SO LONG | Days of V 2.0

Halloween! Se on niinkuin juuri tällä hetkellä juurikin käynnissä - kerrankin blogipostaus juuri eikä melkein ajankohtainen :D Ja huomenna on jo 1.11. Hyi, että on syksy hujahtanut ohi vauhdilla... En yleensä juurikaan halloweenia ole juhlinut, mutta pikkuhiljaa vuosi vuodelta se näyttää täällä Suomessakin nostavan suosiotaan kaikkien muiden kissan ristiäisten joukossa. Silti en millään usko, että näin ihan oikeana Halloween-päivänä kuitenkaan kovin moni on kyseistä juhlaa viettämässä, vaan monella ne juhlinnat osuivat vahvasti kuluneelle viikonlopulle. Kuten meilläkin.  Tänä vuonna päätettiin siskon kanssa järjestää pienimuotoiset etkoilut meillä, ja mitä tarjoiluihin tuli, tietysti piti niissäkin sitä teemaa saada esille, joskin pientä lisähaastetta toi yksi vegaaniksi ilmoittautunut vieras (joka lopulta kuitenkin skippasikin itse bileet), mutta ihan kivasti sitä noita herkkuja väsäsi ilman mitään eläinperäisiä aineitakin - ja toisaalta tosi hyvä itsekin oppia enemmän ja enemmän

Olin yläasteella historiassa todella huono. Keskimäärin arvosanani taisi olla 6, kerran opettaja uhkaili jopa vitosella. Yhteiskuntaopista taisin saada peräti kasin, mutta jotenkin ei vain tuo historian opiskelu uponnut sitten niin yhtään. Lukiossa sain vahingossa täydellä tärppilukemisella ensimmäisen kurssin tentistä yhdeksikön, jonka jälkeen koin kokeisiin lukemisen jotenkin "velvollisuutena", koska en halunnut näyttää olevani yhtään huonompi, kuin mitä olin ensimmäisessä tentissä ollut - niinpä historian numeroni nousivat sinne tasaiseen kasiin lukiossa. Joka tapauksessa uskon, että kaiken oppimisen pohjana on oikeasti aito kiinnostus asiaan, ja se kiinnostus ei todella tule pakottamalla. Siksi ehkä syy, miksi vedin kouluaikoina myös kielissä aika kehnoja numeroita, mutta kuitenkin myöhemmin päädyin sekä aktiiviseksi vaihtareiden tutoriksi, että vielä ulkomaille opiskelemaan.. Kaikelle tulee se aikansa. Niin sille historiallekin. Vanhan blogin puolella hehkutin i

Suomi on kahvinkulutuksen luvattu maa. Noin joka sadas kahvipapu päätyy Suomeen - siis kaikista maailman kahvipavuista. Aamu ei ala ilman kahvia, työpäivän alkuun on saatava kahvia, lounas päätetään kahviin, ja iltapäiväkin vaatii kuppinsa. Kakkua ei syödä ilman kahvia, juhlia ei ole ilman kahvia, eikä ole sellaista kyläilyä, etteikö vieraille tarjottaisi mahdollisuutta kahviin. Kahvi on vastaus moneen ongelmaan: oli sitten nälkä, jano, väsy, kylmä, kuuma, jumitus, päänsärky tai muuten vaan tylsää, kahvi korjaa kaikki fiilikset parempaan. Suurin osa treffikutsuistakin sisältää ehdotuksen kahvihetkestä, vaikka ne treffit päätyisivätkin olemaan jotain ihan muuta kuin kahvittelua. Kahvi käy kaikkeen. Ja kyllä, se maistuu myös minulle. Oma kahvin kulutus heräsi ehkä hieman myöhään, sillä enpä muista teiniaikoinakaan vielä kovin mielelläni sitä juoda. YO-kirjoituksiin luin kofeiinitablettien voimalla, enkä kyllä muista edes Haaga-Helia aikoina ihan hirveästi kahviossa ravanneeni... vai

Tätäkin aihetta olen jossain vaiheessa sivunnut, mutta varmaankin eniten hehkuttanut tuolla Instagramin puolella joskus elokuun alkupuolella. Kuten monet tietävätkin, meidän Teté on pieni rescue-koira Espanjasta, ja sitä myöten tulee itsekin seurattua paljon erilaisia rescue-ryhmiä facebookissa, ja sieltä sitten juurikin kesän lopulla bongasin, kun eräs toinen rescuen omistaja mainitsi Paola Suhosen hakevan sopivia rescueita uuden mallistonsa kuvauksiin! No eipä mennyt montaa hetkeä, kun jo meiliä Ivana Helsingille kirjoittelin kera Tetén kuvien ja muutaman päivän päästä koittikin sitten itse kuvaukset... Itsekin joskus kymmenisen vuotta takaperin olen oman mallikansion kuvauttanut, joten tulihan tässä naurettua muutamaankin otteeseen, että näin se äiti toteuttaa omia "menetettyjä unelmiaan" oman lapsensa kautta :'D Olen aina kauhuissani katsonut niitä kaikenmaailman lapsimallimissiohjelmia ja miettinyt mitä hemmettiä niiden äitien mielessä pyörii, kun

Voi häpeä mitä kaikkea tuonne luonnoksiin onkaan jäänyt. Tämän postauksen kuvat on karkeasti noin about vuoden vanhoja, mutta juurikin niiden syksyisyyden takia ei postaus millään sopinut enää kevättalvelle, saati sitten kesälle, joten hei jos vaikka nyt! Ja toisaalta, eipä tämänkään postauksen aihetta ole aika syönyt. Tehdas on edelleen paikallaan ja tuskinpa näyttelynkään sisältö on juuri muuttunut. "Finlaysonin puuvillatehtaan perusti James Finlayson 1820. Tehdas oli pitkään suomalaisen teollisuustoiminnan esikuva ja merkittävin työllistäjä. 1870-luvulla Suomen teollisuustyöntekijöistä joka neljäs kävi Finlaysonilla töissä. Finlayson oli 1920-luvulle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Finlaysonin alue kasvoi 1800-luvun lopussa pienoisvaltioksi kaupungin sisällä. Tehtaan työntekijöiden oli helppo samaistaa itsensä finlaysonilaisiksi. Tehtaalla oli oma koulu, sairaala, poliisi ja kauppa sekä raha. Ensimmäinen täysmetallinen vesipyörä ja sähkövalo otet

Lokakuun 7. Tasan viisi vuotta sitten olin asunut Eerikinkadun yksiössäni viikon, heräilin pikkuhiljaa sinkkuelämän raakaan todellisuuteen ja kirosin vaa'an näyttämiä isoimpia lukemia koskaan. Elämä oli todella Bridget Jones's. Nyt viiden vuoden jälkeen asun kimppakämpässä siskoni kanssa erittäin tietoisena sinkkuelämän todellisuudesta, ja kiroan edelleen noita vaa'an, muutamaan kertaan dropanneita, mutta edelleen ihan yhtä isoja lukemia kuin tuolloin viisi vuotta sitten. Aika juoksee ja kovaa, mutta onpahan näihin vuosiin mahtunutkin asiaa jos toista.  Myös tuolloin viisi vuotta elettiin hetkiä, jolloin olin vasta tutustunut Sannaan sen hetkisen työpaikkani kautta. Vaikkei työkaveruus kauaa kestänytkään, ystävyys jäi. Viisi vuotta sitten Sanna oli juuri muuttanut poikaystävänsä kanssa yhteen Eerikinkadulle, sattumatta ihan siihen sinkkuboxini naapuriin ja marraskuussa vietettiin heidän hurjan hauskoja tupareita "all white"-teemalla. Voi niitä aikoja. Tänä ke