13 April 2017

Kiirastorstai.

Hei hyvää pääsiäistä niille, jotka tällä tahdilla ovat vielä jaksaneet käydä katsomassa mikäli täällä blogissa koskaan mitään tapahtuu. No tapahtuuhan täällä, kerta pariin kuukauteen ei ehkä vastaa ihan sitä parhainta mahdollista tahtia, mutta yritystä on :)

Mitäs viimeiseen... No hei sain sen kämpän! Ja muutin pari viikkoa sitten. Kulunut kuukausi on ollut vähän liikaakin sellainen ei elämää kausi, koska aika on mennyt lähinnä töihin, kämpän järjestelyihin ja yleiseen säätämiseen. Aloitin maaliskuun puolella uinnin tekniikkakurssin, jotta siitä säännöllisen epäsäännöllisestä räpiköinnistä olisi ehkä oikeastikin hyötyä. Pääsin myös vihdoin yhteen Taiviksen tennisryhmään mukaan ja nyt pääsee sitäkin lyömään hieman säännöllisemmin.

Nykyistä duunia on tosiaan nyt kulunut jo yli puolet alkuperäisestä sovitusta puolesta vuodesta ja pian sitä saa sitten taas miettiä mitä seuraavaksi, ellei sitten kävisi mieletön tuuri ja saisi täällä jatkaa. Joka tapauksessa ihan hyvin olen viihtynyt, vaikkei ehkä tämä yritystapahtumien koordinointi olekaan sitä ydinosaamista, kun "vapaa-ajan" elämysmarkkinoinnista on kyse, mutta silti saa kyllä olla tosi tyytyväinen, että saa tehdä sellaista itselle kivaa homma. Tapahtumamarkkinointia.


Ja mitä töihin tulee, päätinpä hakea myös vapaaehtoistöihin, että sitä omaa vapaa-aikaa olisi mahdollisimman niukasti! :D Ja niinhän siinä kävi, että hakiessani Kulkureiden koiravaraajaksi, minusta tehtiinkin heidän sterilointikampanjoiden koordinaattori, joten eiköhän tässä hommia riitä, kun pääsee paremmin mukaan ja sisälle noihin touhuihin.

Nykyään aika tuntuu juoksevan ihan älyttömän nopeasti ja näin jo viime yönä painajaista siitä, että olikin jo joulu enkä voinut ymmärtää, kun vastahan odotettiin pääsiäistä. Idiootti, I know. Mutta joo, vähän painaa pieni ahdistus tästä ajankäytöstä, kun viikot vaan katoaa johonkin. Ehkä ne tekee niin muillakin, vaikea sanoa.


Nyt kyllä on niin tyhjän jauhamista, kun en saa oikein mistään ajatuksesta kiinni. Uuden asunnon myötä voisi ehkä taas muutaman diy-jutun tänne laittaa ja muutenkin hieman kuvien ympäriltä päiväkirjamaisesti availla kaikkea mitä tässä nyt onkaan ehtinyt tapahtua. Ylempi kuva on vielä vanhasta kämpästä sen muuttokaaoksen keskeltä, mutta josko pian saisi tuosta uudestakin jotain kuvia otettua, kunhan kamat on lopullisilla paikoillaan.

Jotenkin sitä tietyllä tapaa kaipaa sitä muutaman vuoden takaista avointa ihmissuhderaportointia, kun se tuntui niin kevyeltä ja hauskalta aiheelta... nyt ei enää niinkään. Tämä kolmenkympin taittuminen on vienyt deittailusta ja ihmissuhteista kyllä kaiken hauskuuden :D En tiedä. 


No mutta joo. Hei yritän ja lupaan oikeasti tehdä tälle kirjoittamiselle jotain. En ole missään vaiheessa miettinyt blogin lopettamista, mutta jotenkin se punainen lanka pitäisi taas osata löytää. Ihan jo itsenikin takia.

Yritetään. Ja hei vielä uusiksi kivoja lomapäiviä kaikille! Näitä vapaapäiviä on odoteltu... edellisestä tyttöjen illasta on aikaa juuri niin kauan kuin viime postauksestakin - eli kauan!