Kesäinen Den Haag

Viimeisten viikkojen aikana en varmasti ole ainut, joka on valittanut säästä. Hetkittäin tuntui, ettei ollut käynyt koiran kanssa päiväkausiin normaaleilla kävelylenkeillä, kun tuntuu, että koko ajan vain sataa. Mietin, että kyllähän sitä Hollannissakin silloin aikanaan satoi, mutta miten se ei tuntunut jotenkaan niin kamalaltai kuin sade Helsingissä?

Ja tänään huomasin sen eron. Aamulla Tetén kanssa puistossa tuli jotenkin todella 'hollantilainen' tuntuma sään suhteen... sää oli kostea, maa märkä ja tuuli todella navakka - mutta oli 'lämmin'. Ei mikään kesäinen lämpö, mutta se n. 14 astetta lokakuisessa tuulessa tuntui lämpimältä. Sellaiselta millainen syksy oli Hollannissa.


De Passage.

Haagin China Town





Long time no see. Get-together with friends.

Ei vuotta ilman visiittiä tässä rakkaassa puukenkämaassa. Tämä perinne alkoi 2011 joulun jälkeen, jolloin vietettiin kaverin kanssa vajaa viikko uuden vuoden yli Groningenissa ja juhlittiin 2012 vaihtumista. Seuraavan kerran reissu Hollantiin kohdistui Utrechtiin tammikuussa 2013, ja syksyllä 2013 olikin edessä muutto Bredaan. 2015 syksyllä koitti lopullinen paluu Suomeen, ja seuraava reissu osuikin jo heti talvelle 2016 karnevaaleihin...

Ja siitä seuraava 2017 kesällä, kun nappasin lennot ja lähdin viettämään pitkää viikonloppua Haagiin. Jos nyt tässä vaiheessa pitäisi valita kaupunki, jossa Hollannissa asuisin, se olisi ehdottomasti Den Haag. Hollannin hallinnollinen 'pääkaupunki' ja maan kolmanneksi suurin kaupunki heti Amsterdamin ja Rotterdamin jälkeen. Ja ei siinä, että kyseessä on muutenkin iso kaupunki Bredaan verrattuna, mutta jos jotain, niin siellä on aivan ihana pitkä hiekkaranta... Voitte vaan arvata, mikä oli synttäreideni pääaktiviteetti...

Scheveningen







Kyllä. Päiväkännit Scheveningen rantaklubeilla. No ei vaan. Sää oli kyllä kaunis ja päivä alkoi aivan liian vahvoilla kookoksen makuisilla drinkeillä, joista omani tarjoilija koristeli synttäreiden kunniaksi tuollaisella "tähtisadetikulla" (vähän eri luokkaa mitä yleensä tottunut, mutta niin on hollantilaisten ilotulituksetkin, joten eipä siinä), joten kyllä sitä ihan mielellään maanantaiaamuna synttäreiden kunniaksi vähän kuplivaa otti. Ja aurinkoa. Huomaa, ettei iho ole enää entisensä, kun onnistuin tuolla muutaman tunnin makoilulla saamaan sen iltaa kohden kohtuu punakaksi - onneksi pieni puna oli seuraavan päivän bruna, mutta silti. 

Niin ja tosiaan Haagissa olin vierailemassa Marliesin luona, joka itsenäisenä naisena osti ensimmäisen oman asuntonsa kyseisestä kaupungista. Kyseinen tyttö oli aikanaan ensimmäinen hollantilainen tyyppi kenen kanssa juttelin ensimmäisenä koulupäivänä, ja vaikka hän ei itse tuota premaster-vuotta jaksanut viikkoa enempää, lähti meidän ystävyys vähän paremmalla jaksamispohjalla liikenteeseen. Seuraavan kerran yhteistä reissua tiedossa Lontooseen uutena vuotena - can't wait!

De Passage


Noordeinde Palace

Binnenhof


Binnenhof




En noita ytimekkäitä kuvatekstejä enempää jaksa mitään turistilätinöitä, vaikkakin kaikki tärkeimmät kohteet paikanpäällä kierrettiinkin (pari postausta vielä luonnoksissa odottelemassa), kuvat kertokoot tärkeimmän. Onhan se nyt ihana kaupunki - ensi kesänä uusiksi. 

Mutta kyllä, vaikka joskus pohdinkin vakavissani Amsterdamiin muuttoa, näkisin kyllä, ettei tuo junamatka noiden kahden kaupungin välillä ole kovinkaan paha... Ehdottomasti näistä kahdesta kaupungista valitsisin tämän. Olen vain niin kesäihminen, etten pääse tuon Scheveningenin rannan yli. Heinäkuussa, olkoonkin maanantai, 23 astetta lämmintä, eikä about meidän lisäksi ketään missään. Täydellinen rantalomakohde muillekin suomalaisille :´D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti