100% varmaan koskaan pystykään... sen verran meinasi hermo mennä, kun jostain nomparellipurkeista tihrusti missä ei olisi mehiläisvahaa tai karmiinia, saati sitten kaikkia niitä kiellettyjä E-koodeja. Maito nyt tulee muutenkin ostettua nykyään kasvimaitona ja kermakin korvautuu helposti, eikä kanamuniakaan oikeasti tarvitse leipomisessa... mutta joo, nuo kaikki muut pikkutihrustamiset sitten meneekin jo itsellä aika yli. Voisin siis väittää olevani hyvin pitkälle tällainen pesco-semiovo-vegetaristi. Eli kala käy ja maitotuotteet joskus pienissä määrin, mutta muuten hyvin pitkälle kasvisruuilla mennään :)

Mutta tosiaan nyt tuli leivottua vegaanina 'mokkapala-muffinit', koristeltua Oreo-keksit ja väsäiltyä kirsikka-vadelma-kerrosshotit. Lisäksi Sini leipoi vegaanisia soijarouhe-sienipasteijoita ja Paula toi soijavartaita kaura-dipillä... ja tietenkin tietyt sipsit ja popparit oli myös vegaanisia. Ja hyvin maistui muillekin vieraille, vaikkei se ainut vegaani paikalle ilmaantunutkaan :D




Ja sitten tietenkin ne koristeet... Halloween on kuitenkin juhlana juuri sellainen, ettei niitä koristeita oikeasti pysty katselemaan sitä paria päivää pidempään, toisin kuin vaikkapa jonkun pikkujoulujen jälkeen, joten niissä mentiin hyvin pitkälle parinkympin budjetilla. Tietenkin tässäkin tapauksessa suurin osa koristeista oli sellaisia, jotka pystyi kivasti pakkaamaan piiloon odottamaan ensi vuotta, eli ei sentään ihan kaikki krääsä roskiin lentänyt heti seuraavana aamuna.

Tigerista sai paljon pienempää sälää todella edullisesti ja nuo verijälkitarrat taas löytyi Lidlistä. Lisäksi teippailtiin oviin sekä keittiön ja vessan lamppukupuihin punaista teippiä, jolla sai aika kivan valaistuksen aikaan. Niin ja lamppuun piti tietenkin laittaa hämähäkinseittiä, classic. Muovisia hämähäkkejä käytettiin niin koristeina kuin jääpalaoihinkin jäädytettynä ja satsumat oli ihan parhaita "minikurpitsoja", kun niihin piirsi tussilla naamat... kätevää.












Omaan asuun en lopulta juurikaan liikaa panostanut. Ostin vain tuollaiset kuvioidut sukkahousut ja päähän laitoin tuollaisen viime vuonna hankitun noitahatun. Mielestäni Halloween on nimenomaan sellainen karmivien asujen juhla ja itse en tykkää mistään liian pelottavasta... olisin halunnut olla joku Harry Potter -hahmo, mutta niidenkin lisenssiasut on aika kalliita, vaikka ihan vaan asustelinjalla meisikin. Ehkä ensi vuonna sitten :) Siskolle taas loihdin ihan vaan silmänrajaustussilla, mustalla luomivärillä ja huultenrajauskynällä tuollaisen 'el dia de muertos'-maskin, johon ainoastaan tuo valkoinen kasvomaali ostettiin erikseen. Ensi kertalaiseksi olen ihan tyytyväinen, tuollainen 'body-painting' on oikeasti aika hankalaa...



Sellaiset juhlat. Mites teidän Halloween kulki? :)

Friday, 21 October 2016

Kirjasuositus: Suruton kaupunki

Olin yläasteella historiassa todella huono. Keskimäärin arvosanani taisi olla 6, kerran opettaja uhkaili jopa vitosella. Yhteiskuntaopista taisin saada peräti kasin, mutta jotenkin ei vain tuo historian opiskelu uponnut sitten niin yhtään. Lukiossa sain vahingossa täydellä tärppilukemisella ensimmäisen kurssin tentistä yhdeksikön, jonka jälkeen koin kokeisiin lukemisen jotenkin "velvollisuutena", koska en halunnut näyttää olevani yhtään huonompi, kuin mitä olin ensimmäisessä tentissä ollut - niinpä historian numeroni nousivat sinne tasaiseen kasiin lukiossa.

Joka tapauksessa uskon, että kaiken oppimisen pohjana on oikeasti aito kiinnostus asiaan, ja se kiinnostus ei todella tule pakottamalla. Siksi ehkä syy, miksi vedin kouluaikoina myös kielissä aika kehnoja numeroita, mutta kuitenkin myöhemmin päädyin sekä aktiiviseksi vaihtareiden tutoriksi, että vielä ulkomaille opiskelemaan.. Kaikelle tulee se aikansa. Niin sille historiallekin.

Vanhan blogin puolella hehkutin innostuneena joskus 2012 syksyllä hurahtamistani 1920-lukuun ja sitä myöten järjestämiini työpaikan pikkujoulukemuihin. Olin tuolloin vasta lukenut sellaisen hömppökirjain kuin "Twenties Girl", suomennettuna "Kevytkenkäinen kummitus". Niin ihana, ja ehdottomasti edelleen kaikista hömppäpokkareista se oma lempparini. Ja koska nyt monen mutkan kautta on tässä yhden työjutun ohessa on taas päässyt kiinni tuohon 20-luvun teemaan, olihan se tällainen viime keväänä julkaistu kirja pakko kotiuttaa.. Mikko-Olavi Seppälä - Suruton Kaupunki / 1920-luvun iloinen Helsinki.


Itse yritin ensin saada kirjan lainaan kirjaston kautta, mutta 94. sijalla olo ei kovin paljoa fiilistä tuonut, joten googlettelin kirjan netistä vajaan 28e hintaan ja postista se kolahti pari viikkoa sitten. Viikossa kirja oli luettu muutama kappale kerrallaan. 20-luku oli niin täynnä muutoksia Suomenkin siirtyessä modernimpaan maailmaan, joten on tavallaan tosi hauskaa, kun voi kaikkien tuttujen paikkojen ja rakennusten kohdalla päteä kaikenmaailman knoppitiedolla niiden historiasta tämän luettuaan :D

Jos siis Helsinki ja sen historia kiinnostaa, lue tämä. Jos 20-luku ja kieltolain aika kiinnostaa, lue. Jos ei, ehkä sitten kannattaa unohtaa. Mutta aivan ihana ja hyvillä kuvituksilla varustettu paketti kyseessä. Tykästyin, eikä harmita yhtään, että sen osti omaksi. Ja siihen 20-luvun työjuttuunkin palailen ehkä myöhemmin, ellette jo mahdollisesti arvaakin... :)

Kivaa viikonloppua kaikille!

Saturday, 15 October 2016

Coffee moment

Suomi on kahvinkulutuksen luvattu maa. Noin joka sadas kahvipapu päätyy Suomeen - siis kaikista maailman kahvipavuista. Aamu ei ala ilman kahvia, työpäivän alkuun on saatava kahvia, lounas päätetään kahviin, ja iltapäiväkin vaatii kuppinsa. Kakkua ei syödä ilman kahvia, juhlia ei ole ilman kahvia, eikä ole sellaista kyläilyä, etteikö vieraille tarjottaisi mahdollisuutta kahviin. Kahvi on vastaus moneen ongelmaan: oli sitten nälkä, jano, väsy, kylmä, kuuma, jumitus, päänsärky tai muuten vaan tylsää, kahvi korjaa kaikki fiilikset parempaan. Suurin osa treffikutsuistakin sisältää ehdotuksen kahvihetkestä, vaikka ne treffit päätyisivätkin olemaan jotain ihan muuta kuin kahvittelua. Kahvi käy kaikkeen. Ja kyllä, se maistuu myös minulle.

Oma kahvin kulutus heräsi ehkä hieman myöhään, sillä enpä muista teiniaikoinakaan vielä kovin mielelläni sitä juoda. YO-kirjoituksiin luin kofeiinitablettien voimalla, enkä kyllä muista edes Haaga-Helia aikoina ihan hirveästi kahviossa ravanneeni... vaikkakin väittäisin niiden olevan vuosia, jolloin se pikkuhiljaa alkoikin maistua. Ja nykyään, sitä menee ja paljon! Joskin en edelleenkään osaa juoda kahviani mustana, ihan jo siksi että se on mustana aina aivan liian kuumaa, ja toiseksi aika pahaa... Hollannissa Starbucks-kulutukseni oli huipussaan ja kotonakin kahvit olivat lähinnä omia latteluomuksia. Eikä se ole Suomessakaan oikeastaan muuttunut. Edelleen maitokahvi maistuu, ja nyt noiden soija- ja kauramaitojen "for professionals"-versioiden laskeuduttua kauppoihin, olen enemmän kuin onnessani. Parempia maitokahveja saa hakea - eikä tarvitse edes vatsavaivoista kärsiä.



Oma latte-lempparini on ehdottomasti "salted caramel"-versio, ja itse väsäilen maailman helpoimman kotitekoisen latten seuraavilla ainesosilla...

Eli kasvimaito lämpimäksi mikrossa, vedenkeittimellä vesi kiehuvaksi  ja espressojauhe mukin pohjalle odottelemaan. Vesi ylläripylläri kaadetaan espressojauheen päälle, minkä selaan laitetaan loraus 'salted caramel'-makusiirappia sekä ripaus suolaa maun mukaan (siinä siirapissa se ei mielestäni maistu tarpeeksi). Tämän jälkeen erillisessä kipossa vaahdotettu lämmin maito kaadetaan espresson päälle... ja sitten nautitaan. On hyvää! Tuollainen instant espresso -jauhe maksaa kaupassa n. 5-6e/purkki, soijamaito n. 2,5e/purkki, iso pullo siirappia about 10-12e, ja tuollaisen patterilla toimivan maidonvaahdottimen saa Ikeasta about eurolla. Halpaa kuin saippua, pitkällä juoksulla :D


Tietenkään tuollaisia makeita maitopläjäyksiä ei ihan joka päivä jaksa juoda, ja välillä tuonkin verran duunia yhden kahvin eteen tuntuu ihan liialta (etenkin aamuisin)... Joten, onhan se normaalikin kahvinkeitin kotona oltava. Ja onhan meillä ollutkin, Moccamaster, sellainen kultaisen värinen ruskeilla muoviosilla. Suoraan 70-luvulta. Oikeasti, minäkään en ole niin vanha kuin se kahvinkeitin!! Siksi koin vahvasti, että tässä vaiheessa olen oikeutettu ostamaan uuden laitteen, kun se kerta Hulluilla Päivillä oli niin kivasti tarjouksessa 119e. ...Voin sitten tällä samalla koneella keitellä kahvit, kun joskus jään eläkkeelle, jos tuon vanhan koneen elinkaareen on uskominen... 

Ja tosiaan toimiihan se vanhakin kone edelleen, mutta jotenkin kaipasin mallia, jossa suodatinsuppilolla (tippalukollisella sellaisella) on oma telineensä ja pannussa olisi se aromikansi (se meidän entinen oli sellainen kaikista yksinkertaisin malli, joten siihen ei saanut edes varaosina noita ominaisuuksia). Tietenkin sitten tätä keitintä ostaessa selvisi, että tämäkin malli oli sitten siitä normaalista riisutumpi versio, eikä noista ominaisuuksista siinä ollut kuin se hemmetin suppiloteline. Prkl. Mutta... tämä oli kuitenkin malli, johon sellaisen saisi ostettua, joten eikun ja Krunikan Cremaan ostoksille ja reilu parikymppiä lisää siihen suppiloon ja kanteen. Nyt minulla on Moccamaster, jossa on sekä tippalukollinen suodatinsuppilo, että se hemmetin aromikansi. Ja nyt jos tähän tarjouskeittimen ja varaosien yhteishintaan olisi laittanut vielä reilu parikymppiä lisää, olisi saanut jo sen perjantain hullaritarjouksessa olleen paremman mallin... mutta siinä olisi ollut automaattinen tippalukko ja niihin en luota sitten yhtään. Eli hyvä näin. Joskin tämä minun versio kaikilla noilla haluamillani ominaisuuksilla olisi ollut kuulemma tarjouksessa myös Sokoksella hintaan 129e. Että niin. Osta sitten muka Hullujen Päivien edullinen keitin ja maksa siihen varaosat, vaikka olisit voinut vaan hakea omasi Sokokselta paljon vähemmällä vaivalla ja rahalla. Kaikkea sitä.



No mutta toisaalta, jotenkin haluan uskoa, että kaikki tällaiset jutut tuppaa aina tasoittuvan ennemmin tai myöhemmin, välillä tulee takkiin ja välillä jää voitolle... tänään esimerkiksi myin vanhan Acnen kaulahuivini 30e kalliimmalla, mitä siitä joskus aikanaan itse maksoin (koska sen arvo on uutena noussut niin paljon), vaikka ostaja taasen sai sen vain 2/3 uuden hinnalla. Eli keittimessä jäi vähän niinkuin miinukselle, mutta huivista tuli takaisin. :D Näin se menee.

Että täällä tällainen perusbloggari nillittää puolen postauksen verran muutaman euron tappiota jonkun kahvinkeittimen kanssa. Väitän vahvasti, että ennen Hollannissa asumista tämä saituus ei todellakaan ollut näin avointa. Anteeksi siitä. Vielä muutama vuosi takaperin sitä esitteli täälläkin vasta shoppailtuja merkkilaukkuja ja muita asusteita, jotka nekin oli varmaan suurin osa laitettu luottokortin kautta menemään. Koska olihan se kuluttaminen niin "bloggaajaa". Piti olla merkkilaukkua ja huivia ja vaikka mitä, että kuului joukkoon. No en enää kuulu. Sori. Tai kyllä niitä laukkuja taitaa vielä pari löytyä, mutta moni on jo lähtenyt muussa rahantarpeessa kiertoon. Muutenkin tuntuu, että nykyään ostelee kaiken ajatuksella "miten tässä kestää arvo, jos sitä vaikka kyllästyykin...?". Tästä syystä esim. huonekalujen kohdalla yritän bongailla torista aina hieman elämää nähnyttä designia, jota voi sitten itse tuunailla ja nostaa kalusteen arvoa jonkin verran.. Surullista(ko?) :D 

No mutta anyhow. Postauksen piti kertoa miten tykkään kahvini juoda, mutta se muuttuikin tällaiseksi saiturin kahvikikkailutekstiksi ihan jo sieltä alkumetreiltä lähtien... Mitä sitä kahvilan kahviin euroja tuhlata, kun miltein samanlaisen saa tehtyä kotona. Ja tosiaan hyvään kahvinkeittimeen kannattaa satsata, ne kestää, kuten voi tuosta meidän vanhasta moccamasterista todeta :) 

Tällaista. Anteeksi. Palataan taas.

Tuesday, 11 October 2016

Ivana Helsinki - "Animal Rights" SS17

Tätäkin aihetta olen jossain vaiheessa sivunnut, mutta varmaankin eniten hehkuttanut tuolla Instagramin puolella joskus elokuun alkupuolella. Kuten monet tietävätkin, meidän Teté on pieni rescue-koira Espanjasta, ja sitä myöten tulee itsekin seurattua paljon erilaisia rescue-ryhmiä facebookissa, ja sieltä sitten juurikin kesän lopulla bongasin, kun eräs toinen rescuen omistaja mainitsi Paola Suhosen hakevan sopivia rescueita uuden mallistonsa kuvauksiin! No eipä mennyt montaa hetkeä, kun jo meiliä Ivana Helsingille kirjoittelin kera Tetén kuvien ja muutaman päivän päästä koittikin sitten itse kuvaukset...





Itsekin joskus kymmenisen vuotta takaperin olen oman mallikansion kuvauttanut, joten tulihan tässä naurettua muutamaankin otteeseen, että näin se äiti toteuttaa omia "menetettyjä unelmiaan" oman lapsensa kautta :'D Olen aina kauhuissani katsonut niitä kaikenmaailman lapsimallimissiohjelmia ja miettinyt mitä hemmettiä niiden äitien mielessä pyörii, kun ei anna lapsiensa elää normaalia lapsuutta... ja nyt sitten itse ihan fiiliksissä niiiiin ylpeänä omasta karvapallosta, kun se tuolla kameroiden edessä poseerasi, haha! No ok, ehkä se ei ole ihan sama tilanne, mutta kuitenkin. Nauratti.

Kuvauksista sain vaivanpalkaksi sellaisen ison Ivana Helsingin kangaskassin, joka onkin kokonsa puolesta ollut kauppareissuilla erittäin ahkerassa käytössä. Kuosin sai valita itse, otin sellaisen Bambin (olisi ollut myös kissan sekä radion kuvilla vaihtoehdot). Niin ja Tetékin sai kaulaansa tuollaisen muumikuosisen huivin <3 En kestä.



Kyseessä oli siis Iivana Helsingin kevät-kesä 2017 malliston kuvaukset, joiden teeman on yksinkertaisesti eläintein oikeudet. Ei siis sinäänsä yllättänyt, että Ivana Helsinki esitteli tuon mallistonsa ensimmäistä kertaa juurikin viime lauantaina järjestetyssä Rescue Päivässä Helsingin Kattilahallilla. Paola ei itse tuolla paikalla tuolloin ollut, mutta kuten jo kuvauksissa hänet tavatessani totesin, on vaan niin mieletöntä, että tällaiset merkit, joilla näkyvyyttä on, ajavat asioita, jotka todella sitä näkyvyyttä kaipaavat.

Paljon mallistossa oli tuota Ivana Helsingille tyypillistä kevyttä ja väljää kesämekkoa, mutta oli siellä muutamia todella mielenkiintoisia ja poikkeaviakin kappaleita. Itse ihastuin erityisesti yhteen simppeliin mustaan pitsihihaiseen yläosaan ja jostain syystä en millään pääse yli sellaisen hempeän vaaleanpunaisen koirien kuvilla printatun bomber-takin... siinä oli jotain :D



Kaikkea sitä. Kevättä odotellessa siis :) Pari pikkuista laukkua onkin tullut merkiltä tässä loppukesästä ostettua, mutta ehkä sitten seuraavaksi joku vaate. Katselin kyllä pitkään yhtä sellaista kivaa hametta juurikin tuolla Rescue Päivässä, mutta sain kuin sainkin pidettyä itseni kurissa. En tarvitse yhtään uutta hametta tässä vaiheessa... mutta bomber-takkia en kyllä omista, ehkä sellainen sitten keväällä ;) Katsotaan.

Sunday, 9 October 2016

Finlaysonin tehtaalla.

Voi häpeä mitä kaikkea tuonne luonnoksiin onkaan jäänyt. Tämän postauksen kuvat on karkeasti noin about vuoden vanhoja, mutta juurikin niiden syksyisyyden takia ei postaus millään sopinut enää kevättalvelle, saati sitten kesälle, joten hei jos vaikka nyt! Ja toisaalta, eipä tämänkään postauksen aihetta ole aika syönyt. Tehdas on edelleen paikallaan ja tuskinpa näyttelynkään sisältö on juuri muuttunut.

"Finlaysonin puuvillatehtaan perusti James Finlayson 1820. Tehdas oli pitkään suomalaisen teollisuustoiminnan esikuva ja merkittävin työllistäjä. 1870-luvulla Suomen teollisuustyöntekijöistä joka neljäs kävi Finlaysonilla töissä.

Finlayson oli 1920-luvulle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Finlaysonin alue kasvoi 1800-luvun lopussa pienoisvaltioksi kaupungin sisällä. Tehtaan työntekijöiden oli helppo samaistaa itsensä finlaysonilaisiksi. Tehtaalla oli oma koulu, sairaala, poliisi ja kauppa sekä raha.

Ensimmäinen täysmetallinen vesipyörä ja sähkövalo otettiin Suomessa ensimmäiseksi käyttöön Finlaysonilla. Lisäksi yritys rakensi 1870-luvulla Pohjois-Euroopan suurimman katetun tilan, Plevna -nimisen kutomon.

Nykyään Finlaysonin teollinen toiminta keskittyy kaupungin ulkopuolelle. Finlaysonin alue toimii edelleen vilkkaasti. Alueella on esimerkiksi uusmedia-ja tietotekniikka-alan yrityksiä sekä ravintoloita. Liikekeskus Siperia avattiin 2001 vanhan kunnostetun kehräämön massiivisiin tiloihin. "(Lähde)








Vierailin tosiaan tuolloin viime vuoden marraskuussa serkkujeni luona Kangasalla ja siinä samassa tuli ensimmäistä kertaa koskaan käytyä myös tuolla Finlaysonin alueella. Oli kyllä todella mielenkiintoinen tuo museo ja muutenkin koko tuo tehdasalue jollain tapaa tosi tunnelmallinen. Etenkin juuri tuohon pimeään vuodenaikaan. Lisäksi alueella on tosiaan nykyään vaikka millä mitalla erilaisia ravintolapalveluita ja muuta vapaa-ajantarjontaa, mutta tosiaan jos pinellä budjetilla menee, tuollaiset ilmaiset museomahdollisuudet on kyllä aina ehdottomasti kannattavia katsoa läpi :)

Ja tottakai itse innoistuin suuresti museon tarjoamasta "museosuunnistuksesta", joka lupasi oikean vastauksen löytäjälle peräti pienen palkinnon kassalta... Joskin tuolloin palvellut kassahenkilö tunsi tarpeelliseksi todeta, että oikeastaan suunnistus on tarkoitettu lapsille, mutta ojensipa kuitenkin palkkioksi sellaiset jouluiset tikkarit. Ja pöh. En ole koskaan ymmärtänyt miksei tuollaisia aktiviteetteja voisi suunnata myös aikuisille? Huomioon ottaen kuinka pieni prosentti nuorista aikuisista muutenkaan kokee museoita mitenkään liian mielenkiintoisina...





Ja viimeisen kuvan pirtelö ei liittynyt museoon, vaan oli jälkkäri kyseisellä alueella sijaitsevasta amerikka-teemaisesta ravintolasta. Älkää kysykö nimeä, en muista. Mutta oli hyvää, ja kokonaisuudessaa sitä edeltävä museokierros erittäin mukava kokemus. Finlaysonin tehtaanmyymälä tosin oli iso pettymys ainakin tällaiselle, joka aina kuvittelee löytävänsä isompiakin alennuksia tuollaisista paikoista. Eipä tullut ostettua mitään. Mutta museo oli jees. Menkää ja kokekaa, jos Tampereelle päin satutte :)

Nyt menen pelastamaan suklaakakun uunista... näinköhän ehti jo kärähtää. Palataan! 

Friday, 7 October 2016

S & J-M

Lokakuun 7. Tasan viisi vuotta sitten olin asunut Eerikinkadun yksiössäni viikon, heräilin pikkuhiljaa sinkkuelämän raakaan todellisuuteen ja kirosin vaa'an näyttämiä isoimpia lukemia koskaan. Elämä oli todella Bridget Jones's. Nyt viiden vuoden jälkeen asun kimppakämpässä siskoni kanssa erittäin tietoisena sinkkuelämän todellisuudesta, ja kiroan edelleen noita vaa'an, muutamaan kertaan dropanneita, mutta edelleen ihan yhtä isoja lukemia kuin tuolloin viisi vuotta sitten. Aika juoksee ja kovaa, mutta onpahan näihin vuosiin mahtunutkin asiaa jos toista. 

Myös tuolloin viisi vuotta elettiin hetkiä, jolloin olin vasta tutustunut Sannaan sen hetkisen työpaikkani kautta. Vaikkei työkaveruus kauaa kestänytkään, ystävyys jäi. Viisi vuotta sitten Sanna oli juuri muuttanut poikaystävänsä kanssa yhteen Eerikinkadulle, sattumatta ihan siihen sinkkuboxini naapuriin ja marraskuussa vietettiin heidän hurjan hauskoja tupareita "all white"-teemalla. Voi niitä aikoja. Tänä kesänä mentiin sitten Sannan osalta "all white"-teemalla 16.7., kun pari asteli vihille ja vietettiin kyllä söpöimpiä häitä hetkeen...













Viimeisin kuva on ihanista kiitoskorteista, jotka viime viikolla postiluukusta kolahtivat. Häät olivat kyllä niin taas kerran niin hääparin näköiset, ettei voisi enempää olla. Paljon oli askarreltu ja pieniä ihania yksityiskohtia oli hääpaikka täynnä. Oma nimikylttikorkkini oli muuten hääparin kihlajais-samppanjapullosta - kiitoksena erittäin aktiivisesta osallistumisestani noiden pullonkorkkien keräämiseen kuluneena vuotena ;) 

Henkilökohtaisesti en häävieraista muita kovin hyvin tuntenut, joten tällä kertaa lähdin kotia kohti siinä vaiheessa, kun kaikki "viralliset" ohjelmanumerot oli menty läpi. Oli kuitenkin todella ihana päivä, ja on pakko myöntää, että tämän parin astellessa alttarille ihan vähän jopa silmäkulma kostuikin... jotenkin noiden tyyppien juttu on aina ollut niin aito. 
... En valittaisi, jos sellainen omallekin kohdalle vielä joskus sattuisi :)